Uutiset

Kuljetuskalusto

Schmitz Cargobull juhlii tänä vuonna

Suomen Schmitz-Cargobull henkilöstöä Toisella Savulla Vantaalla, Tomi Tiittanen (vas.), Tuula Matinen, Tuomas Koskinen ja Mauri Salo

Suomen Schmitz-Cargobull juhli tunnelmallisesti asiakkaittensa ja yhteistyökumppaneittensa kanssa syyskuussa 2017 Helsingissä. Saksalainen perävaunujen valmistaja täyttää yrityksenä tänä vuonna kunnioitettavat 125 vuotta. Juhlallisuuksiin Suomessa osallistui myös koko Schmitz-Cargobullin myynnistä vastaava saksalainen johtaja Boris Billich. Billich toi samalla satavuotiaalle itsenäiselle Suomelle onnittelutervehdyksen edustamaltaan yritykseltä. Suomen Schmitz-Cargobullin vetäjä Tomi Tiittanen sai tilaisuuden esitellä yrityksen ylimmälle johdolle suomalaisia raskaan liikenteen yrittäjiä ja täkäläisiä kumppaneita.

”Olen toiminut Venäjällä. Tunnen sikäläiset haastavat olosuhteet. Olen vakuuttunut siitä, että Schmitz-Cargobull -perävaunut kestävät myös Suomen tiestön. Perävaunumme pärjäävät kyllä Suomessa käytössä olevilla korkeammilla kokonaismassoilla varmasti. Viestini suomalaiselle autoilijalle on, että laatuumme voi luottaa”, painotti Boris Billich. Hän ei siis lainkaan hätkähdä suomalaisia haastavia olosuhteita. Raskaan liikenteen päällirakenteiden ja perävaunujen valmistajana Schmitz-Cargobull on alallaan yksi Euroopan suurimmista yrityksistä. Toiminta on koko maailman laajuista. Schmitz-Cargobull valmistaa vuositasolla yli 55 000 yksikköä ja liikevaihto asettuu yrityksen verkkosivun mukaan 1,8 miljardin euron tasolle. Boris Billich kertoo yrityksensä haluavan pysyä teknologisena edelläkävijänä ja logistiikan ratkaisujen kehittäjänä. Yritys on suuresta koostaan huolimatta edelleen perheomisteinen.

Kehu tulee asiakkaalta

Juhlatunnelman vaikutuksesta tai ilman, myös suomalaisautoilija antoi tunnustusta Schmitz-perävaunuille. Ulkomaanliikenteessä olevien puoliperävaunuvetäjien perässä

Tomi Tiittanen on kokenut ajoneuvojen maailmassa monenlaisia hetkiä. Hän otti haasteen Schmitz-Cargobullin vetämisestä Suomessa innostuneena vastaan. 

kilometrejä kertyy yhdistelmille reilusti, joten sanoilla on painoa, kun autoilija kertoi Schmitz-Cargobullin perävaunujen kestävän ja olevan kevyitä vetää. Kehu lämmittää varmasti myös Schmitz-Cargobulllin Suomen toimitusjohtaja Tomi Tiittasta. Tomi on raskaiden hyötyajoneuvojen puolella tunnettu aikaansaavana toimijana. Tomin kanssa pääsimme juhlatilaisuuden jälkeen vaihtamaan muutaman sanan.

”Meitä on Schmitz-Cargobull:in puolella täällä Suomessa hyvin virtaviivainen organisaatio. Kaikki alalla tuntevat myynnistämme Markku Salon ja tekniikan puolelta Tuomas Koskisen. Tuomas tietää ja tuntee Schmitzin kärryt jo hyvin pitkältä ajalta. Me Tuula Matisen kanssa koetamme osaltamme hoitaa asioita asiakkaiden parhaaksi”, Tomi Tiittanen toteaa. Tomi tuntee asiakaskuntansa Suomessa erittäin hyvin. Hän on myös ehtinyt toimia kansainvälisissä vastuutehtävissä esimerkiksi kuorma-autovalmistajan palveluksessa.

Suuri valmistaja tuo etua

Schmitz-Cargobull lämpötilasäädeltyjen umpikaappien rakenne mahdollistaa vauriokorjaamisen ilman riskiä tiiviyden menettämisestä. Tuomas Koskinen kertoo, miten mahdollisessa vauriotapauksesta pääsee takaisin tien päälle vaihtamalla vain vahingoittuneen elementin.

Schmitz-Cargobull -puoliperävaunuun on tilattavissa erikseen jäänpoistovarustus kapellikärryn katolta

Standardimittaisessa perävaunuyksikössä on kaksitoista elementtiä. Erikoispinnoitetulla teräslevyllä päällystetty umpikori ei ole pienistä iskuista moksiskaan. Tätä sai esimerkiksi testata Jyväskylän kuljetusmessuilla konkreettisesti lyömällä. Tosin testaaminen loppui, kun lyömävasaran varsi katkesi ennen aikojaan. Suomessa yleistyy maansiirtokuljetuksissa kippaava ja eristetty puoliperävaunuyhdistelmä. Suurena valmistajana Schmitz on Keski-Eurooppaan kippaavia puoliperävaunuja toimittanut jo vuosikymmeniä. Syntyneellä tietotaidolla on käyttöä myös Suomessa, on kyseessä uusi tai käytetty Schmitz-Cargobull kippikärry. Tehdas kuuntelee myös suomalaista asiakasta, paitsi juhlapuheissaan myös käytännön tekemisessä. Tomi Tiittanen kannustaakin asiakkaita ottamaan yhteyttä Schmitz-Cargobullin myyntiin Toisessa Savussa Vantaalla. Tomin ja hänen tiiminsä kanssa löytyy varmasti yhteisiä hyviä ratkaisuja.

Verkossa

www.cargobull.com/fi

Lue seuraavaksi