Nosturiyrittäjä Väinö Hongisto 90 vuotta -Työn oppii vain tekemällä

Oululainen liikemies ja yrittäjä Väinö Hongisto täytti toukokuussa 90 vuotta. Oulussa vaimonsa Valpurin kanssa asusteleva Väinö on edelleen yrityksensä Hongisto Oy:n pääomistaja, varainhoitaja ja yrityksen osakesalkun haltija. Myös hallituksen puheenjohtajan nuija miehellä on.

Julkaistu 14.11.09

Miehen tarkka kirjanpito tutkailee säännöllisesti päivän osakekursseja ja taseita. Vaikka vakava sotavamma hidastaa liikkumista, ei se hidasta ajan hermolla ratsastamista. Puolangalla sijaitseva iso metsätila antaa fyysistä puuhaa ja yksi tytär sekä neljä lastenlasta tuovat iloa elämään.

Pitkän ja rikkaan elämäntaipaleensa aikana tämä peräänantamaton ja sisukas mies on ryhtynyt ennakkoluulottomasti aina toimeen ja tehnyt monenlaista. Yrittäjätaipaleellaan hän on yleensä ollut ensimmäisten joukossa kaikilla harjoittamillaan aloilla. Riskien ottamista ei ole kavahdettu.

Väinö Hongisto syntyi vuonna 1919 pienviljelijän perheeseen Kauhajoella. Pieni seitsemän hehtaarin tila ei pystynyt tarjoamaan elantoa seitsenlapsiselle pesueelle ja muutto Haapavedelle oli edessä. Siellä perhe viljeli 40 hehtaarin tilaa. Ja ennen sotaa perheen matka vei edelleen Limingalle, jossa viljelysmaata oli jo 110 hehtaaria.

”Se oli senaikaisessa Suomessa harvinaisen kookas maatila. Suuret velat isä teki, mutta onneksi lujaa laukkaava inflaatio söi velkapääomaa kohtuullisen nopeasti. Muuten niistä veloista ei varmaan olisi selvitty”, muistelee Hongisto lapsuuttaan.

Nuoruusvuosina Hongisto teki töitä mm. Kemin satamassa ja metsäsavotoilla kunne vuonna 1939 alkoi sota ja Väinön tie vei Karjalan Kannakselle. ”Viimeisessä vyörytystaistelussa Kannaksella, elokuussa 1941 vihollinen pääsi ampumaan takaa. Luoti pirstoi lonkkaluun ja sotasairaalassa Tukholmassa kuolema kävi tosi lähellä. Lonkassa luunsirut liikkuivat ja estivät parantumisen. Aloin mädäntyä keskeltä”, muistelee Hongisto.

Työhön kelpaamaton

Sairaalassa mies siirrettiin jo kerran yöksi kuoleville tarkoitettuun huoneeseen, mutta sievä hoitaja kielsi kuolemasta. Naisia on toteltava ja niin Veikko toipui antibioottien avulla. Sotamuistona miehellä on kuitenkin 100 prosentin haitta-aste ja kropassa liuta koteloituneita luunsiruja.

”Työhön kelpaamattomaksi luokiteltu. Mutta niin kauan kun ihmistä puukolla korjataan, ei ole hätää”, virnistää Hongisto. Sotamuistona työhuoneen seinällä komeilee myös vuonna 1942 Mannerheimin itsensä myöntämä IV luokan Vapaudenristi miekkoineen. Monelle aliupseerille ei moista kunnianosoitusta ole myönnetty. Vuonna 1943 Väinö vieraili jopa Adolf Hitlerin vieraana 19 muun suomalaisen kanssa. Käsipäivää paiskattiin Kotkanpesässä.

Sota loppui ja Väinö palasi Ouluun taskussaan 300 markan maihinnousumaksu. Siinä se oli omaisuus yhdessä palttoon taskussa. Kauppahallin taksijonossa vuonna 1945 hän sai idean taksiauton hankkimisesta, kun ihmisiä jonossa oli, mutta autoja ei näkynyt missään.

”Ensimmäinen taksiauto oli Chevrolet, jossa oli häkäpönttö takana”, muistaa Hongisto. Rahaa tuli taksihommista kaikista auton ovista ja ikkunoista. Inflaatio laukkasi ja mustan pörssin kauppa kukoisti, kun kaikesta oli pulaa.

”Myös kaikki taksimiehet Oulussa tekivät tuolloin mustan pörssin kauppaa. Kaikkea mahdollista ostettiin ja myytiin. Taksin renkaatkin piti ostaa varkailta ja jobbareilta, jos taksia meinasi ajaa. Mitään ei ollut kaupan rehellisesti. Armeijan kapiaisetkin tekivät sodan jälkeen tiliä myymällä pimeästi valtion omaisuutta.”

”Kelsiturkin taskussa vein sitten ryppyisiä seteleitä pankkiin. Vanhapiika pankkineiti ojensi, että kuulkaas nyt Hongisto, rahat silitetään ja tuodaan numerot samoin päin ojennettuna talteen. Vastasin hieman närkästyneenäkin, että minä kerään ja te saatte oikoa. Sen jälkeen pankkineiti ei minua edes tervehtinyt. Tosin tuon ojennuksen jälkeen minulla on aina olleet setelit lompakossa sileinä ja samaan suuntaan”, Väinö nauraa.

Taksista kehräämöön ja maarakentajaksi

Taksi Väinöllä oli kaikkiaan 20 vuotta. Itse hän ajoi sitä vain ”hullun trokausajan” ja muutoin puikoissa oli renki. Tarkan bisnesvainun omaava mies perusti taksihomman oheen myös kehräämön, jonka kapasiteettia Oulun seudulle kaivattiin. Sotainvalidilaki takasi veteraaneille yrittäjäedun ja vuoden kestäneen lisenssiväännön jälkeen kehräämön koneet saatiin tilattua Puolasta. Kehräämörakennuksen tiiletkin tehtiin itse, kun kaikesta oli pulaa. Myöhemmin velipoika siirtyi kehräämön vetovastuuseen ja kymmenkunta naista työllistänyt yritys pyöri lähes 40 vuotta tehden hyvää tulosta sekin.

”Yhden toisen levottoman taksimiehen kanssa ostettiin sitten 50-luvulla kaivukone. Kaveri tosin meni puihinkin ja koneen tilaus Lokomolta piti kertaalleen peruuttaa. Meinasi perua toisenkin kerran, mutta pankinjohtaja kielsi. Ja onneksi kielsi.”

”Hommat lähti kovaan kasvuun ja Lokomon konekin maksettiin pois jo ensimmäisenä talvena. Aika nopeasti olimme alueen suurimpia maarakentajia. Tehtiin kerralla sellaisia 30 kilometrin tienpätkiä. Yrityksen kalustoon hankittiin mm. toistakymmentä tiehöylää.”

60-luku oli kovaa rakentamisen aikaa Pohjois-Suomessakin. Tiehöylien hankinta osui Väinön mukaan hyvään saumaan, kun Kekkosen myöntämän rahoituksen turvin tehtyjä tienpohjia oli runsaasti ilman päällystettä. Kun sijoitti rahaa koneisiin, tuli se nopeasti moninkertaisena takaisin. Savisorapäällysteitä alettiin rakentaa ja siinä tarvittiin höylää. Kun Tielaitos tilasi höylän töihinsä, ei se Väinön mukaan koskaan kysynyt hintaa. Saatavuus oli ykköskriteeri. ”Nyt jokaista työtä huudatetaan viikkokausia”, arvostelee Hongisto.

Tielaitoksella oli tuolloin myös omia höyliä, mutta kuljettajat aloittelijoita. ”Niillä Lokomon höylillä sitten vellottiin savisoraa edestakaisin. Muun muassa Kilpisjärven tiellä ja Kallan moottoritietyömaalla oli meidän höylämme. Tielaitoksen omilla kokemattomilla höyläkuskeilla ei ollut meidän kuljettajiemme ammattitaitoa. Kallan työmaallakin Tielaitos yritti ensin suoriutua asvalttimiesten edellä höyläyksestä omilla koneillaan. Liika korkolappujen tutkailu hidasti työtä liikaa ja meidän höylät tilattiin hätiin. Ammattitaitoiset höyläkuskit vetivät vuosien tuomalla kokemuksella ja perstuntumalla, eivätkä asvalttimiehet edes pysyneet perässä”, muistaa Hongisto.

”Tuolloin miehet vielä sopeutuivat reissuhommiin. Nyt tulee kauhea jutina, jos ei päästä äiteen viereen joka yö.”

Reissuhommia riitti, sillä myös Kostamuksen rakentamisessa ja Saimaan kanavalla Väinön ja yhtiökumppaninsa Jaakko Similän koneita tarvittiin.

”Jossain vaiheessa täytyi työllistää työttömiä. Yhdelle tietyömaallekin piti ottaa 200 työtöntä talveksi töihin. Oli täysi työ estää ammattitaidottomia ressukoita paleltumasta. Kun oli vaikeaa keksiä niille tekemistä, niin seuraavalla työmaalla maksettiin salaa palkkaa, jotta pysyivät poissa työmaalta”, nauraa Väinö.

Nosturimieheksi Amerikassa

Hongiston yhtiökumppani kuoli infarktiin, jolloin maarakennusyhtiö purettiin ja koneet myytiin. Maarakentajien matkalla New Yorkissa tuli seuraava herätys. Pilvenpiirtäjän 11. kerroksen ikkunassa heilui nosturin puomi.

Amerikan maalla ei Väinön mukaan nostettu enää mitään käsin peräsuoli pitkällään, vaan koneet hoiti sen puolen. Amerikan messuilta kotiin tuomisina oli puskukoneesta tehty kauppa, mutta varsinainen anti oli alkusysäys nosturiyrittäjän uralle.

”Ensimmäinen Tadano Suomessa tuli Hongisto Oy:lle Ouluun ja kauppa tehtiin pelkän valokuvan perusteella. Ennakkoluuloja oli. 40 metrin hydraulisella puomilla varustetun nosturin, kun povattiin kaatavan itsensä välittömästi. Mutta kysyntä lähtikin heti kovaan kasvuun. Ensimmäiselle Lokomolta hankitulle nosturille tehtiin heti kolmen vuoden vuokrasopimus kuljettajineen erään rakennusliikkeen kanssa”, muistelee yrittäjä alkutaivaltaan jo 40 vuotta kestäneessä nosturibisneksessä.

”Silloin alussa olisi heti pitänyt ostaa kymmenen nosturia, sillä koneellinen nostaminen oli uutta ja hinta sen mukainen. Nyt yhtiön kalustossa on nykyaikainen kattava valikoima nostureita, lavettiautoja ja kurottajia. Raha on kuitenkin tänään paljon lujemmassa kuin aiemmin. Elämä oli silloin ennen enemmän seikkailua. Kun pani hihat heilumaan, niin rahaa kyllä kertyi. Saattoihan sitä siinä rytäkässä tulla jopa vähän leuhkaksikin. Nyt taantuman aikana ostaja määrää tahdin, joten investointeja kannattaa tehdä. Tarvitaan meitä, jotka pitävät pyörät pyörimässä”, lopettaa liikemies Hongisto. Omien sijoitustensa arvoa tarkkailemalla mies on tullut siihen tulokseen, että kuopasta ollaan jo kipuamassa ylöspäin.

Hongisto Oy:n nykyisessä kalustossa on ajoneuvonostureita kokoluokkiin 30-200 tonnia. Tämän lisäksi kurottajia, henkilönostimia ja erikoiskuljetuslavetteja. yritys on alallaan Oulun suurin ja nykyinen toimitusjohtaja on Väinön veljenpoika Reino Hongisto.

Kotisivut: www.hongisto.fi

Olli Päiviö