Uutiset

Kuljetuskalusto

Kuljetus 2017: Rengaspainevalvontaa Kiholta

Siilinjärvellä toimivan Mastercom Oy:n luoma Kiho-toimintamalli pyrkii helpottamaan yrityksen toimintaa yksikertaisissa rutiiniasioissa. Kiho tuo helpotusta lappukasojen, byrokratian ja turhien asioiden selvittelyyn. Nyt Kiho esitteli uuden tuotteen, Kiho-rengaspainevahdin, jota Jari Leinonen kuvassa pitää käsissään. Se on yhteensopiva Kiho-paikannusjärjestelmiin, jolloin rengaspainedataa saadaan langattomasti, oli ajoneuvo tai työkone sitten missä päin tahansa.


Kihon rengaspainevalvontaan tarkoitettu peruspaketti on hinnaltaan noin 500 euroa. Siihen kuuluu tällöin ohjaamoon asennettava monitori sekä kuusi rengasanturia, joiden asennus tapahtuu yksinkertaisesti venttiilihatun paikalle. Kussakin rengasanturissa on patteri, jonka kestoksi luvataan 4 – 5 vuotta. Toiminta-alue on 0 – 12 baaria ja yli 100 celsiuksen lämpötilasta tulee heti hälytys. Kiho-rengaspainevahti seuraa neljää parametriä; renkaan puhkeamisesta johtuvaa paineen nopeaa laskua, hidasta paineenlaskua, ylipainetta & liian alhaista painetta sekä lämpötilaa. Niiden reaaliaikaisen seurannan myötä ajoturvallisuus ja luotettavuus lisääntyy, polttoaineenkulutus pienenee sekä renkaiden käyttöikä kasvaa. Kiho-rengaspainevalvontajärjestelmiä on saatavana myös useampien kuin kuuden renkaan ajoneuvoihin.

Lue seuraavaksi