Lujabetonille suuri betonipaalutoimitus

Lujabetoni on solminut Destian kanssa sopimuksen betonipaalutoimituksesta Vt 12 Lahden eteläiseen kehätiehen. ST-urakkana toteutettavassa hankkeessa Lujabetoni toimittaa kohteen kaikki betonipaalut, yhteensä noin 160 kilometriä. Betonipaalutoimitus on erittäin suuri ja arvoltaan lähes viisi miljoonaa euroa, vastaten noin 15 prosenttia Suomen vuosittaisesta betonipaalumarkkinasta.

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. Uuden tiekokonaisuuden rakentaminen tuo tullessaan kauan odotettuja ja liikennettä selkeästi sujuvoittavia puolia ja parantaa merkittävästi tieliikenneturvallisuutta. Lisäksi uuden tien odotetaan parantavan asumisviihtyisyyttä, kun läpikulkuliikenne ohjautuu pois kaupunkimaisilta alueilta ja päästöt pienenevät liikennemäärien pienentyessä. 

Lujabetonin toimittamat betonipaalut lyödään noin 6000 paalupisteeseen. Toimitukset vaativat tarkkaa etukäteissuunnittelua ja logistiikan hallintaa, mistä Lujabetonilla on suurten, onnistuneiden megakohteiden toimittajana jo paljon kokemusta. – Meillä on kertynyt yrityksen sisälle tietotaitoa paalutoimituksista mm. Suomen suurimmalle paalutustyömaalle, Äänekosken biotuotetehtaalle, kertoo Lujabetonin Pernajan tehdaspäällikkö Jorma Ilkka.

"Tämä hanke on todella iso ja merkittävä ydinurakka Lujabetonin Pernajan tehtaalle,  Jorma Ilkka toteaa. Tehtaaltamme lähtee kohteeseen noin 10 rekkakuormaa betonipaalua päivittäin ja hanke tulee työllistämään tehdastamme pitkälle syksyyn asti. Tehtaan hyvän sijainnen ansiosta myös kuljetusmatkojen ympäristöhaittoja saadaan minimoitua", toteaa Ilkka.

Paalutustyöt alkavat koepaalutuksilla jo helmikuussa 2018 ja paalutustyön on määrä olla pääosin valmis vuoden loppuun mennessä. Kokonaisuudessaan hankkeen on määrä valmistua vuoden 2021 loppupuolella.