Uutiset

Työkoneet

Maailman konemarkkinat lähtivät kasvuun

Koko maailman mittakaavassa rakentamisen tahti kiihtyy monen hiljaisemman vuoden jälkeen. Off-Highway Research –tutkimuslaitoksen mukaan tänä vuonna maailmanlaajuisen konemyynnin  odotetaan kasvavan noin seitsemän prosenttia viime vuoteen verrattuna. Vuoden 2016 kokonaismyyntiluku oli 650 133 yksikköä, kun tämän vuoden kristallipallo näyttää lukemaksi 695 142. Ennustukset on viety vielä pidemmällekin, aina vuoteen 2021 saakka. Tuolloin tason uskotaan olevan jo yli 800 000 myytyä rakennuskonetta (katso taulukko).

Tämän vuoden konemyynnin jakaantuminen eri maanosien kesken tulee OHR:n mukaan noudattelemaan viime vuoden linjaa. Pohjois-Amerikka on kirinyt Kiinan ohi ja Eurooppakin on viime vuosina sysännyt aiemmin selvän markkinaykkösen eli Kiinan vasta kolmoseksi. Kerrottakoon, että Kiinan vuoden 2016 konemarkkinan koko oli vain alle 30 prosenttia huippuvuosien 2010 ja 2011 tasosta.

Kaivossektori on saamassa tuulta purjeisiinsa raaka-aineiden hintojen kohoamisen myötä.

Vaikka  tulevina vuosina Kiinan osuus tulee ennustuksen mukaan taas kasvamaan tasaisena pysyvän Euroopan ohi, niin Pohjois-Amerikka säilyy ykkösenä. Onko ennustuksissa jo huomioitu herrra Trumpin ennakoimaton politiikan hoito, sitä OHR:n tiedote ei kerro. Ja kukapa sen vaikutusta pystyisikään ennustamaan?

Intian markkinoiden koko kasvoi viime vuonna jopa 40 prosenttia ja se alkaa olla jo Japanin kokoinen eli varsin merkittävä markkina-alue maailmanlaajuisessa mittakaavassa.

David Phillips

”Viime vuoden suhteellisen vaatimattomiin konemyynnin lukuihin vaikuttivat matala talouden kasvuvauhti monilla alueilla sekä raaka-aineiden alhainen hinta. Etenkin kaivosala ja kaikki muukin louhintaliiketoiminta kokivat erityistä vastatuulta. Nyt raaka-aineiden hinnat jatkavat viime vuoden lopulla alkanutta kasvuaan ja konemyynti on jo lähtenyt kasvuun”, kertoo OHR:n toimitusjohtaja David Phillips.

Lue seuraavaksi