Uutiset

Työkoneet

Rasvoissa on eroja – tuubit tarkkailuun

Takavuosina moni valitsi koneisiinsa pumpattavan vaseliinin vaikkapa värin perusteella. Punainen tai musta rasva kun tuntui paremmalta, kuin se perinteinen keltaiselle vivahtava perusvaseliini. Rasvoissa on kuitenkin muitakin eroja ja kaikki vaseliinit eivät sovellu kaikkiin kohteisiin. Muutama perusasia keskusvoitelujärjestelmään tai rasvaprässiin laitettavasta vaseliinista kannattaa itselleen selvittää. Oikea rasva oikeaan käyttötarkoitukseen säästää korjauskuluissa ja vähentää kulumista eli lisää komponenttien ikää.

”Vääräntyyppisen vaseliinin käyttökin on toki parempi kuin kokonaan käyttämättä jättäminen. Kuivat laakerit tai nivelet eivät pitkään toimi”, myöntää rasvausasioita pitkään pohtinut Pasi Luoma Oy Kendall Ab:stä.

Voitelurasva koostuu pääasiassa perusöljystä, joka muodostaakin noin 80-90 prosenttia koko rasvan sisällöstä. Perusöljyn laadulla on näin suuri merkitys voitelurasvan ominaisuuksiin. Perusöljyyn lisätään sitten saennin, jonka tyyppi määräytyy sen mukaan, minkälaista lopputulosta ominaisuuksien osalta haetaan.

Öljyn paksuntimina eli saentimina käytetään pääasiassa metallisaippuoita, metallikompleksisaippuoita, orgaanisia ei-saippuayhdisteitä tai epäorgaanisia yhdisteitä.

Yleisesti saentimena käytetyn litiumsaippuarasvan hyviin ominaisuuksiin kuuluvat mm. leikkautumiskestävyys ja korkea lämpötilan sietokyky. Kohtuullisesti kylmiäkin olosuhteita sietävä kalsiumsaippuarasva ei sekoitu helposti veden kanssa.

Polyureakuituja käytetään myös paksuntimina. Niiden avulla voitelurasvaan saadaan hyvät veden- ja lämmönsietokyvyt. Polyurearasvoja käytetään tyypillisesti mm. kestovoidelluissa laakereissa, joihin rasvaa ei vaihdeta tai lisätä niiden elinaikana kertaakaan. Pumppausominaisuudet ovat tunnetusti saippuarasvoja huonommat eli nämä soveltuvat huonosti keskusvoitelujärjestelmiin. Paineen ja iskujen sietokyky on hyvä. Polyurearasvat eivät käy yhteen muiden voitelurasvatyyppien kanssa.

Bentoniittisaven avulla voitelurasvalle saadaan erittäin laaja käyttölämpötila-alue ja maksimissaan päästään yli 500 asteen lämmönsietokykyyn.

Lue tuubia

Tämän lisäksi rasvojen ominaisuuksia muutetaan erilaisilla lisäaineilla. Niiden avulla parannetaan mm. korroosion kestävyyttä. Em. värikin saadaan aikaan lisäaineiden avulla.

Nykyään kompleksipaksuntimiin perustuvien rasvojen käyttö on myös yleistynyt.

”Litiumkompleksirasva on öljymäisen liukas ja keskusvoiteluun erinomaisesti soveltuva.  Käyttölämpötila-alue tämäntyyppisillä rasvoilla on tyypillisesti laaja, esimerkiksi -30- +204 astetta. Kalsiumisulfonaattia sisältävillä rasvoilla on hyvä vedenkesto eli käyttötarkoitukset löytyvät korroosiouhan alla olevista kohteista kuten erilaisista ulkona käytettävistä ketjuista ja vaijereista sekä nivelistä ja tapeista. Myös iskunkesto ja pysyvyys on hyvä”, valistaa Luoma edelleen.

”Ja nyt kannattaa muistaa, että kaikkia voitelurasvatyyppejä ei missään nimessä saa sekoittaa keskenään”, huomauttaa Luoma.

”Joissain tapauksissa erilaisia saentimia sisältävien rasvojen sekoittaminen saa aikaan esimerkiksi huomattavan paksuuntumisen, jolloin rasva ei enää kulje esimerkiksi keskusvoitelujärjestelmän putkissa. Alkuperäiset ominaisuudet voivat sekoittamisen myötä myös hävitä ja laakerin voitelun sijaan rasva alkaakin kuluttaa laakeria. Lisäaineiden ominaisuudet voivat myös kumoutua ja esimerkiksi korroosionesto-ominaisuudet häipyä kokonaan.”

Tuubin tai voiteluaineastian kyljestä siis kannattaa lukea minkätyyppinen saennin on käytössä. Mikäli se ei pakkauksesta selville käy, kannattaa tuoteseloste vaatia myyjältä erikseen.

Maarakentajan rasvat

Minkälaisia voitelurasvoja monipuolista konekalustoa omistava maarakentaja sitten varastonsa hyllylle pinoaa? Tai ainakin kannattaisi pinota. Antaa Luoman vastata.

”Nippavoiteluun vaikkapa pyöräkuormaajassa tai kaivukoneessa soveltuu parhaiten kalsiumsulfonaattia sisältävä rasva, Se tunkee ja tarttuu sekä omaa hyvät veden- ja pakkasenkesto-ominaisuudet.”

”Koneiden keskusvoitelujärjestelmiin sopii parhaiten litiumkompleksirasva. Tärkein asia on varmistaa laitevalmistajalta NLGI –suositus (National Lubricating Grease Institute), joka merkkaa rasvan jäykkyyttä.”

”Jos suositus on vaikkapa NLGI 1, ei säiliöön saa laittaa jäykempää rasvaa. Paksumpi voitelurasva toki voitelisi paremmin, mutta saattaa jämähtää putkiin. Kesä- ja talviaikaiset suositukset myös eroavat toisistaan usein”, valistaa Luoma edelleen.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eri valmistajien keskusvoitelujärjestelmiin voidaan tarvita eri NLGI –luokituksen omaava rasva. Tämä kannattaa muistaa jos oranssin värisestä kaivukoneesta löytyy vaikkapa SKF ja keltaisesta pyöräkuormaajasta Lincoln tai vaikkapa Lufex.

”Myös murskaimien laakerien voiteluun sopii parhaiten litiumkompleksirasva. Tärkein ominaisuus tällaisessa kohteessa on palautuvuus. Rasva kun muuttuu öljymäiseksi ja notkeaksi laakerin pyöriessä. Kun kone sammutetaan, voi ympäristössä olla vaikkapa 20 astetta pakkasta. Elikä voitelurasvan pitää pystyä palautumaan takaisin alkuperäiseen olomuotoonsa. Kun tämä ominaisuus puuttuu, niin seurauksena on laakeririkko käynnistettäessä. Ja näitä muuten tapahtuu usein niin maarakentajilla kuin teollisuudessakin.”

Rasvoja tutkitaan ja koestetaan kuten voiteluöljyjäkin. Em. NLGI-luokka määritetään kartiotunkeumakokeella. Luokkia on yhdeksän (NLGI 000, 00 ,0, 1, 2, 3, 4, 5, 6). NLGI 2 on keskijäykkä ja yleisin käytetty luokka.

Paksuntimien pehmenemistä lämpötilojen noustessa tutkitaan tippumiskokeella, tunkeuma saadaan selville kaksoislieriökokeella. Myös veden ja iskun kestolle on olemassa omat kokeensa. Nelikuulakoe sekä Timken EP –testi ovat tunnettuja menetelmiä rasvojen voiteluominaisuuksia ja kuormankantokykyä tutkittaessa. Harvoin asiakas kysyy em. testeistä saatuja tuloksia, mutta sellaiset tunnetuilta valmistajilta arkistosta löytyy.

Lue seuraavaksi