Renault Trucks Road Show 2018 -kiertueelle

Viime vuonna Suomeen saapunut Renault Trucks C -sarja on lähdössä ensimmäistä kertaa kotimaan kiertueelle. Maaliskuusta toukokuulle kestävä Renault Trucksin Road Show 2018 -kierros vierailee yhteensä 25 paikkakunnalla aina Raaseporista Rovaniemelle.

Ajomukavuutta, kestävyyttä ja taloudellisuutta tarjoavat raskaat Renaultit ovat kiertueella edustettuina kolmessa ajosuoritealassa. Mukana ovat tridem-alustainen C 520 8x4 -koukkuauto, C 520 8x4 -kasettiyhdistelmä sekä T 520 High 6x2 -takateliveturi.

Renault Trucks tuotepäällikkö Ville Mamian mukaan kiertueen kokoonpanolla ei ole lähdetty tavoittelemaan erikoisuuksia, vaan osoittamaan asiakaskunnalle Renault Trucks -malliston monipuolisuus ja soveltuvuus kotimaisiin ajotehtäviin.

”Esimerkiksi koukkuauton kohdalla haluamme näyttää, että Renault Trucksilta on saatavilla tehdasvalmisteinen tridem-alusta, joka käyttäjäkunnan kannalta sopii moniin ajotehtäviin”.

"Raskasta maansiirtoautoa ei meillä hetkeen ole ollut tarjolla, minkä vuoksi halusimme ottaa mukaan C 520:n kasettiyhdistelmänä täydessä 68 tonnin painossa ja osoittaa siten Renaultin soveltuvuus myös maansiirtoon", perustelee Mamia.

Renault Trucksin myyntijohtaja Pasi Gerpe odottaa raskaiden Renaultien kevätkierrosta niin ikään erittäin positiivisissa tunnelmissa.

”Olemme havainneet, että kentällä on selkeä tarve nähdä ja kokea uudet raskaat Renault Trucks kuorma-autot joten nyt tehdään, nyt ollaan näkyvillä", kertoo Gerpe ajatuksistaan ennen kiertuetta.

Erityisenä tavoitteena on, että ihmiset tulisivat kiertueen aikana hakemaan omakohtaisen kokemuksen Renaultista.

”Monella on merkistä mielipide, vaikka ei ole välttämättä kokeillut sitä lainkaan itse tai edellinen kokemus on jo vuosien takaa. Toivommekin, että mahdollisimman moni tulisi koeajamaan C- ja T-sarjalaisia kiertueella ja loisi mielipiteensä sen pohjalta”, Gerpe kannustaa.

Raskaiden Renault Trucks -kuorma-autojen odotettu kiertue käynnistyy tiistaina 6. maaliskuuta Mikkelistä ja päättyy Kotkaan 9. toukokuuta 2018.

Kiertuesivut verkossahttp://www.renault-trucks.fi/kiertue2018


Koeajettavat ajoneuvot:

  • Renault C 520 8x4 -kasettiyhdistelmä; HF-Autohuolto Oy:n päällirakentama, ELG-maansiirtolavat
  • Renault C 520 8x4 -koukkuauto; Multilift-vaihtolavalaite
  • Renault T 520 High 6x2 -takateliveturi


Kiertueaikataulu ja -paikkakunnat:

6.3.Mikkeli, Auto-Kilta
7.3.Savonlinna, Auto-Kilta
8.-9.3.Lappeenranta, Auto-Kilta
19.3.Pori, Volvo Truck Center
20.-21.3.Turku, Volvo Truck Center
22.3.Forssa, Volvo Truck Center
26.3.Raasepori, Volvo Truck Center
27.-28.3.Vantaa, Volvo Truck Center
29.3. Riihimäki, Volvo Truck Center
5.4.Joensuu, Raskaspari
6.4.Kuopio, Volvo Truck Center
10.4.Jyväskylä, Volvo Truck Center
11.4.Lahti, Volvo Truck Center
12.-14.4.Tampere, Volvo Truck Center, Mansen Mörinät
20.4.Kokkola, Wetteri Power
23.4.Kemi, Wetteri Power
24.4.Rovaniemi, Wetteri Power
25.4.Kuusamo, Wetteri Power
26.4.Kajaani, Wetteri Power
27.-28.4.Oulu, Wetteri Power
2.5.Vaasa, Käyttöauto
3.5.Närpiö, Käyttöauto
4.5.Seinäjoki, Käyttöauto
8.5.Kouvola, Raskaspari
9.5.Kotka, Raskaspari