Uutiset

Työkoneet

Steelwrist AB – Neljässä vuodessa kärkikaartiin

Suomen myynnistä vastaa Toni Ylitalo. 25 henkilöä työllistävä uusi tehdas on aloittanut tänä vuonna toimintansa Tukholmassa. Se suunniteltiin täysin tyhjältä pöydältä kokoonpanolinjan tehokkuutta sekä joustavuutta ja työntekijöitten ergonomiaa silmällä pitäen. Kauhanpyörittäjiin ja pikakiinnittimiin tuotantonsa perustavan tehtaan toimitusjohtaja Stefan Stockhaus kertoo taantuman olevan erityisen hyvää aikaa investoida.

Kokoonpanolinjalla kauhanpyörittäjä viipyy Stockhausin mukaan keskimäärin kuusi tuntia. Erilaisia variaatioita kiinnittimien ja vaikkapa letkutusten takia on erittäin paljon ja siksi tuotanto pyörii tilausten mukaan. Näin asiakas saa juuri haluamansa konstruktion.

Uusi tehdas päätyi Sollentunassa varsin lähelle vanhaa tuotantolaitosta eli Edsbergin teollisuusalueelle. Aiemmin hajautetusti toiminut tuotanto on nyt järkeistetty saman katon alle eli hitsaus, työstö, maalaus ja kokoonpano toimivat tiiviisti yhdessä.

Palaute ja tieto kulkevat nopeasti osastolta toiselle.

”Investoimme uusiin tuotantotiloihin mm. ensimmäisen hitsausrobottimme sekä uuden työstökeskuksen. Pulverimaalauslinja on hankittu käytettynä ja oli varsin edullinen. Senkin pitäisi olla täysin toiminnassa vuoden loppuun mennessä”, kertoo Stockhous.

Laitteiden suunnittelu ja pääkomponenttien valmistu on tiukasti Steelwristin omissa käsissä. Mm. valurunko ja sylinterit teetetään kuitenkin alihankkijoilla. Niittenkin rakenne perustuu kuitenkin tiukasti Steewristin spekseihin.

Robottihitsausta tullaan osien valmistuksessa lisäämään nykyisestä 30 prosentista 85:een prosenttiin. Kokoonpanohitsauksessa tullaan kuitenkin säilyttämään myös manuaalista hitsausta, sillä robottihitsaus ei siinä kohtaa onnistu.

Tuhat täynnä

Steelwrist on valmistanut neljän vuoden aikana yli 1000 kauhanpyörittäjää. Niistä noin 100 on myyty Suomeen. Tehtaan johdon mukaan markkinaosuus koko maailman markkinoista on 25 prosentin luokkaa. Maailman markkinoista voidaan puhua, mutta kauhanpyörittäjien käyttäjät ovat vielä suurimmaksi osaksi Pohjois-Euoopassa.

”Potentiaalia markkinoiden kasvattamiseen löytyy Keski-Euroopasta, jossa hiljalleen aletaan tajuta pyörittäjän tuomia etuja. Tuore sopimuksemme Volvo CE:n kanssa on sekin merkittävä askel kohti pyörittäjän ja peruskoneen yhä aiemmassa vaiheessa alkavaa yhteensovittamista kohti. OEM –sopimuksiin pyritään jatkossakin, mikä on kaikkien osapuolien kannalta järkevintä”, jatkaa Stockhous.

Steewrist –kauhanpyörittäjällä on jo 20 vuoden historia. Ensimmäinen Dento –niminen pyörittäjä toimitettiin nimittäin asiakkaalle jo vuonna 1989. Tätä edelsi kolmen vuoden kehitystyö. Vuosien 1989-2000 välillä ruotsalaisille, pääasiassa Tukholman alueella toimiville asiakkaille myytiin noin sata Dentoa ja Gjerstad A/S osti yrityksen vuonna 1997.

Vuonna 2000 yrityksen nimi oli Dsolution AB ja milleniumin tuoksinassa aloitettiin myös uuden sukupolven kauhanpyörittäjien kehitystyö. 2003 alkoi sitten uuden laitteen kokeilu ja kahta vuotta myöhemmin tuotteet lanseerattiin ja yrityksen nimi vaihtui Steelwrist AB:ksi.

”Vanhat Dento –asiakkaat olivat tietenkin myös ensimmäisiä Steelwrist –asiakkaita. Heti alusta pitäen asiakkaat arvostivat sitä, että liittimet ja pyörittäjät sai samasta talosta. Vuonna 2007 valmistui yksi laite päivässä ja viime vuonna teimme alkuvuodesta 2-3 pyörittäjää yhden työpäivän aikana”, kertoo myynti- ja markkinointipäällikkö Jan Berneryd. Hän muistuttaa myös, että muutonkin aikana tuotanto toimi koko ajan – katkoksia ei ollut.

Mutta viime vuoden marraskuussa kysyntä tippui kuin seinään. Tällä hetkellä toimitusaika on lyhyt, vain 3-3,5 viikkoa tilauksesta.

”Esimerkiksi Ruotsissa kaivukoneitten myynti on pudonnut nyt 40-70 prosenttia kokoluokasta riippuen. Ja kyllä toimilaitekauppa kulkee samassa tahdissa”, toteavat Berneryd ja Stockhaus. Vuoden 2008 44 miljoonan kruunun liikevaihdosta pudotusta tänä vuonna tulee olemaan 25-30 prosenttia.

Volvo luottaa

Pohjoismaitten markkinatilanne kauhanpyörittäjille on aivan omanlaisensa.

”Suomessa ja Ruotsissa kauhanpyörittäjä asennetaan usein konemaahantuojan varustelussa. Tämä malli ei kuitenkaan toimi kun mennään Euroopaa etelään päin. Meillä pyrkimys olisi päästä mukaan jo konevalmistuksen alkupäähän eli ns. OEM -valmistajaksi. Usein maahantuojavarustelussa myös syntyy turhaa jätettä esimerkiksi vaihdettavista kahvoista. Tätä voidaan ehkäistä OEM –sopimuksilla”, tietää toimitusjohtaja.

”Ja nyt kiinnostus kauhanpyörittäjiin tulee jo konevalmistajilta itseltään. Meillekin viime vuonna kontaktia otettiin Saksasta, Italiasta ja Espanjasta. Hiljalleen tuotteen etuja aletaan tajuta muuallakin. Tällä hetkellä meidän vientimaistamme Hollanti kasvaa eniten. Muita vientimaita Pohjoismaitten ulkopuolella ovat mm. Englanti ja Ranska. Englannissa tosin vuokrakoneitten laaja käyttö rajoittaa kauhanpyörittäjien yleistymistä.”

Ruotsi ja Suomi tulevatkin vielä pitkään olemaan Steelwristinkin päämarkkina-alueet.

Viisi mallia

Steelwrist –mallisto koostuu tällä hetkellä viidestä kauhanpyörittäjämallista. Toni Ylitalon mukaan näillä katetaan kaivukoneluokat 2-26 tonnia.

”Kokoluokkia valitessa pyrkimyksenä on ollut optimoida kauhanpyörittäjä kaivukoneeseen eikä päinvastoin”, aloittaa Ylitalo. Aluksi hän muistuttaa markkinoiden parhaasta kallistuskulmasta, joka on 45 astetta.

”Rakennekorkeus ja kokonaispaino on pyritty pitämään mahdollisimman pieninä, sillä molemmilla on vaikutusta sekä polttoainetalouteen että koneen suorituskykyyn. Jokainen rakennekorkeudesta pihistetty milli antaa lisää murtovoimaan kauhan huulilevylle. Itse kauhanpyörittäjän korkeudesta ei loputtomasti saa millejä pois. Kiinnittimestä on ollut helpompi niitä vähentää. Ja kiinnittimen kanssa onkin tehty töitä”, jatkaa Ylitalo.

”NTP10 ei meidän mielestämme ole paras kiinnitin. S-kiinnittimet yleistyvät Ruotsissa vauhdilla. Esimerkiksi 16 tonnin kokoluokassa S60 kiinnittimen avulla rakennekorkeus pieneni 100 millimetrillä, kun pyörittimessä tapeltiin kolmen millimetrin kanssa. Kiinnittimistä on tehty myös vahvoja ja ne on valmistettu Weldox 700 teräksestä. Se on vahvaa, mutta kevyttä materiaalia. Hitsauspinta-alaa on tullut kiinnittimiin puolet lisää ja sivu- ja yläpelti ovat entistä jykevämpiä ja hitsattu koko matkalta. Uutta on, että toimitamme aina koneen alkuperäisten tappimittojen mukaan tehdyt tapit liittimen mukana. Ja tapeissa on lukitus molemmissa päissä”, valistaa Ylitalo.

Hän muistuttaa myös valurungon tuomista eduista. Kun koko runko on tehty yhdestä osasta, niin paino putoaa neljänneksen verrattuna osista koottuun runkoon.

”Panostamme myös jatkossa tuotekehitykseen. Järjestelmien ohjaukseen ja valvontaan tullaan edelleen kiinnittämään erikoishuomiota. Peruskoneen hydrauliikan säädöt ovat usein aika pielessä ja jatkossa tulemme esittelemään järjestelmän optimoida hydrauliikkaa entistä helpommin. Myös öljynpuute vaivaa vielä nykyään ja etenkin pyöräalustaisia kaivukoneita.

Viime vuonna markkinoille tuotiin XControl –järjestelmä. Hipaisunäytön avulla järjestelmää on helppo kontrolloida ja säätää. Neljälle eri kuljettajalle muistiin voidaan ohjelmoida omat säädöt.

Lisätiedot: www.steelwrist.fiKatso video Youtubesta tästä.

Lue seuraavaksi