Uutiset

Kuljetuskalusto

Sisu Timber C600 E15M 6×4

Koeajoimme Metkossa mukana olleen 625-hevosvoimaisen Sisu Timber C600 E15M 6×4 puutavara-auton, joka oli varustettu Jykin 2+2 puutavaraperävaunulla ja Sisun tehdasvalmiilla puutavaravarustuksella. Autoa on saatavana myös kahdella pienempitehoisella moottorilla sekä 6×2 nousuteli-versiona että neliakselisena eri vetotapavaihtoehdoilla.

Ohjaamo isolla SISU-logolla

Sisu Timberin suunnittelussa on otettu huomioon erityisesti kuljettajan työskentelyolosuhteet ja työturvallisuus. Ohjaamon tilat ja toiminnot on mietitty nimenomaan puutavaran kuljettajan näkökulmasta. Koeajoauto oli varustettu puutavara-autolle tyypillisellä makuuohjaamolla ja joustavilla ala-astimilla olevalla maastopuskurilla. Toki Sisun saa halutessa myös korkealla, kahden vuoteen tilaohjaamolla ja maantiepuskurilla. Iso Sisu-logo maskissa on palautettu Sisun keulaan itänaapurin toivomuksesta, jotta vastaantulijat tunnistavat auton jo kaukaa. Nelipisteilmajousitettu ohjaamo on hydraulisesti kipattava (63°) ja varustettu käsikäyttöisellä kattoluukulla.

Ohjaamon hyvä ergonomia helpottaa oleellisesti kuljettajan työpäivää. Ohjaamoon nousu on helppoa karhennettujen askelmien ja kunnon kahvojen ansiosta. Hyvän ajoasennon saa säädettävän ohjauspylvään ja ilmajousitteisen istuimen monipuolisten säätöjen myötä. Suuri osa käyttökytkimistä on sijoitettu ohjauspylvääseen ja kojelauta on muotoiltu yhtenäisen kaarevaksi, jolloin kaikki tarpeellinen on helposti kuljettajan käden ulottuvilla. Mitään ei tarvitse etsiä tai kurkotella. Kaikki kuljettajan tarvitsemat tiedot on keskitetty heijastamattomaan näyttöön. Digitaalinen nopeusmittari on erittäin selkeä kaikissa valaistusolosuhteissa. Myös näkyvyys ohjaamosta joka suuntaan on hyvä. Sähkösäätöiset peilit ovat riittävän isot.

Säilytystilaa on runsaasti ja tarpeellisia tavaratiloja ja lokeroita kojelaudassa, tuulilasin yläpuolella ja vuoteen alla. Talvella ohjaamo on lämmin ja kesällä ilmastoinnin ansiosta viileä. Säädettävä kohdevalaistus ja hillitty värimaailma tuovat myös valoisuutta ohjaamoon.

Caterpillar C-15 630 -moottori

Koeajoautossa oli Acert-teknologialla (ilman lisäaineita) toteutettu Euro 4 –päästövaatimukset täyttävä Caterpillar C 15 –moottori. Tehoja 15,2-litraisessa, 6-sylinterisessä moottorissa on 625 hevosvoimaa (466 kW / 1800 r/min) ja vääntöä löytyy 2782 Nm kierrosalueella 1150–1500 r/min. C 15-moottorista on saatavana myös kaksi pienempi tehoista versiota; 520 ja 550 hevosvoimaiset. Pakokaasuahdettu ja välijäähdytetty moottori on varustettu sähköisesti ohjatulla polttoaineen ruiskutuksella. Ison Caterpillar moottorin tehoa kävimme jälleen mielenkiinnolla testaamassa Murhasaaren mäissä Pori-Tampere tiellä.

Murhasaaren sillalle sovitimme nopeuden 85 km/h ja Poriin päin noustessa nopeus laski mäen päälle nopeuteen 61 km/h, vastaavasti Tampereelle päin ajettaessa nopeus oli huipulla 54 km/h. Vajaat kaksi vuotta sitten ajamaamme 550-hevosvoimaiseen versioon verrattaessa lukemat olivat selkeästi paremmat, sillä silloin ne olivat 38 km/h ja 32 km/h.

Vahva voimalinja

Esittelyautossa oleva synkronoitu ZF:n 16+4-portainen ZF 16S2720 TO –vaihteisto tuntui käteen sopivalta. Vaihteisto on kevyt ja täsmällinen käyttää ja kytkin on keveämpi kuin aikaisemmin ajamassamme mallissa. FR2P-26-S –telivetoakselisto on varustettu telinkeventimellä ja vedon vapautuksella. Tasauspyörästön lukot ovat molemmilla akseleilla sekä niiden välillä. Perävälitys (i=3,79) on hieman harvempi kuin aiemmin ajamassamme mallissa, 85 km/h nopeudessa kierrokset ovat noin 1400 r/min.

Likimain kantavuuskuormassa (kokonaispaino 59400 kg) oleva yhdistelmä lähti kakkosella liikkeelle tasaiselta tyylipuhtaasti ja seuraavaksi sai tarjota nelosvaihdetta. Isolla puolella piti käyttää kaikkia vaihteita, jotta meno olisi ollut juohevaa.

Hydrauliikan voimanulosotto on vaihteiston perässä suoralla pumppukiinnityksellä. Ulosoton maksimi momentti on Mmax=1000 Nm välityksen ollessa 0,91 tai 1,09 puolittajan asennosta riippuen, pyörimissuunta on vastakkainen moottorin kanssa.

Kierto- ja taivutusjäykkä runko ei tarvitse erillistä apurunkoa

Sisu Timberin onnistunut kokonaisuus puutavaran ajoon perustuu puutavarakuljetusten erityisvaatimusten tuntemukseen ja Sisun pitkälliseen kokemukseen puutavara-autojen valmistamisesta suomalaisiin olosuhteisiin. Sisun joustavan tuotantojärjestelmän ansiosta asiakas voi valita autoonsa haluamansa vetotavan, akselivälin, perävälityksen, päälirakenteen ja varustelun.

Rungon merkitys vaikeissa olosuhteissa ja raskaassa kuormassa liikkuvassa autossa on suuri. Sisu Timberin 460 mm korkea C-profiili runko on erittäin kierto- ja taivutusjäykkä, mikä takaa vakaat ajo-ominaisuudet kuormasta riippumatta sekä mahdollistaa päälirakenteen asentamisen ilman apurunkoa, mikä puolestaan alentaa omapainoa.

Sisun etujousitus on toteutettu 4-lehtisillä paraabelijousilla, kaksitoimisilla iskunvaimentimilla ja kallistuksenvakaajalla. Myös takana on 4-lehtiset paraabelijouset ja iskunvaimentimet molemmilla akseleilla sekä kallistuksenvakain toisella vetävällä akselilla.

Edessä Sisussa on lukkiutumattomat levyjarrut ja taka-akseleilla rumpujarrut sekä kuormituksen mukaan säätyvä ALB-venttiili. Lisäksi autossa on Sisun perinteinen etujarrutehon puolittaja ja erillinen perävaunun käsijarrun jarruventtiili.

Myös liikkeellelähtökyky hankalissa olosuhteissa on erinomainen, sillä pyöreillä kiertojäykillä välipalkeilla varustetun jämerän rungon ansiosta moottorin voima välittyy tehokkaasti akselistojen kautta maahan. Sisu Timberin runkoon on asennettu valmiiksi kaikki puutavaran kuljetuksessa tarvittavat kiinnikkeet nosturia ja kuorman sidontaa varten. Lisäksi kaikki alustan komponentit, putket ja johdot, jäähdytysjärjestelmä ja polttoainesäiliöt on suojattu lialta ja pohjakosketuksilta. Rungon kanssa yhteen sovitettu, pehmeä ja pitkäliikkeinen etujousitus lisää vakautta ja ajomukavuutta. Keventimellä ja vedon vapautuksella varustettu vetävä teli yhdessä jyrkästi kääntyvien etupyöriin kanssa tekee Sisu Timberistä yllättävän ketterän ahtaissakin paikoissa.

Sisu Timberin alusta oli varustettu Safematicin keskuspainevoitelujärjestelmällä.

Sisu-puutavaravarustus

Laajan päälirakenne- ja varustevalikoiman ansiosta asiakkaalla on mahdollisuus valita hänelle sopivimmat varusteet autoonsa. Koeajoautoon oli valittu Sisun teräksinen ohjaamosuoja sekä 255 cm leveät ja 285 cm korkeat Alucarin ALU50-puutavarapankot hihna/vinssi-kuormankiristimillä. Ketjutuksen helpottamiseksi takalokasuojien etuosat ovat ylösnostettavat. Polttoaine- ja öljysäiliöt, äänenvaimennin ja akut on suojattu yhdenmukaisilla alumiiniturkkilevystä valmistetuilla suojuksilla. Alumiininen hydrauliikkaöljysäiliö on tilavuudeltaan 200 litraa ja nosturihydrauliikkaa käyttää 107 l/min tuottava säätötilavuuspumppu. Nosturituppisatula on varustettu ilmalukolla ja nosturille on asennettu puomituki ja kourateline.

Sisu C600

Moottori CAT C15 630

– 6-syl., ahdettu, välijäähdytetty rivimoottori
– syl.halk. 137 mm, isk. pit. 171 mm
– kok.tilavuus 15,2 dm³
– sähköisesti ohjattu polttoaineen ruiskutus
– max. teho 466 kW (625 hv) / 1800 r/min
– max. vääntö 2782 Nm / 1150–1500 r/min
– polttoaineen sähköinen lämmitin
– vakionopeussäädin
– Voimanulosotto 0.91 / 1.09 1000 Nm
Kytkin
– nestekäyttöinen, paineilmakevennetty, kuiva
yksilevykytkin, halk. 430 mm
Vaihteisto
– synkronoitu ZF 16S2720 TO-vaihteisto, vaihteita 16+4
Vetopyörästö
– FR2P-26-S vetävä teli, välitys i=3,79
Alusta
– akseliväli 4650 + 1370 mm
Etuakseli
– FSND-10-P, taottu, teräksinen akselipalkki
– tekninen massa 10,0 tonnia
– 4-lehtiset paraabelijouset
– kaksitoimiset iskunvaimentimet, kallistuksenvakain
Taka-akselisto
Sisu FR2P-26-S napavälitteinen, tasauspyörästön
lukolla, kantavuus 13 tonnia / akseli
– akselien välinen tasauspyörästön lukko
– 4-lehtiset paraabelijouset
– iskunvaimentajat molemmilla akseleilla
– kallistuksenvakaaja 2. vetävällä akselilla
– telinkevennin
Jarrut
levyjarrut etuakselilla ja rumpujarrut taka-akseleilla
ABS ja kuormituksen mukaan säätyvä ALB-venttiili
– etujarrutehon puolittaja, erillinen perävaunun käsijarruventtiili
Renkaat
– etuakseli Michelin XFN+315/80R22.5
– teliakselisto Michelin XDN GRIP 295/80R22.5
Vetovarustus
– VBG-8500 –vetokita ilmaservolla, 15-napainen sähköpistoke
Omamassa
Kokonaismassa

Sisu-puuvarustus

– 1-piiri nosturihydrauliikka, 107 cm³
– alumiininen öljysäiliö, 200 litraa
– ohjaamosuoja, teräsverkko
– pankot ALU50, 255/ 285 cm
– lokasuojat muovi/alumiini, etuosa nouseva
– säiliöiden ja akkulaatikon suojukset alumiinia
– nosturituppisatula ilmalukolla
– portaat takana vasemmalla, takavalotelineet
– hydrauliikan pikaliittimet oikealla
– kuormakiristimet (2 kpl) pikalaukaisulla
– ketjukannatinpari
– nosturin puomituki, kourateline ja kävelytasot
– tavaralaatikko runkoon

Jyki 4-akselinen kiinteä puutavaraperävaunu, V42-T0

– pituus 10000 mm
– paino n. 6900 kg
– runko I-profiilia EL400, niitatut välipalkit, nostorauta eteen
– jousitus 3-lehtiset vahvistetut paraabelijouset, kumityynyapujouset,
etuteli 1360 ja takateli 1820 mm
– nostoakselit, 2. ja 4. akseli nousevia
– akselit 4 kpl BPW 22.5″ Eco Plus, levyjarrut
– levypyörät 16 kpl 8.25-22.5
– renkaat 16 kpl 275/70R22.5 BS M840
– jarrut 2-putkijärjestelmä, Duo-Matic-liitäntä, autom. jarruvivut, jousijarrut takatelille, EBS-jarrut
– lokasuojat mustaa kestomuovia, lattakannakkeet, al-levyt
– kuulakehä BPW DK 90/20 1200, rasvanipat putkilla etuvaunun sivulle
– vetoaisa 50 mm silmukalla ja verkolla, pituus 2500 mm
– sähköt takavalot 1+1 suorakaide, LED-sivuvalot 4 pr, etuvalot kannakeputkiin, suojapleksit,
2+2 kpl peruutusvaloja, LED-kumivarsivalot ja takasumuvalo, lisäjarruvalo, 7-napaiset pistokkeet
– päälirakenne 8 kpl Alucar Alu 50-pankkoja, kok. korkeus 4100
– siirtolaite Hansen ½” hydraulinen 6:lle pankolle, isku 3500 mm,
– kiristimet 4 kpl Jyki ilmakiristimiä
– maalaus teräsraepuhallus, pohja- ja pintamaalaus, Jyki-punainen
– alumiinisuojat etuvaunun päälle (3 kpl)

Konepörssi M.N.

Lue seuraavaksi