Uutiset

Työkoneet

Sandvikille uusi huoltohalli Nummelaan

Sandvikin murskaus- ja seulontalaitteiden huolto muutti uusiin tiloihin Nummelassa. Uusi huoltohalli sijaitsee samalla tontilla osoitteessa Vanha Turuntie 873 kuin aiemminkin, nyt vain piha-alueen toisella puolella. Avajaisia vietettiin keskiviikkona 20. elokuuta.

Uudessa hallissa on toimivat tilat murskaus- ja seulontalaitteiden huoltoon ja peruskorjauksiin. Rakennuksen kokonaispinta-ala on n. 1500 neliömetriä ja siellä työskentelee seitsemän huoltomiestä. Asiakkaiden yhteyshenkilöinä Nummelassa toimivat huoltopäällikkö Tomi Muranen sekä työnjohtaja Jussi Saarinen. Uuden hallin myötä työturvallisuus paranee, kun tilaa ja nosturikapasiteettia on saatu lisää. Myös huollon läpimenoaika lyhenee ja tehokkuus kasvaa, joten huolto pystyy palvelemaan asiakkaitaan entistä nopeammalla toimitusajalla. Lisäksi suuret piha-alueet ja keskeinen sijainti helpottavat laitteiden siirtoa.

Sandvikin perinteiden mukaisesti avajaisseremoniassa halli vihittiin käyttöön katkaisemalla kivinauha eli lyötiin lekalla läpi harmaan kiven. Nummelassa tehtävään lupautui Sandvikin asiakas, Lemminkänen Infra Oy:n kunnossapitopäällikkö Joni Kokko.

JK

Lue seuraavaksi