Uutiset

Kuljetuskalusto

Mercedes-Benz Actros – Asvalttiteiden uusi kiintotähti

Rippikouluikään ehtinyt Mercedes-Benz Actros on markkinoilla olonsa aikana kehittynyt luotettavaksi ja kuljettajamukavuudeltaan parhaimmistoon kuuluvaksi tuloksentekijäksi. Ainakin suomalaismarkkinoiden, eli asiakkaiden ja kuljettajien silmissä Actros elää tällä hetkellä kulta-aikaansa, mikä omalta osaltaan tekee seuraajan osasta haastavan. Yhdeksän huomattavaa parannusta kun jäävät helposti sen yhden miinusmerkkisen tahi ennalleen jätetyn tekijän varjoon.

Jo nopea silmäys uutukaiseen Actrokseen paljastaa kyseessä olevan täysin uusi automallisto, jonka suunnittelu- ja kehitystyössä on katsottu kaikkien matkalle jääneiden kivien taakse. Mitään ei ole jätetty sattuman varaan, sillä ajetut 20 miljoonaa testikilometriä niin kuumissa kuin kylmissäkin olosuhteissa ovat omalta osaltaan hioneet Actroksen niin hyväksi kuin se vain voi olla.

Kansainvälinen toimittajakunta pääsi ottamaan ensituntumaa uudesta kaukoliikenneperheestä saksalaisella tiestöllä, joka piti sisällään niin leveää autobaanaa kuin kapeaa kylätietäkin. Pikaisen ajo-ohjeistuksen jälkeen malttamattomat toimittajat etsiytyvät nopeasti kohti omia kuittiautoja. Konepörssin toimittaja kiipesi kameransa ja lehtiönsä kanssa 421-hevosvoimaisella voimalalla ja kapealla, mutta tasalattiaisella StreamSpace-ohjaamolla varustetun Actroksen istuimelle.

Tuttu tunnelma

Tasalattiaiseen Streamspace-ohjaamoon kavutaan neljän askelman avulla, eli tasainen lattia kasvattaa aina portaikon pituutta. Komentosillalla aukeaa näkymä kaarevaksi, mutta samalla kulmikkaaksi muotoiltuun kojelautaan ja ohjauspyörän takaa löytyvään isohkoon mittaristoon. Uusista linjoista huolimatta tunnelma on hyvin mercedesmäinen, esimerkiksi kojelaudan kytkimet muistuttavat aikaisemmassa sukupolvessa käytettyjä. Myös ohjauspyörän muodot ovat terävöityneet ja samalla ohjauspyörään on tuotu aikaisempaa enemmän kytkimiä muun muassa ajoneuvotietokoneen, vakionopeudensäätimen ja puhelimen sekä audiolaitteiden hallintaa varten.

Ajoneuvoa ei enää käynnistetä virta-avainta kääntämällä, vaan painamalla kojelaudasta löytyvää Start/Stop-painiketta. Käynnistäminen tosin edellyttää perinteistä avainta älykkäämmän avaimen asettamista kojelaudasta sille varattuun hahloon. Lisävarusteena hankittavan monitoimiavaimen avulla hoituvat myös esimerkiksi renkaiden ilmanpaineiden ja valaisinten tarkistukset sekä ilmajousituksen tasonsäätö ajoneuvon ulkopuolelta.

Start-napin painallus herättää henkiin lupaavasti murahtavan rivikuutosen. Perinteinen vinkkelikoneiden murahdus sen sijaan on kaivettava esiin muistojen sopukoista, koska tehdyn linjauksen mukaan Daimler-konsernin kalustossa käytetään jatkossa yksinomaan rivikoneita.

Nyt lanseerattavat maantieautot varustetaan aina automatisoidulla PowerShift 3-vaihteistolla, johon on valittava tilaushetkellä Economy tai Power -vaihtamisohjelma. Ajosuunnan valinta tapahtuu sen toisen ruotsalaismerkin tavoin ohjauspylvään oikeasta viiksestä löytyvän kiertokytkimen avulla. Automaatti- ja manuaaliasennon välinen valinta onnistuu viikseen asennettua nappia painamalla. Samaisen napin avulla voidaan valita ekonomia-asento, jolloin suurin ajonopeus on rajoitettu 85 km/h ja kickdown -toiminto on pannassa. Economy-asennossa vakionopeudensäädin on softcruise-tilassa, jolloin kiihdytykset tapahtuvat verkkaisemmin, enimmillään 70 prosentin teholla.

Liikkeellelähtö uudistuneen PowerShift-vaihteiston avulla tapahtuu pehmeän kevyesti heti jarrupolkimen päästämisen jälkeen, mikä valmistajan mukaan tekee erillisen hidasajotoiminnon tarpeettomaksi. 12-portaisen vaihteiston perusrakenne on pysynyt ennallaan, joskin vaihteiston toimintaa ohjaava järjestelmä on remontoitu täysin. Vaihteiston toiminnasta on uudistuksien myötä tullut entistä hienostuneempi ja samalla myös nopeampi.

Älykkäitä apuja

Automatisoidun vaihteiston ansiosta kuljettaja voi keskittyä seuraamaan muuta liikennettä, mitä Münchenin liepeillä tuntuu riittävän. Risteysajossa huomio keskittyy uusiin muhkeisiin peilinkupuihin, jotka ilmanvastuksen pienentämisen lisäksi tekevät katvealueesta tarpeettoman suuren. Kulmaperuutuksen helpottamiseksi vänkärin puoleinen peili on varustettavissa toiminnolla, joka kääntää peiliä 10 astetta ulospäin. Peili kääntyy automaattisesti perusasentoon ajonopeuden ylittäessä 10 km/h.

Moottoritien tavoittamisen myötä on aika paneutua vakionopeudensäätimen saloihin. Yhdellä ohjauspyörän napilla kytketään vakionopeudensäädin toimintaan ja toisella annetaan nopeus. Parilla lisäpainalluksella voidaan asettaa kattonopeus, jonka jälkeen vauhtia hillitään automaattisesti moottorijarrun ja hidastimen turvin. Järjestelmä salli 4-15 km/h ylityksen, joskaan yli 92 km/h asetusnopeus ei ole mahdollinen. Lisävarusteena hankittava etäisyysvalvonta-avustin taasen huolehtii turvavälin riittävyydestä edellä ajavaan ajoneuvoon. Aikaisempaa älykkäämpi järjestelmä huolehtii ruuhkaliikenteessä myös auton pysäyttämisestä ja liikkeellelähdöstä.

Moottorijarrua tai vaihtoehtoisesti täysin uutta, aikaisempaa keveämpää vesihidastinta käytetään entiseen tapaan ohjauspylvään viiksen avulla. Moottorijarru on kolmiasentoinen, vesihidastimen yhteydessä asentoja on kaikkiaan viisi. Aikaisempaa tehokkaamman moottorijarrun suurin teho on nyt 400 kW, vesihidastimen avulla vauhtia voidaan hillitä jopa 750 kW:n teholla. Hydraulihidastinta keveämpi ja paremmin tehonsa säilyttävä vesihidastin osoittautui myös käytännössä erittäin tehokkaaksi.

Saksalaista moottoritietä nielevän Actroksen suunnittelu alkoi jo toistakymmentä vuotta sitten puhtaan luonnoslehtiön turvin, koska päivityksen sijaan tähtäimessä oli kokonaan uusi ajoneuvoperhe. Uuden moottorin ja leveämmän jäähdyttimen, mutta myös parempien ajo-ominaisuuksien tavoittelemiseksi rungon leveyttä kasvatettiin vajaalla 10 sentillä. Pieneltä kuulostava ero aikaisempaan verrattuna yhdessä monen muun tekijän kanssa on tuonut mukanaan jämäkkyyttä ajettavuuteen.

Vertailupohjan saamiseksi parikymmentä kilometriä betonitietä ajettiin sekä uuden että nykyisen malliston edustajalla. Betonitien saumat välittyivät uuden ohjaamon istuimelle selvästi miedompina. Nopeatempoisten kaistanvaihtojen tai pujottelun seurauksena uuden ohjaamon huojunta oli sekin maltillisempaa. Nykyinen, joskin tuotannossa edelleen säilyvä Actros osoittautui ominaisuuksiltaan selvästi seuraajaansa pehmeämmäksi. Oma vaikutus tukevuuteen piilee myös nelipalkeisessa taka-ilmajousituksessa sekä uudelleenmuotoillussa taka-akselituennassa.

Tavoitteena mallioppilas

Pihistelyn ja taloudellisen ajotavan merkitys korostuu jatkuvasti polttoaineen hinnan kohotessa ja vihreiden arvojen noustessa aikaisempaa merkittävämmäksi kilpailutekijäksi. Mercedes-Benzin FleetBoard-järjestelmä on keino paitsi seurantaan, myös viestintään ja kuljettajan ajotavan opastukseen. Perinteisen kulutusseurannan ohella FleetBoard seuraa kuljettajan ajotapaa verraten sitä samalla ajetun taipaleen vaativuuteen ja kuorman kokoon. Lukuisten parametrien perusteella kuljettajan ajotavasta voidaan antaa kokonaisarvosana, joka on suoraan verrattavissa myös erityyppisessä ajotehtävässä olevan kuljettajan kanssa.

Uuden Actroksen myötä FleetBoard kuuluu vakiovarustukseen ja kauppaan kuuluu myös neljän kuukauden koejakso pitäen sisällään muun muassa ajotavan seurannan ja digipiirturitietojen etälatauksen. Polttoainesäiliön äkillisiä pinnanvaihteluita seuraavan ja niistä huomauttavan FleetBoardin käyttäjät saavat nauttia myös tavanomaista pidemmästä huoltovälistä.

FleetBoardin yhteyteen on hankittavissa myös DispoPilot-toiminnanohjausjärjestelmä, jonka avulla tiedot lastauksista ja purkauksista kulkevat reaaliajassa auton ja ajojärjestelyn välillä. Toisiinsa linkitetyt toiminnot mahdollistavat esimerkiksi navigoinnin suoraan ajomääräyksessä annettuun osoitteeseen. Navigaattorin ja sen käyttämien karttojen luvataan kuuluvan markkinoiden parhaimmistoon. Karttapohjissa huomioidaan muun muassa matalat sillat, painorajoitukset ja ADR-kuljetuksille sallitut reitit 25 Euroopan maassa.

Pirteitä puuurtajia

Uuden Actroksen ohjaamon alla voimaa takoo Daimler-konsernin uusi maailmanmoottori, 12,8-litrainen OM471 neljänä eri tehovaihtoehtona. Ekonomiavaihtoehto on 421-hevosvoimainen, 2100 Nm:n maksimivääntömomentin tuottava voimala. Seuraava vaihtoehto on 449 hevosvoiman ja 2200 Nm:n kone, jota seuraa 476-hevosvoimainen, 2300 Nm:ä luovuttava vaihtoehto. Tämän hetken väkevin vaihtoehto on 510-hevosvoimainen, 2500 Nm:n kone, joskin tehtaan edustajien mukaan myöhemmin on luvassa niin pienempiä kuin hiukan suurempiakin voimaloita. Tietyissä malleissa moottorinohjausjärjestelmä antaa kuljettajalle jo nyt 200 Nm lisää vääntöä suurimmalla vaihteella ajettaessa. Harvalla perävälityksellä varustetuissa autoissa tämä vähentää vaihtamistarvetta, mikä on omiaan polttonestetalouden parantamisessa.

Common Rail-tekniikkaa hyödyntävien voimaloiden kerrotaan olevan edeltäjiään puhtaampia, mutta myös taloudellisempia. Euro 5 –päästönormin täyttävän OM471-koneen kerrotaan kulkevan 6-7 prosenttia edeltäjäänsä taloudellisemmin. Euro 6 –tasolle kivuttaessa ero edeltävään mallisarjaan on 3-4 prosentin luokkaa. Talousjahdissa on huomioitu lukuisia pieniä yksityiskohtia, kuten ohjaamon muotoilu, vain tarpeeseen toimiva kompressori yhdessä pihimmän vesipumpun kanssa.

Uusien voimaloiden maksimivääntömomentti on käytettävissä kierroslukumittarin neulan asettuessa lukeman 1000 r/min tasolle. Paljolti mäkisessä maastossa ajetun koeajon perusteella koneista irtoaa pirteitä menohaluja jo 800 r/min tuntumassa, mikä on vaihtamistarvetta vähentävä ominaisuus.

Parin päivän tutustumisen perusteella uudessa Actros-mallistossa on pala purtavaksi monellekin kilpailijalle. Aikaisempaa taloudellisemmat voimalat yhdessä kuljettajan työtä ja osin myös lepoajan viettoa helpottavien ominaisuuksien kanssa tekevät uutuustuotteesta kiinnostavan vaihtoehdon. Kasvanut vaihtoehtojen ja räätälöinnin määrä taasen on omiaan tekemään myyjän ja samalla myös asiakkaan osasta aikaisempaa haastavamman. Tarjolla kun on lukuisa joukko ominaisuuksia ja toimintoja, joita asiakas ei autokaupoille tullessaan osaa edes vaatia.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi