Uutiset

Kuljetuskalusto

Kuljetus 2017 -messut Jyväskylässä ensi toukokuussa

Kuljetusalan huipputapahtuma, Kuljetus 2017 -messut, järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 18.–20. toukokuuta 2017. Messut kokoaa yhteen kuorma- ja pakettiautojen maahantuojat, perävaunujen ja päällirakenteiden valmistajat sekä muut alan keskeiset tuotteiden ja palveluiden tarjoajat. Ympäri Suomea kävijöiksi tuleville alan ammattilaisille Kuljetus 2017 -messut tarjoaa nähtävää ja koettavaa enemmän kuin koskaan.

Edellisen kerran Kuljetusmessut järjestettiin Jyväskylän Paviljongissa vuonna 2013.

”Tulossa on todella isot messut. Nyt noin puoli vuotta ennen messuja näyttelytilaa on varattu jo yli 20 000 neliömetriä. Kyseessä on neliömäärällä mitattuna Jyväskylän Messut Oy:n historian suurimmat messut. Esimerkiksi Jyväskylän Paviljongin laajat ulkonäyttelytilat on kohta myyty loppuun. Siksi kannattaa toimia nopeasti, jos vielä haluaa mukaan messujen näytteilleasettajaksi”, muistuttaa Jyväskylän Messut Oy:n myyntijohtaja Ilari Tervakangas.

Kolmatta kertaa Jyväskylässä järjestettävät Kuljetus-messut toteuttavat yhteistyössä Autotuojat ry, Teknologiateollisuuden Perävaunut ja päällirakenteet -toimialaryhmä sekä Jyväskylän Messut Oy.

”Messuihin sitoutuneet yhteistyökumppanit ovat olleet myynnin onnistumisen takeena. Näyttävä yhteisesiintyminen palvelee kaikkia toimijoita. Jyväskylä logistisena solmukohtana on erinomainen paikka kuljetusalan messuille. Jyväskylä sijaitsee keskellä Suomea ja sinne voi helposti tehdä yhden päivän messumatkan melkein mistä päin maata tahansa”, Tervakangas huomauttaa.

Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio odottaa kevään messuilta paljon. Ajankohta ei voisi juuri parempi olla. ”Kuorma- ja pakettiautojen myynti on 22 prosentin kasvussa ja kasvun odotetaan jatkuvan ensi vuonna. Autoilijoista 15 prosenttia suunnittelee kalustonsa vaihtamista uuteen. Työntöä markkinoille tuo patoutuneiden investointitarpeiden purkautuminen ja vetoa talo- ja ympäristörakentamisen elpyminen. Tämä kaikki näkyy kuorma- ja pakettiautojen kysynnän kasvuna”, Kallio toteaa.

Samoilla linjoilla on myös Perävaunut ja päällirakenteet -toimialaryhmän puheenjohtaja Aki Sirén. ”Perävaunujen rekisteröinnit ovat kasvussa ja kuorma-autojen myynnin kasvu vaikuttaa myönteisesti päällirakenteiden kysyntään. Kasvun odotetaan jatkuvan ensi vuonna”, Sirén sanoo.

Kuljetus 2017 -messujen järjestävät yhteistyössä Autotuojat ry, Teknologiateollisuuden Perävaunut ja päällirakenteet -toimialaryhmä sekä Jyväskylän Messut Oy. Näyttelyssä esitellään kuorma- ja pakettiautojen maahantuojien kaikki tuoreimmat uutuudet. Autojen rinnalla perävaunut ja päällirakenteet ovat merkittävä osa Kuljetus 2017 -messuja.

www.kuljetusmessut.fi

Lue seuraavaksi