Uutiset

Työkoneet

Kulutusosamenot puoleen uusin murskaimin

Uusilla, standardiosia hyödyntävillä murskaimilla, voi olla merkittävä vaikutus rikastamon kulutusosamenoihin ja samalla kustannustehokkuuteen. Vaikka Bolidenin Kylylahden kuparikaivoksella on laskennallista elinikää vain neljä vuotta, rikastamon kannatti vaihtaa 1960-luvun leuka- ja karamurskaimet Metson uusiin malleihin vauhdikkaasti tehdyssä asennuksessa.

Kunnossapitopäällikkö Timo Kaariaho (kesk.) ja rikastamon päällikkö Janne Laukkanen Bolidenin Kylylahden rikastamolta keskustelevat murskausasennuksiin liittyvästä yksityiskohdasta Metson kenttähuoltopäällikkö Matti Salmisen (vas.) kanssa.

”Laskimme yhdessä Metson kanssa, että uudet C130-leukamurskain ja GP330-karamurskain ovat meille kannattava investointi. Pystymme alentamaan niillä murskien kulutusosamenojamme kuluttavassa malmissamme 50 %:lla. Säästöillä on huomattava vaikutus myös koko kaivoksemme yksikkökustannuksiin”, arvioi rikastamon päällikkö Janne Laukkanen.

Luikonlahden rikastamon kunnossapitopäällikkö Timo Kaariaho kertoo, että uusien murskainten avulla kaivos halusi varmistaa myös jatkuvan, luotettavan toiminnan ja lisätä huollon turvallisuutta.

”Joudumme säätämään kuluttavan malmin vuoksi murskainten asetusta usein, ja vanhoissa murskissa se piti tehdä käsityönä. Metson uusissa malleissa asetus säätyy hydrauliikan avulla nopeasti ja turvallisesti. Myös yksiosaisten kulutusosien vaihto käy nopeammin”, Timo Kaariaho lisää.

Murskainten vaihto vauhdikkaasti

Koko murskainten vaihtoprojekti vei Bolidenin Kylylahden rikastamolla investointipäätöksestä asennukseen vain runsaat kolme kuukautta ja varsinainen asennus neljä työpäivää. Laskelmat vaihdon kannattavuudesta teki kaivokselle Metson Etelä-Suomen kaivosmyynnistä vastaava Timo Sarvijärvi.

Metson Tampereen tehdas valmisti murskaimet kahdessa kuukaudessa. Varsinainen vaihtotyö kesti vain neljä työpäivää ja se voitiin sovittaa myllynvuorausten vaihdon yhteyteen.

Boliden purki itse viikonvaihteessa vanhat Lokomon MK120C-leukamurskaimen ja Ernest Thällmanin Itä-Saksassa valmistaman 5,5 jalan kartiomurskaimen. Työmaa vapautui sunnuntai-iltana Metson kuusihenkisen asennusryhmän käyttöön.

Murskainpetien valmistelun jälkeen noin 40 tonnin painoinen C130-leukamurskain ja syöttösuppilo nostettiin ajoneuvonosturilla ja liu’utettiin paikoilleen rinteessä sijaitsevaan esimurskaamoon. Hienomurskaimena käytettävä, 15 tonnin painoinen GP330-kara nostettiin murskaamohallin sisään kahtena kappaleena.

Tiistain aikana kaikki keskeiset murskainten asennukseen liittyvät työt olivat Metson asennusten osalta jo valmiina. Boliden huolehti itse mm. sähkötöistä ja murskainten liittämisestä syötin- ja kuljetinjärjestelmiin.

Tuotantoon perjantaina

Keskiviikkona rikastamolla päästiin jo koekäyttämään murskaimia. Torstaina voimavirran kytkennän jälkeen ensimmäiset malmilohkareet syötetiin prosessiin. Varsinainen tuotantokäyttö käynnistyi aikataulun mukaisesti perjantaiaamuna.

Luikonlahden rikastamolla murskataan Polvijärveltä tuotua kuparimalmia päivisin kello 6–22. C130-leuassa on käytössä 100–120 mm:n asetus ja murskausmäärät noin 250 tonnia tunnissa.

Välimurskauksen jälkeen malmi hienonnetaan GP330-karalla, jossa on 10 mm:n asetus. Kuluttavan malmin vuoksi kulutusosat vaihdetaan noin 120 000 tonnin murskausmäärän jälkeen.

Malmi jauhatukseen pienempikokoisena

Rikastamon päällikkö Janne Laukkasen tavoitteena on, että Metson uudella GP330-hienomurskaimella malmi saataisiin jauhatukseen aiempaa pienempikokoisena.

”Vanhoilla murskilla myllyyn menevä malmin koko on ollut 12 mm. Haluamme pienentä sen nyt 10 mm:iin. Pienemmän myllysyötteen ansiosta pystymme alentamaan jauhatuskuluja ja murskauksessa myös hieman sähkökuluja”, Janne Laukkanen lisää.

Bolidenin Kylylahden rikastamo käsittelee tällä hetkellä 750 000 tonnia malmia vuodessa, josta löytyy kuparia noin 1,6 % ja kultaa 0,7 g/t sekä 0,7 % sinkkiä. Rikastamo tuottaa kupari- ja sinkkirikastetta. Rikasteet käytetään yhtiön omilla tehtailla – kuparirikaste käytetään Harjavallan sulatolla ja sinkkirikaste Kokkolan pasutolla.

”Tuotantomäärämme pysyy samana, vaikka pystyisimme uusilla murskaimilla tarvittaessa lisäämään kapasiteettia. Uusia malmioita kartoitetaan koko ajan, onhan Boliden aktiivinen malminetsijä Suomessa”, Laukkanen lisää.

Lue seuraavaksi