Salon Vaihtolavatehdas Oy:lle uusi jälleenmyyjä

Olli Päiviö

Helsinkiläinen HL-Press on aloittanut Salon Vaihtolavatehtaan jälleenmyyjänä. Meriniityn teollisuusalueella Salossa kuorma-autojen vaihtolavoja valmistavat Antti (oik.) ja Pekka (vas.) Laine toivottavat Pekka Pölläsen tervetulleeksi tiimiin.

”Pöllänen oli meille ennen vahva kilpailija vaihtolavamarkkinoilla. Hän toi vaihtolavoja Suomen ulkopuolelta useiden vuosien ajan ja samalla keräsi itselleen laajan asiakaskunnan sekä vahvan asiantuntemuksen alalta. Iloksemme voimme todeta, että nyt istumme saman pöydän ääressä ja viemme yhdessä kotimaista lavavalmistusta eteenpäin”, toteaa Pekka Laine aluksi.

Yhteistyötä on kehitetty uomaansa muutaman kuukauden ajan, ja nyt Pöllänen on täysiverinen Salon Vaihtolavatehdas Oy:n jälleenmyyjä.

”Olen toiminut yli 10 vuotta Suomessa niin vaihtolavoja kuin jätepuristimia, sekä muita jätealan tuotteita maahan tuoden. Jätesektorin laitteiden maahantuontia jatkan edelleen, mutta tuontilavat vaihtuvat Laineiden valmistamiin tuotteisiin”, aloittaa Pöllänen.

”Kotimaisuus, laatu ja lyhyet toimitusajat olivat kärjessä, kun tein päätöksen. Kun valmistaja on Suomessa, saadaan kuljetuskustannuksiakin puristettua alaspäin. Konsepti

on toimiva kaikilta osin.”

Pölläsen mukaan takavuosina tuontilavat olivat halvempia kuin kotimaiset, mutta sekin asia on nykyään muuttunut. Hän korostaa Salon Vaihtolavatehtaan tuotteiden olevan hinnoiltaan kilpailukykyisiä, mutta silti erittäin laadukkaita ja kestäviä.

”Uusi yhteistyökumppanimme rahoituspalveluissa on Suomen Kalustoratkaisut. Sen kautta pystymme tarjoamaan joustavan rahoituksen asiakkaillemme”, päättää Pöllänen.

Salon Vaihtolavatehdas Oy tarjoaa vakiolavamalleja muun muassa rakennusjätteille, metalliromulle ja myös maansiirtolavoja maa-aineksille tehdään. Myös räätälöidyt mittatilauslavat ovat ohjelmassa.

Lue myös: Salon Vaihtolavatehdas Oy - Kotimaisia, kestäviä vaihtolavoja.