Power Truck Show - kuljetusalan erikoistapahtuma

Power Truck Show kerää jo neljättätoista kertaa kuljetusalan kansan
Etelä-Pohjanmaan lakeuksille. Power Truck Show järjestetään 10.–11. elokuuta
tuttuun tapaan Kauhavan Alahärmässä Suomen parhaaksi äänestetyssä
vapaa-ajankeskuksessa Powerparkissa. Vuoden 2018 kuljetusmessuilla mukana on
yli 200 kuljetusmessuosastoa, lähes 400 näyttelyautoa ja paikalle odotetaan
yli 30 000 kävijää.

"Voimme hyvillä mielin sanoa, että kuljetusalan messut ovat meillä tänä
vuonna suuremmat kuin koskaan", Mikko Nukala toteaa. Power Truck Show luo
erinomaiset puitteet yritysten näkyvyydelle ja tuotteiden esittelylle.
Tapahtumassa käsitellään myös ajankohtaisia kuljetusalan asioita ja tänä
vuonna seminaarin aiheena on "Muuttuvat massa- ja mittasäädökset".
Seminaariin edustajina tulevat asiasta puhumaan Trafi, SKAL sekä
päällirakenteiden valmistajan edustaja.   
Vakio- ja viritetyt kuorma-autot kamppailevat Power Truck Show SM-tittelistä
Bullpro vetoareenalla. Kumpaankin sarjaan voi osallistua 3- ja 4-akselisilla
kuorma-autoilla, joiden päällirakenne on vapaa. Perjantaina ajetaan
karsinnat ja lauantaina SM-finaali.  

Ohjelmassa on myös kutkuttavaa motorshow'ta mm. Sebastian Westbergin FMX
Show ja Suomen Mestari Tommi Ahvalan supertrial show. Lapsille ohjelmaa
tarjoaa Muumit ja liikennepuistoalue. Alueella on myös autotaidemaalari Simo
Riikosen
näyttely.

Autonäyttelyssä ovat mukana Suomen ja Pohjois-Euroopan komeimmat
kuorma-autot. Uusia autoja on rakenteilla ja uusia autonrakentajia on
liittymässä mukaan näyttelyyn. Mukana on tänä vuonna useita viimeisen päälle
showautoja, jollaisia ei Suomessa ennen ole nähty. Hurjan kahdella V8
moottorilla varustetun showtruck-rekan Härmään tuo Poul Andersen Tanskasta.
Kaukaisin ulkomainen autonäyttelyvieras Sarantos Petropoulos tulee Kreikan
Ateenasta. Mukana on myös rc-autojen työnäytösajoja, pienoismallinäyttely
sekä paljon paljon muuta.

Kansainväliset tähtiartistit nousevat lavalle sekä päivällä että illalla.
Tsekkiläinen Country Sisters saapuu viihdyttämään messukansaa U4-alueen
ohjelmalavalle. U3-ohjelmalavalle nousevat rokkia soittava Lobster ja
lauantaina bluesia ja rock'n'rollia soittava Lumberjacks. Perjantai ja
lauantai-illat huipentuvat Powerparkin Rock Night iltapippaloihin.
Perjantaina vauhdista pitävät huolen Dingo, Elonkerjuu, Matchbox ja
Alphaville. Lauantaina lavan valtaavat Petri Nygård, Klamydia ja Portion
Boys.