Uutiset

Työkoneet

Rohkeutta digitalisaation hyödyntämiseen

”Digitalisoituvassa maailmassa on uskallettava luopua perinteisistä ajattelumalleista. Digitalisaation hyödyntäminen tarvitsee uudenlaista, rohkeaa johtajuutta.” Näin totesi liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko puhuessaan CGI:n Ratkaisu 2015 -seminaarissa 22. tammikuuta Helsingissä.

”Rohkeus on sitä, että uskallamme uudistaa toimintatapojamme ja tehdä asioita uudella tavalla, joskus epäonnistuakin ja ottaa siitä oppia. Yksikään toimiala ei voi enää ummistaa silmiään digitaalisuudelta ja sen mukanaan tuomilta muutoksilta ja mahdollisuuksilta”, totesi Risikko.

Ministeri Risikko korosti julkisen hallinnon roolia mahdollistajana digitalisaatiossa.

”Suomalaiset tietovarannot ovat laadukkaita, ja julkisen hallinnon avaamista aineistoista saadaan raaka-ainetta digitaalisille palveluille. Samalla meidän pitää osata purkaa sääntelyä, joka estää kasvun ja uudet toimintatavat.”

”Poliittisen päätöksenteon ja julkisen sektorin tehtävänä on luoda mahdollisimman hyvä toimintaympäristö uusien yksityisen sektorin työpaikkojen sekä digitaalisten palveluiden ja tuotteiden synnyttämiselle juuri Suomessa.”

Nopea teknologiakehitys johtaa muutoksiin myös työmarkkinoilla. Työn sisältö ja tarvittava osaaminen muuttuvat, kun digitalisaatio uudistaa elinkeinoelämää ja julkista sektoria.

”Koneellistuminen ja automatisaatio vievät työpaikkoja, mutta samalla ne synnyttävät uusia ammattikuntia ja uudenlaista työtä. Muutokseen vastaaminen edellyttää toimivaa koulutusjärjestelmää. Yhä enemmän huomiota tulee kiinnittää myös työssä oppimiseen ja täydennyskoulutukseen”, Risikko korostaa.

Ministeri Risikko korosti yhteistyön merkitystä digitalisaation hyödyntämisessä.

”Me kaikki tiedämme, että muutos on välttämätön – tehdään se nyt rohkeasti ja yhdessä. Uusiutuminen lähtee visiosta ja asenteesta. Kysymys kuuluukin: Haluammeko olla kehityksen kärjessä vai odottaa, että uudet palvelut keksitään muualla”, toteaa Risikko.

Lue seuraavaksi