Uutiset

Kuljetuskalusto

SITAn 400 kuljettajaa Volvon EU-koulutukseen

Volvo Trucks on tehnyt ympäristönhuoltoyhtiö SITA Finlandin kanssa sopimuksen yhtiön kaikkien Suomessa toimivien 400 kuljettajan kouluttamisesta. Sopimus kattaa ensimmäisen vuoden osuuden EU-direktiivin velvoittamasta 35 tunnin pakollisesta jatkokoulutuksesta viiden vuoden aikana. SITAn kuljettajien koulutus on räätälöity nimenomaan heidän työhönsä sopivaksi ja keskittyy sekä polttoainetta säästävään ajotapaan että työturvallisuuteen.

Nyt SITAn kanssa tehty sopimus on ensimmäinen Volvo Trucksin Suomessa sopima suurta kuljettajamäärää koskeva koulutuspaketti. Sopimus on valtakunnallinen, se ulottuu Etelä-Suomesta Pohjanmaalle Ylivieskaan asti.

– SITAn kuljettajille ympäristönhuoltotehtäviin räätälöitävä koulutuspaketti perustuu taloudelliseen ja ennakoivaan ajoon. Sillä pyritään myös tapaturmien vähentämiseen ja tekemään työ turvalliseksi niin kuljettajille kuin ympäristöllekin, kuljettajakoulutuksesta ja ajotapaseurannasta Volvolla vastaava Sakari Kokkonen kertoo.

Koulutussuunnittelun pohjana on käytetty ympäristönhuoltotyössä sattuneista tapaturmista olevaa tietoa ja koulutus tapahtuu kuljettajien aidossa työympäristössä. Koulutuksessa käsitellään hyvin käytännönläheisiä asioita kuten autoon nousemista ja sieltä poistumista, ajoasentoa, laitteiden turvallista käyttöä ja ympäristön huomioimista vaaratilanteita läpikäymällä.

– SITAn kuljettajien koulutus tukee Volvon perusarvoja, turvallisuutta ja ympäristöä, sekä koulutuksen tason kautta myös laatua. Tässä koulutuspaketissa mennään syvemmälle kuin mitä direktiivi vaatii, mutta tästä on myös erityistä hyötyä niin asiakasyritykselle kuin sen kuljettajillekin, Kokkonen toteaa.

Taloudellisuus on vahvasti koulutuspaketissa mukana. – Ennakoivan ajon koulutuksessa käydään läpi sitä, miten työympäristössä ajetaan sekä turvallisesti että tehokkaasti mutta myös taloudellisesti, Kokkonen lisää.

Osaksi SITAn työturvallisuuskoulutusta

Muun muassa ympäristöystävällisen ja turvallisen ajotavan pitää aina olla direktiivin mukaisessa jatkokoulutuksessa mukana mutta muuten lähtökohtana on kouluttaja Mika Jukkaran mukaan, että koulutus pitää räätälöidä ainakin suoritealakohtaisesti – jakeluauton kuljettajalla on niin erilainen työympäristö kuin tukkirekkaa ajavalla kuljettajalla.

– SITAn kanssa ajatukset menivät hyvin yhteen ja koulutus räätälöitiin yrityskohtaisesti niin, että siitä on hyötyä sekä yritykselle että kuljettajille. Samalla, kun oikeilla työtavoilla kiinnitetään huomiota ergonomiaan ja työturvallisuuteen, varmistetaan myös että laitteet kestävät käyttöä.

SITAlle räätälöidyssä koko päivän mittaisessa koulutuksessa käydään kalustoasioita ja valmistajien suosittelemia käytäntöjä läpi sekä käytetään laitteita – ajokoulutus suoritetaan sitten erillisinä päivinä.

Jukkara kertoo, että vahinkotilastoja seurataan koulutuksen jälkeen ja katsotaan vakuutusyhtiön kanssa, millaista kehitystä on tapahtunut.

Euroopan suurin ympäristöhuoltoyhtiö SITA on Suomessa toimialansa toiseksi suurin ja koko maailmassa alansa kolmanneksi suurin toimija. SITA Finlandin toimitusjohtaja Jorma Kangas kertoo, että heillä oli ennen nyt tehtyä sopimusta haku päällä: yhtiö oli jo pitemmän aikaa katsellut sopivaa tahoa kuljettajien työturvallisuuskoulutukseen. Volvon kuljettajakoulutuksesta löytyi sopiva ratkaisu SITAn tarpeisiin.

– Tavoitteenamme on, että kuljettajat käyttävät kalustoa parhaalla mahdollisella tavalla niin kuin sitä on alun perin tarkoitettukin käytettäväksi. Koulutuksella halutaan myös varmistaa, että turvalaitteita osataan käyttää oikein ja ymmärretään niiden merkitys. Työturvallisuus on SITAlle äärimmäisen tärkeää: ergonomia, taloudellinen ja ennakoiva ajotapa sekä turvalaitteiden oikea käyttö ovat sen olennaisia osa-alueita, Kangas toteaa.

Joka vuodelle omat koulutusteemat

SITA Finlandin kuljettajien EU-direktiivin mukainen jatkokoulutus käynnistyy kesäkuussa pilottijaksolla ja jatkuu syksyllä laajassa mittakaavassa. Ensimmäisen vuoden teemoja ovat autokalusto, ergonomia, taloudellinen ajo ja autokaluston turvalaitteet. Jatkossa koulutukselle haetaan toimitusjohtaja Kankaan mukaan joka vuodelle omat teemansa.

EU:n jatkokoulutusdirektiivi 2003/59 astuu voimaan 10.9.2009 ja se määrää kaikille ammattikuljettajille pakollisen 35 tunnin koulutuksen viiden vuoden jaksoissa. Ennen voimaanastumista suoritettua sertifioitua koulutusta voidaan hyödyntää aina 10.9.2014 asti.

Volvo lanseerasi oman koulutusratkaisunsa jo viime syksynä ja alkuvuoden aikana on ehditty järjestää kolme pilottijaksoa, joista kahdessa on koulutettu muuttoliike Victor Ekin väkeä ja yksi on ollut kaikille kuljettajille avoin koulutuspäivä.

EU:n jatkokoulutusdirektiivin mukainen koulutus on osa Volvo Trucksin Driver Development –ohjelmaa ja Volvo on rakentanut koulutusta varten viranomaisten sertifioiman yli kahdenkymmenen Volvo-kuljettajakouluttajan verkoston, joka kattaa koko Suomen. Näin opetuksen taso on Volvo-laadun mukainen ja täyttää sille asetettavat pedagogiset vaatimukset, joita meillä Suomessa valvoo Ajoneuvohallintokeskus AKE. Volvon Driver Development –koulutusta voidaan tarvittaessa räätälöidä asiakaskohtaisesti työn luonteen mukaiseksi kuten SITAn kohdalla on tehty.

Lue seuraavaksi