Uutiset

Työkoneet

Monipuolista rahoitusta – DLL

De Lage Landen (DLL) on perustettu jo 1960-luvun lopulla tarjoamaan rahoituspalveluja globaalisti. Yritys on nykyisin 30 suurimman rahoitusyhtiön joukkoon maailmassa kuuluvan Rabobank Groupin täysomistuksessa oleva tytäryhtiö. Toiminta alkoi maatalouskoneiden rahoituksesta, joihin yrityksen nimikin tavallaan viittaa. Nyttemmin rahoituspalveluja tarjotaan kahdeksalla eri osa-alueella toimistotekniikasta maatalouteen. Väliin mahtuvat terveydenhoitoalan, Cleantech-alan, teollisuuden, kuljetus- ja koneurakointi- sekä elintarvikealan laitteet.

De Lage Landenin (DLL) Suomen sivuliikkeen asiakkuuspäällikkö Janne Nykänen kiersi kiireisenä kevään ensimmäistä konekaupan tapahtumaa. Turun Villi Länsi -konepäivät ovat tulleet Jannelle tutuksi jo pitkältä ajalta.

DLL:llä on nykyisin toimintaa 36 maassa ympäri maailman. Euroopan pääkonttori sijaitsee Hollannissa, josta toiminta aikoinaan myös käynnistyi. Toinen pääkonttori on Amerikan mantereella USA:n itärannikolla. Yritys on edustettuna kaikissa Pohjoismaissa Islantia lukuun ottamatta. Suomessakin jo pitkään toiminut laiterahoittaja on nykyisin entistä vahvemmin mukana rakentamisen, kuljetuksen ja maatalouden konehankinnoissa.
”Toimipisteemme on Helsingin ydinkeskustassa, mutta liikumme aktiivisesti ympäri Suomen asiakkaitamme tapaamassa, sekä uusia kontakteja luomassa”, sanoo DLL:n Suomen sivuliikkeen asiakkuuspäällikkö Janne Nykänen

DLL tarjoaa rahoitusratkaisuja valmistajille, jälleenmyyjille, jakelijoille, vuokraamoille sekä rakennuslaitteiden ja -työkoneiden käyttäjille. Yritys tekee yhteistyötä johtavien myyjien kanssa kokonaisratkaisujen toimittamiseksi asiakkailleen.

DLL pyrkii auttamaan kumppaneitaan rakentamaan kestävää ja samalla kannattavaa toimintaa. Tarjolla on myös kaupallista rahoitusta ja vähittäiskaupan rahoitusta, jotta valmistajat ja valtuutetut jälleenmyyjät saavat tehokkaan maailmanlaajuisen jakeluverkon.

Urakointialan laitetuntemus sekä käsitys niiden elinkaaresta ja käyttöalueista helpottavat yritystä tarjoamaan mukautettuja, joustavia ja ennen kaikkea kilpailukykyisiä rahoitusratkaisuja. Alalla jo pitkään toiminut DLL on ehtinyt myös työskennellä monien kumppaneiden kanssa pahimpien laskusuhdanteiden yli. Nuo kokemukset vahvistivat liikesuhteita entisestään.
Konepörssi tapasi DLL:n asiakkuuspäällikkö Janne Nykäsen Turun Villi Länsi -konepäivillä. Janne oli siellä perinteisellä kierroksella tapaamassa yhteistyökumppaneitaan ja solmimassa uusia kontakteja. Kevään ja loppuvuoden mittaan hänet tullaan näkemään lähes kaikissa kotimaan konealan tapahtumissa. Kiirettä siis pitää. Pienen rupattelutuokion päätteeksi selvisi, että Nykäsen konemiehen sydämessä kiertää myös kiekkomiehen veri. Tunnustettava väri jääköön arvuuteltavaksi. Siitä voi ottaa selvää, vaikka miehen maailmalla tavatessaan.

 

Lue seuraavaksi