Mäkiset voittovauhdissa Kemorassa

Endurance Cupin hallitseva mestaritiimi ja kauden toiseen osakilpailuun paalupaikalta startannut MMR Team hallitsi kauden toista osakilpailua Kemoran moottoriradalla Vetelissä. MMR Teamin kuljettajina toimivat Emma Mäkinen, Janne Laine, Petri Paimen, Henri Laine, Tuomas Pöntinen ja Mikko Ristiluoma, jotka toivat kuudennen ajon jälkeen tiimin Honda Civicin ensimmäisenä ruutulipulle.

Kilpailu voitosta oli tiukka, sillä kakkoseksi sijoittunut Hau Nau Team jäi voittajalle vain vajaat kahdeksan sekuntia.
”Tiukka kisa. Hondaan tottuminen Minin jälkeen otti aluksi hieman aikaa, mutta pääsin nopeasti auton kanssa sinuiksi. Teimme hienon tiimisuorituksen. Ensimmäinen voitto Endurance-puolelta tuntuu hyvältä. Hieno fiilis”, Emma totesi kilpailun jälkeen.

Tänään Emma ajoi V1600-luokan Minillä kaksi Touring Car -luokan lähtöä, joissa molemmissa sijoittui toiseksi.
”Ensimmäinen lähtö oli kilvanajon voittajan kanssa alusta loppuun. Hyvä vääntö. Toisessa lähdössä satoi ja en pystynyt taistelemaan samalla tavalla voitosta. Kun kärki karkasi ja kun takana ei uhkaajia näkynyt niin kisa meni enemmän ja vähemmän ajeluksi”, Emma summasi lähtönsä.

Mäkisen perhe oli Kemoran palkintopallilla hyvin edustettuna, sillä ratakuorma-autojen kansallisissa kilpailuissa Emman isä Mika Mäkinen voitti Ivecolla viikonlopun neljästä startista kolme ja sijoittui yhdessä kolmanneksi.

”Voittoputki katkesi vaihdelaatikkovikaan. Kasivaihde hävisi vaihteistosta. Myös autossani on edelleen tekemistä. Emme saaneet tuotua moottorin penkissä mitattua tehoa ja vääntöä radalle. Auto kulki kohtalaisesti, mutta paras terä oli poissa.

”Rataolosuhteissa moottorin turbon paineista puuttui kilo ja se näkyi ja tuntui ratin takana. Pitää tässä laittaa vaihdelaatikko kuntoon ja testata ja kehittää autoa enemmän. Tarkoitus olisi ajaa Kemorassa päivä testiä ja kokeilla moottorin ohjainyksikköön erilaisia ohjelmia, jotta homma palaisi takaisin raiteilleen”, Mika totesi.