Uutiset

Työkoneet

LaitePro lupaa mielenrauhaa

Juuri perustettu LaitePro on Engcon-kauhanpyörittäjien sekä muiden merkin alla olevien lisälaitteiden kokonaisvaltainen palvelukonsepti. LaitePro tarjoaa myynnin lisäksi niin asennuksen, huollon, korjauspalvelut kuin teknisen tuenkin. Myös rahoitusta järjestetään.

Yrityksen takana ovat pitkän linjan konekauppias Esa Puustinen (oik.) sekä aiemmin jo kaivukoneiden lisälaitteiden saralla kannuksensa hankkinut Jani W. Leino.

Miehet loivat uudenlaisen palvelukonseptin pohdittuaan sitä, mitä asiakkaat todella tarvitsevat. Lopputulos oli, että savimontun pohjalle ne vehkeet useimmiten hajoavat eli sinne on laskeuduttava tarpeen tullen auttamaan – ja ripeästi. Engcon-asiakkaan mielenrauha on yksi yriytyksen tavoitteista.

“Totesimme että kiivastahtisella työmaalla tarvitaan välillä apua ja äkkiä. Kaikki koneet ja laitteet temppuilevat ennemmin tai myöhemmin. Asiakkaan kannalta tärkeintä on, että apua on nopeasti saatavilla. Perustamme koko palvelukonseptin siihen, että meiltä puhelimeen vastataan silloin, kun asiakkaan hätä on suurin,” lupaavat miehet aluksi.

LaitePron juuri perustettu toimipiste on Nurmijärvellä. Varastossa tullaan pitämään kattavaa valikoimaa erikokoisia Engcon-kauhanpyörittäjiä. Markkinat tulevat jatkossa sanelemaan sen, mitä tuotteita varastossa pidetään. Miehet lupaavat huoltopalvelua myös joillekin kilpaileville merkeille.

“Tuon kaivukoneita ulkoa ja varustelemme niihin usein muiden lisälaitteiden ohella myös kauhanpyörittäjän. Viime aikoina on mennyt enenevissä määrin Engconeita ja LaitePron myötä jatkossa varmasti vieläkin enemmän”, toteaa Puustinen. Mies myy noin 100 konetta vuodessa.

“Kun mietimme kauhanpyörittäjän merkkiä, päädyimme melko nopeasti Engconiin. Ensimmäinen kriteeri oli, että rasva pitää löytyä sisältä. Myös luotettavuus, toimitusvarmuus ja lyhyt toimitusaika listattiin vaatimuksiksi. Uuden Engconin kakkossarjan teknologia on, uskallan väittää, markkinoiden edistyksellisin. Kahden vuoden takuukaan ei ole asiakkaan kannalta aivan vähäpätöinen asia”, jatkaa Leino.

Puustisen mukaan Suomen kauhanpyörittäjämarkkinat ovat jossain toisella tuhannella vuodessa. “Rototiltistä” on tullut jo vakiovaruste aivan pieniinkin minikaivukoneisiin ja yhä järeimpiin koneisiin niitä myös asennetaan.

“Erittäin hieno tekninen oivallus on android-sovellus, jonka avulla kuljettaja voi säätää laitteen pyörintä- ja kallistusnopeutta bluetooth-yhteydellä omalta puhelimelta tai tabletilta. Erillistä näyttöä ohjaamossa ei tarvita”, lopettaa Leino.

Sassenita Oy hankki Esa Puustiselta Doosan DX170W-pyöräalustaisen kaivukoneen. Monipuolisesti varustellussa koneessa on muun muassa Engcon EC226 -kauhanpyörittäjä ja Leican 3D -koneohjausjärjestelmä, jota katutyömaalla Espoossa hyödynnetään toden teolla.

“Käytän ilmaista android-sovellusta ja säädän liikenopeuksia useinkin työtehtävän mukaan. Kun esimerkiksi kaivetaan kaapelien alta, niin pudotan tabletin sovelluksen avulla nopeudet alas. Kun säätöjä on helppo muuttaa, niin se tulee tehtyä. Uskoakseni kaikki Engconin käyttäjät eivät edes tiedä tällaisesta mahdollisuudesta vielä”, toteaa koneen kuljettaja Gert Sarik.

”Laite-Pro:n mukaan tulo viralliseksi jakelijaksi vahvistaa edelleen toimivaa huolto- ja palveluverkostoamme Suomessa”, toteaa Engcon-maajohtaja, Sami Keturi.

LaitePro vastaa puhelinnumerossa: 0400 600 913.

Lue seuraavaksi