MAN tekee asioita oikein

Heikki Hiltunen

Uusien kuorma-automallien koeajoista saa jonkinlaisen kuvan autojen ominaisuuksista. Joka tapauksessa aina niistä oppii. Saksalainen hyötyajoneuvojen valmistaja MAN on toiminut alallaan yli sata vuotta. Kokemuksen rintaäänellä tehdas pystyy antamaan raskaan liikenteen innokkaalle seuraajallekin tietoa tuotteistaan. MAN valmistaa ja valmistuttaa konsernin sisäisellä yhteistyöllä ajoneuvoihin komponentteja ja kokonaisia ajoneuvojakin. Tutustuimme koeajojen muodossa lähinnä raskaisiin MAN kuorma-automalleihin. Lisäksi tuli tutuksi merkin nykyisiä vaihteistoratkaisuja. Ensikosketuksella myös kevyemmän sarjan uutuusmalli MAN TGE vakuutti.

Uutta ja vanhaa MANnia

Kun tilaisuus tulee, se pyritään käyttämään täydellisesti hyödyksi. Näin kävi MAN koeajotilaisuudessa. Jo vastaanotosta lähdettiin vauhdilla. Uuden MAN TGE-mallin avaimet lyötiin käteen ja pyydettiin liikkeelle. Pitkän ajopäivän aikana viidennen tai kuudennen eri MAN-mallin kokeilun jälkeen tuntui, ettei mitään uutta tästä kuorma-automerkistä pysty poimimaan. Ajettavana oli käynyt vuoroin MAN TGE, TGM ja TGX, eri painoluokissa, päällirakenteilla tai veto- ja akseliratkaisuilla, nuppina tai yhdistelmänä. Viimeinen koeajoauto olikin sitten herätys. Paperinen piirturikiekko työnnettiin laitteeseen ja sitten sai lähes yhdeksänsataa tuhatta kilometriä ajetun MAN F90

MAN F90 kiinnosti yhtä lailla tehtaan ajattajia ja vieraita. Suuri kontrasti uuteen MAN TGX:ään laittoi kuljettajat oikeasti miettimään nykyaikaisen kuorma-auton mukavuuksia ja kehitysnopeutta. Vertailua vanhaan voi tehdä ja eri aikakausien ajoneuvot on tehty kulloinkin parhaan mahdollisen osaamisen ja tiedon puitteissa. 

polkaista liikkeelle. ’Heittokeppi’ 16-pykälinen ZF, noin neljäsataa hevosvoimaa, espanjalaiset jyrkät ylä- ja alamäet pikkuteineen ja kokonaismassaa karvan alle 40 tonnia saivat mielikuvituksenkin laukkaamaan. Nykyajan automallit ovat oikeasti kehittyneitä. Kontrasti F90:n ja uusien MANnien välillä on havahduttavan suuri. Tavallisen autoihmisen kannattaa uskaltautua kokeilemaan välillä uutta, ilman että on todellinen vaihtohaave tai -mahdollisuus. Suomessa ajetaan melko vanhalla hyötyajoneuvokalustolla. Tosin, vaikka uusissa kuorma-autoissa on apuja ja vipuja, oli koeajotunnelma MAN F90 ajattajan kanssa ihan eri tasolla. Muisteloja ja ihmettelyä riitti puolin ja toisin. Ajaminen rippikouluikäisellä puoliperävaunuyhdistelmällä umpioudolla tietyypillä on suositeltavan hieno kokemus.

MAN nykymallien uutuudet hienosäätöä

MAN päivittää nykymallia maltilla. Vuoden 2018 mallin D08-moottoreista on EGR jätetty pois. Painosäästöä tulee 134 kilogrammaa ja polttoainetta kuluu MANnin mukaan

MAN TGX -sarjan ohjaamo on tilava. Uudistukset värimaailmaan, käyttökatkaisimien ja lisävarusteiden sijoitteluun ovat parantaneet jo ennestään hyvää kuljettajan viihtyvyyttä.

jopa viisi prosenttia aiempaa vähemmän. D08-moottoria käytetään TGL ja TGM-malleissa. Kaikissa ohjaamomalleissa ergonomiaa on parannettu käyttökytkimien ja vaihdevalitsimen sijoittelulla. Asumismukavuutta lisää uudet säilytystilat ja jääkaappi, joka jättää nyt lattiatilan edustan kokonaan vapaaksi. TGX-mallin äänimaailma on saatu aiempaa hiljaisemmaksi. MAN on Suomen maantiellä ja alemmilla tietasoilla harvakseltaan käytössä. Potentiaalia laajempaan käyttöön olisi. Esimerkiksi uusi MAN mallimerkinnällä TGS 33.500 6x4 BLS on pätevä sorapuoliperävaunun vetäjä. Tehdas haluaa edelleen parantaa Keski-Euroopassa suositun ja Suomessa koko ajan enemmän ylesityvän maansiirtoyhdistelmä-tyypin vetoautoa. Valmistaja myöntää, että vetävien akseleiden napavälitys on tarpeellinen maansiirtotöissä, erityisesti 52 tonnin puoliperävaunujen kokonaismassoilla. MANnin saa kyllä telivetoisena myös akseliperävälityksellä. Kaikkien automerkkien tehtaanväkeä yhdistää usko omaan tuotteeseen, pohdinta päästöasioista ja mahdoton kiinnostus raskaisiin kuorma-autoihin. Niin MANninkin ja hyvästä syystä.

MAN yllättää ja tuntuu vieraalle tutulta

MANnissa on sitä jotain, jo nimensä perusteella. Nykyiset MAN mallisarjat on hyvin sisään ajettu, pois lukien täysin uusi kevyempi TGE-malli. Tätä uutuustuotetta

MAN TGE on uusi jakeluautomalli valmistajalta.

valmistetaan Puolassa samalla tehtaalla kuin Volkswagen konsernin Craftereita. Palaamme TGE-asiaan Ammattiautot -lehden palstoilla. Joka tapauksessa TGL, TGM ja TGX -malleistakaan ei löydy nitinää, epäloogisuutta toiminnoissa tai muuta lastentautia. TraXon-robottiohjattuja ZF:n vaihteistoa sai verrata konsernin OptiCruiseen. Eroja on ja ei ole. Koeajattajien mukaan yksi erottava tekijä ruotsalaislähtöisellä vaihteistolla on tuotekehityksessä. Kun MAN tekee muutoksia konsernivaihteistoon, saa saman tiedon käyttöönsä vain Scania. TraXon -kehittelyssä tieto menee ZF:ää käyttäville kilpaileville merkeille. Se ei estä MANnia kehittämästä ja käyttämästä TraXonia.

Erojakin syntyy

Suomen olosuhteissa muutaman kymmenen hevosvoiman ero moottoritehossa voi kompensoitua jo pelkällä vaihteisto- tai perävälityksellä. Nyt oli kerrankin mahdollisuus ajaa peräkkäin sama lenkki kahdella eritehoisella MAN D26:lla eli 12,4 litran rivikuutosmoottorilla. Puoliperävaunuyhdistelmissä oli samat kokonaismassat. Ensin ajettu 500 hevosvoiman ja maksimissaan 2 500 newtonmetrin väännön omaava vetäjä tuntui oikein hyvin jaksavan. Mutta hyvin tuntui vastaava 460 ja 2 300 -lukemin varustettu versiokin menevän. Silti se tehokkaampi ajoi matalaviritteisen helpohkosti kiinni pitkänsitkeässä ylämäessä. MANnin tehokkainta isolohkoista ei ollut koeajoissa mukana. Pienellä jännityksellä jäänkin odottamaan kutsua MAN D38 -moottorisen kokeiluun tasamaisessa Suomessa. Silloin käydään kyllä hieman myös kestopäällysteen ulkopuolella.

 

Verkossa

www.truck.man.eu/fi