Kopadi Oy seisoo kolmella tukijalalla

Olli Päiviö

Vantaalla toimiva Kopadi Oy on kymmenen toimintavuotensa aikana tullut varsin tunnetuksi etenkin timanttityökaluistaan, jotka edelleen muodostavat yrityksen vahvan tukipilarin. Mutta Kopadi on tänään paljon muutakin. Purku- ja maarakennus sekä työmaatekniikka ovat nousevia osa-alueita, ja omistajat odottavatkin niistä kysynnän kasvua tulevina vuosina. Kopadin siipien alla olevat Brokk Ab:n purkurobotit sekä Atlas Copco Ab:n ja Epiroc Ab:n kone- ja laitevalikoimat ovat tuttuja purku-urakoitsijoille ja miksei maarakentajillekin.

Kopadi Oy juhli viime vuoden lokakuussa 10-vuotista taivaltaan muun muassa esittelemällä Atlas Copcon ja Epirocin laajaa tuotesortimenttia. Murskakauhalla saadaan purkutyömaan betonijäte nopeasti muruiksi paikan päällä. Kuvan, noin 4 300 kiloa painava ja vuonna 2016 esitelty, BC 3700 on neljäjäsenisen malliston toiseksi suurin, ja se soveltuu peruskoneisiin painoluokissa 28–38 tonnia. Voimansiirrossa on kaksi vahvaa hydrauliikkamoottoria ja veto on toteutettu hihnoilla. Komponentit on suojattu kauhan rakenteisiin ja samalla leveys on kaventunut tilavuuden kärsimättä.

Timanttityökaluihin kuuluvat timanttilaikat, timanttiporaputket sekä timanttihionta. Niihin liittyvät läheisesti tietenkin koneet, joilla edellä mainittuja käytetään. Näitä ovat esimerkiksi timanttilaikkaleikkurit, timanttiporakoneet sekä lattia- ja seinäsahat. Tämän sektorin asiakkaita ovat noin 500 timanttitöihin erikoistunutta yritystä ympäri maata.

”Koko toiminta alkoi yhden miehen huoltoyrityksenä, joka keskittyi juuri timanttikoneisiin, jotka ovat edelleen meidän selkärankamme. Vuosien mittaan olemme kuitenkin

Toimitusjohtaja Sami Lindqvist kertoo, että Kopadi Oy nojaa vahvasti edelleen timanttityökaluihin ja niihin liittyviin koneisiin. Tämän pääsektorin lisäksi toiminta laajenee koko ajan muihinkin yrityksen osaamisalueisiin. Tavoitteena on koko rakennustyömaan kattava tarvike-, kone- ja laitetarjonta.

laajentuneet muillekin sektoreille ja huolellisesti tutkien poimineet edustukseemme laadukkaita tuotteita ympäri maailman. Kauimmaiset päämiehet löytyvät Etelä-Koreasta, yhteensä kumppaneita meillä on noin 15 maassa”, aloittaa toimitusjohtaja Sami Lindqvist.

”Timanttityökaluista se siis lähti. Nyt on rönsyjä kasvatettu niiden ympärille. Ja jos joskus niitä lonkeroita joudutaan karsimaan, niin timantti varmasti jää”, kuvailee Matti Rantanen timanttisektorin tärkeyttä yrityksen kokonaiskuvassa.

Terityspalvelussa kiirettä

”Vaikka tuotevalikoima on laaja, otetaan jokainen edustus harkiten ohjelmaan. Yleensä hankimme pari uutta tuotetta kokeiluun. Tutkimme ulkonäön, hyväksynnät ja lopuksi testaamme perusteellisesti itse sekä annamme asiakkaiden käyttöön. Menee helposti vuoden päivät ennen kuin uusi edustus pääsee hyllylle”, lisää Rantanen.

Tärkeä osa toimintaa on myös jälkimarkkinointi. Kaikki mitä myydään, pystytään myös huoltamaan ja korjaamaan. Pyrkimys on tilanteen mukaan hoitaa kiireelliset tapaukset nopeasti. Toimivan jälkimarkkinoinnin hyvä esimerkki on Vantaan tiloissa toimiva terityspalvelu.

”Kolme miestä työskentelee koko ajan asentamassa uusia teräpaloja poraputkiin. Rungosta leikataan pala pois, tehdään lovet ja kiinnitetään uudet teräpalat. Korjaus kannattaa, säästöä asiakkaalle kertyy kymmeniä prosentteja uuden hankkimiseen verrattuna”, valistaa Lindqvist.

Vantaalla timanttiporien terityspalvelua tekee kolme miestä koko ajan. Se on yksi osa Kopadin toimivaa jälkimarkkinointia.

Yleisimmät poranterien halkaisijat ovat 150 ja 200 millimetriä, mutta jopa 900 millimetriin saakka pajalla operoidaan. Yrityksen filosofiaa viedään työmaan kokonaispalvelun suuntaan. Esimerkiksi pölynsidonta on kasvanut viime vuosina merkittäväksi osa-alueeksi. Miesten mukaan vielä joitakin vuosia sitten ei pölyyn kiinnitetty juuri huomiota. Iät ja ajat työmailla on pitänyt olla kaiteet putoamisvaaran eliminoimiseksi, mutta ihmiselle vaarallinen pöly on jäänyt huomiotta. Nyt se asia alkaa olla kunnossa ja Kopadikin tarjoaa muun muassa tehokkaita imureita ja alipaineistajia tähän tarkoitukseen.

”Tulevaisuudessa pyrimme siihen, että Kopadi tulee asiakkaan mieleen ensimmäisenä, kun työmaalla herää tarpeita sähköistyksestä pölynsidontaan sekä timanttiporauksista ja -hionnasta lämmitykseeen ja valaistukseen. Pystymme jo nyt tarjoamaan melko kattavasti rakennustyömaille kaikki ratkaisut”, lopettaa Lindqvist.

”Rautakaupasta saatavaan valikoimaan emme kuitenkaan tule laajentamaan”, naulaa Rantanen.

Brokk ja Atlas Copco

Kopadin edustamat Brokk-purkurobotit valmistetaan Ruotsin Skellefteåssa. Yritys on jo yli 40 vuotta vanha ja nykyään vuotuinen valmistusmäärä on noin 500 kappaletta. Kokoluokkia on useita, alkaen 500 kilon painoisesta Brokk 60 -mallista päätyen 11 tonnia painavaan Brokk 800 -koneeseen.

”Brokk-purkuroboteissa on aina käytetty Atlas Copco -purkulaitteita ja -hydraulisia iskuvasaroita. Näin on luontevaa, että meillä on myynnissä myös Atlas Copcon ja Epirocin

Matti Rantanen

tuotteet”, jatkaa Rantanen tuote-edustusten selvittämistä.

”Purku-urakoitsijat käyttävät Brokk-purkurobotteja saneerauspurkuihin ja teollisuuden vaativiin tarpeisiin. Nyt pystymmekin tarjoamaan Atlas Copcon laajaa tuotevalikoimaa myös suuriin peruskoneisiin. Murskakauhat, pulveroijat, metallileikkurit ja erilaiset kahmarit kuuluvat siihen arsenaaliin, mitä purkutyömaillakin tarvitaan.”

AC-maantiivistyslevyt täydentävät työmaalla tarvittavien laitteiden sortimenttia. Rantanen myöntää, että tällä niin sanotun järeämmän purkukaluston sektorilla Kopadin tunnettavuus on vielä heikkoa, mutta tulevaisuudessa asiaan tulee korjaus.

”Pyrimme kehittämään palvelua koko ajan paremmaksi. Se tarkoittaa tietenkin maltillista kasvua ja voimaa palvella entistä paremmin. Meillä ei ole tarkoitus kasvattaa enää sektoreitamme olemassa olevista. Niiden sisään tulee kuitenkin lisää sellaisia tuotteita ja palveluita, jotka tukevat toisiaan”, päättää Rantanen.

Rantanen uskoo, että rakennusala ei kokonaan ole vielä toipunut menneistä lamavuosista. Juuri koettu matalasuhdanne rakennusalalla on jo kentällä voitettu taistelu, mutta monen ajatuksissa sota vielä jatkuu. Se näkyy tiettynä varovaisuutena investoida uusiin laitteisiin ja koneisiin. Usko on kuitenkin palautumassa, ja siksi Kopadillakin uskotaan valoisaan tulevaisuuteen heidän edustamillaan aloilla.

Viiden osakkaan omistama Kopadi Oy työllistää tällä hetkellä 15 henkilöä, joista kaikki yhtä lukuun ottamatta työskentelevät Vantaalla. Yksi omistajista asuu Jyväskylässä, mistä käsin hoitaa Itä- ja Pohjois-Suomen alueita.

Vuoden 2017 liikevaihto oli 6,9 miljoonaa euroa, ja se on ollut tasaisessa kasvussa vuodesta 2014 lähtien.

Brokk-purkurobotit ovat yksi Kopadin tunnetuista edustuksista. Purkutyömaiden lisäksi niitä käytetään myös muun muassa kaivoksissa, teollisuudessa ja kaikkialla missä tarvitaan turvallisesti operoitavaa, kauko-ohjattua robottia.