Uutiset

Työkoneet

Mansen Mörinät 2017: Tamtron WNexus 2

Tamtron panostaa tiedonhallintapalvelujensa jatkuvaan kehittämiseen. Pilvipalvelun uusi versio WNexus 2 esiteltiin ensimmäistä kertaa yleisölle Mansen Mörinöillä. Asiakkaiden käyttöön palvelun luvataan avautuvan Vapun 2017 jälkeen. Tällöin myös Tamtronin nykyiset WNexus-käyttäjät voivat siirtyä ilman erillisiä muutoksia WNexus 2 -palvelun käyttäjiksi. He voivat halutessaan tehdä siirtymän myöhemmin omassa tahdissaan. Valmistaja lupaa uudistuneen Wnexus 2:n tarjoavan uudistuneen, modernin ja mukavan

WNexus 2 -pilvipalvelu toimii nyt myös mobiililaitteissa.

käyttökokemuksen. Ja nyt sitä voi käyttää myös mobiililaitteilla kuten kännyköillä ja tableteilla.

”Ihmisten työ on nykyään liikkuvaa ja liiketoiminnalle kriittiseen punnitustietoon pitää päästä käsiksi aina ja mistä tahansa. WNexus-palvelu itsessään on ollut palvelutarjonnassamme jo vuodesta 2007. Koimme erinomaisen tärkeäksi, että WNexus-palveluun kertyvät tiedot tulevat saataville myös mobiililaitteisiin, kännykäthän kulkevat ammattilaisilla jatkuvasti mukana”, kertoo Tamtronin tuotekehitysjohtaja Jouni Rantanen.

”Toinen asia johon panostimme erityisesti, on käyttäjäkokemus. Se muodostuu selkeästä ulkoasusta sekä helposta käyttöliittymästä.”

WNexus 2 -pilvipalvelussa punnitustieto on valmistajan mukaan helposti saatavilla ja hyödynnettävissä. Raportoinnin ja analysoinnin avulla yritykset voivat muun muassa tehostaa tuotantoprosessejaan, helpottaa laskuttamista ja nopeuttaa työnkulkua. Punnitustietoa voidaan tuoda WNexus-palveluun kaikista tiedonsiirto-ominaisuudella varustetuista Tamtron-vaaoista. Näin esimerkiksi maanrakennuksen puolella palvelun avulla voidaan hallita punnitustietoja niin pyöräkuormaaja-, dumpperi- kuin siltavaaoistakin.

WNexus 2 -palvelusta tilaukset, vaikkapa tietylle asiakkaalle lastattavaksi tulevan soran määrä ja laatu, voidaan lähettää suoraan vaakaan. Kun työ on tehty, punnitustieto siirtyy sähköisesti reaaliajassa vaa’asta WNexus 2 -palveluun, jolloin laskutus voi tapahtua välittömästi punnituksen päätyttyä. Pilvipalvelun kautta voidaan myös muokata tarvittaessa yrityksen käytössä olevien vaakojen muistiorakenteita, kuten asiakas-, ajoneuvo- tai materiaalitietoja. Näin vältetään tietojen manuaaliselta, aikaa vievältä muokkaukselta vaa’an kautta. WNexus-palvelua käytetään paljon myös yhteistyökumppanien kesken, esimerkiksi aliurakoitsija voi antaa pääurakoitsijalle näkyvyyden vaakojensa määriteltyihin tietoihin. Näin raportointi on läpinäkyvää, nopeaa ja vaivatonta kaikkien toiminnan osapuolten kesken.

”Meillä on runsaasti asiakasyrityksiä, jotka jakavat keskenään punnitustietoja, varmistaakseen esimerkiksi tietyn työmaan parhaan mahdollisen sujuvuuden ja toimintojen seurattavuuden. Samoin esimerkiksi kansainväliset konsernit voivat järjestelmän kautta seurata ja analysoida materiaalin liikkeitä ja työnteon tehokkuutta yli maarajojen”, päättää Rantanen.

Lue seuraavaksi