Mansen Mörinät 2018: Volvo Operators Club tuli Suomeen

Olli Päiviö

Vaikka kuljettajille tarkoitettu Volvo Operators Club on perustettu jo 20 vuotta sitten Saksan Konzissa, niin vasta nyt se rantautui Suomeen ja Mansen Mörinöille.

Timo Siironen.

Maailmanlaajuisesti klubissa on jo 27 000 jäsentä ja lisää tulee koko ajan. Klubiin voi liittyä kuka tahansa ammattitaitoinen maansiirtokoneen kuljettaja, merkistä riippumatta.

Myös Mansen Mörinöillä kuljettajilla oli mahdollisuus liittyä tähän klubiin ja osallistua samalla kisaan, jonka kaksi parasta pääsevät Saksassa syksyllä Volvon EMEA:n järjestämään kansainväliseen koitokseen. Voittajaksi selviytyi se, joka suoritti minikaivukoneelle ja pienelle pyöräkuormaajalle laaditut tehtävät nopeimmin, mahdollisimman pienillä sakoilla.
”Kuljettajat tekivät tasaisia suorituksia, mutta yksi kuljettaja erottui joukosta. Teemu Gre´n teki lyömättömän pohja-ajan”, tiivisti kisan järjestäjätahoa edustava käyttökouluttaja Timo Siironen Volvolta. Kolme parasta saivat Volvo-tuotepalkintoja ja kaksi parasta eli Teemu Gre'n (3 min 49 s) ja Petri Hämeenniemi (5 min 9 s) pääsevät edustamaan suomalaisia kuljettajia Saksaan. Kolmanneksi sijottui Eetu Gre'n (5 min 28 s).

Lenkkeri Oy:n Teemu Lenkkeri (oik.) katsasti Volvo Construction Finland Oy:n pihamaalla uutta Volvo L150H -pyöräkuormaajaansa yhdessä Volvon Linus Nybäckin kanssa. Uusi pyöräkuormaaja menee pääasiallisesti puunkäsittelyyn, josta tulee noin puolet Lenkkerin liikevaihdosta. H-sarja on tuorein Volvon pyöräkuormaajapäivitys. L150H:n työpaino on noin 24 tonnia. Volvon D13J-dieselmoottori on Stage IV -yhteensopiva ja tehoa kuormaustyöhön irtoaa 220 kilowattia. Polttoaineen kulutusta vähentävä erikoispiirre on Volvon RBB-toiminto (Reverse By Braking). Volvon mukaan automatiikka tunnistaa pyöräkuormaajan suunnan ja hidastaa nopeutta käyttöjarrun, ei muuntimen ja vaihteiston avulla. Polttoainetehokkuuden luvataan myös kohentuneen edelliseen malliin verrattuna reilusti. Muuntimessa on lukitusmahdollisuus, mikä lisää tietenkin vetokykyä.

Video: The Volvo Operators Club Final 2017