Kymmenen siltaa Kiirunaan

Graniittirakennus Kallio Oy ja sen ruotsalainen tytäryhtiö AB InfraPolar rakentavat Kiirunan kaivosalueen läheisyyteen kymmenen siltaa. GRK:n solmima urakkasopimus sisältää kaksi liittorakenteista maantiesiltaa, joista toisen pituus on 250 ja toisen sata metriä. GRK:n sopimuksen arvo on noin seitsemän miljoonaa euroa. InfraPolarin 2,5 miljoonan arvoinen urakka puolestaan koostuu kahdeksasta kehärakenteisesta alikulkusillasta.

Urakat ovat osa Trafikverketin ja kaivosyhtiö LKAB:n rahoittamaa mittavaa liikenneväylähanketta, jonka taustalla on kaivostoiminnan laajeneminen nykyisen E10-moottoritielinjan alueelle.
”Aikataulu on tiukka, sillä vuonna 2020 kaivoksen on jo päästävä toimimaan nykyisen tielinjan kohdalla. Ensi vaiheena on suunnitelmien hyväksyttäminen tilaajalla, ja rakennustyöt pääsemme aloittamaan toukokuun aikana”, kertoo GRK:n vientitoiminnasta vastaava johtaja Jouko Viitala.
Viitalan mukaan tilaajalle oli edullisinta valita siltaurakoitsija ja tieurakoitsija erikseen. Tieosuuden urakoi ruotsalaisyritys NYAB Infrastruktur AB.

Sillat valmistuvat vuoden 2019 loppuun mennessä. Aikatauluun ja myös lopulliseen urakkasummaan vaikuttaa lopullista sopimuksen allekirjoittamista viivästyttänyt, nyttemmin kumottu valitus.

GRK on onnistunut viime vuodesta lähtien etabloitumaan Pohjois-Ruotsin infrarakentamismarkkinoille. Nyt alkavan Kiirunan urakan lisäksi yhtiöllä on meneillään Ruotsissa kaksi merkittävää siltakorjaustyömaata, joista toinen sijaitse Luulajassa ja toinen Kalixissa.

”Etenemme laajenemisstrategiamme mukaisesti. Ruotsin valtion mittava infrainvestointiohjelma antaa sille hyvät toteuttamispuitteet”, Viitala toteaa.