Uutiset

Kuljetuskalusto

Runkoverkkoluonnos lausuntokierrokselle

Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta maanteiden ja rautateiden runkoverkoksi.  Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella määriteltäisiin valtakunnallinen runkoverkko ja sen palvelutaso.

Runkoverkko perustuu olemassa oleviin valtion maanteihin ja rautateihin. Määrittelyn kriteereinä käytetään maanteiden ja rautateiden liikennemääriä, alueellista saavutettavuutta ja verkollista kokonaisuutta. Lisäksi runkoverkon määrittelyssä otetaan huomioon TEN-T-ydinverkko. Määrittelyssä on huomioitu sekä nykytilanne että ennusteet tulevasta kehityksestä.

Maanteiden runkoverkko palvelee pitkämatkaista liikennettä. Elokuun alussa voimaan tulleen liikennejärjestelmää ja maanteitä koskevan lain perusteluissa on kerrottu runkoverkon palvelutasosta, joka on muuta tieverkkoa korkeampi. Palvelutasolla tarkoitetaan muun muassa turvallisuutta, kustannustehokkuutta sekä matka-aikaa ja sen ennustettavuutta.

Lausuntokierros päättyy 1.10.2018. Lausuntopyyntö ja ohjeet lausuntojen antamiseksi on julkaistu osoitteessa www.lausuntopalvelu.fi.

Lausuntokierroksen jälkeen runkoverkkoasetuksen valmistelu jatkuu virkamiestyönä. Lisäksi asetusluonnoksesta järjestetään avoin keskustelutilaisuus.

Lue seuraavaksi