Uutiset

Työkoneet

Retkikunta jumissa Etelämantereella

Konepörssissä viisi kerrottiin kahden erikoisvarustellun Cat D6Ns-puskuoneen avulla tehtävästä ”Maailman kylmimmästä reissusta” Etelämantereen halki pohjoisesta etelään. Hyväntekeväisyyteen rahaa keräävä matka tyssäsi kuitenkin kesäkuussa 300 kilometrin päähän lähtöpaikasta. Kovat talviset olosuhteet ja etenkin valtavat railot tekivät etenemisestä mahdotonta ja hengenvaarallista. Iso railo kykenee nielemään puskukoneen varoittamatta.

Facebook-sivuilta voi lukea retkikunnan päivityksiä edelleen.

Tällä hetkellä retkikunta on leiriytynyt noin 2500 metrin korkeuteen railoista vapaalle alueelle tarkoituksenaan palata takaisin pohjoisrannikolle ja sieltä edelleen laivalla kotiin. Tieteellistä tutkimustyötä tehdään edelleen ennakkosuunnitelmien mukaisesti.

Paluumatka voidaan aloittaa vasta muutaman kuukauden kuluttua. Tällä hetkellä leiriä ympäröi vielä lähes kokovuorokautinen pimeys ja lämpötilat laskevat kylmimmillään 50-60 pakkasasteeseen.

Miehillä on tarpeeksi muonaa ym. tarvikkeita talvesta selviämiseen. Kevään koittaessa Catit herätellään henkiin ja tarkoitus on ajaa takaisin suurinpiirtein samaa reittiä kuin tullessa. Näin Etelämantereen ylitys talviaikaan jää edelleen haaveeksi.

Lue seuraavaksi