Uutiset

Työkoneet

Konevuokraamo Rentti laajensi valikoimaansa

Honkajokelaisella Konevuokraamo Rentillä on 15 vuoden kokemus maarakennusalan, murskaustekniikan ja turvetuotannon konemyynnistä ja -vuokrauksesta. Konevuokrauksella vauhtiin päässyt yritys on viime vuosina laajentanut voimakkaasti myös konekauppaan ja edustuksessa ovat esimerkiksi McCloskey-seulat ja -murskaimet, Merlon kurottajat sekä Snowekin aurat ja harjalaitteet. Viime vuoden Maxpo-näyttelyssä Rentin Juha Leivo ja Rotatorin edustajat löivät lukkoon myös Hitachi-maarakennuskoneiden edustussopimuksen ja ensimmäinen Rentin myymä Hitachi-kaivukone luovutettiin Harri Heinola Oy:lle marraskuussa.

 

Katso video – Konevuokraamo Rentti laajensi valikoimaansa

Harri Heinola kertoo, että hänen yrityksensä päätoimialana on turvetuotanto, johon kuuluvat myös turpeen lastaustyöt. Yrityksen kalustoon kuluu kolme kaivukonetta, pyöräkuormaaja sekä runsaasti traktoreita, jotka työskentelevät lähinnä Honkajoella, Isojoella sekä Merikarvialla sijaitsevilla turvetuotantoalueilla. Viime vuonna toiminnan laajentuessa yritys tarvitsi lisävoimaa ja tehokkuutta turpeen lastaustyöhön ja uuden kaivukoneen hankinta tuli ajankohtaiseksi. Harri tunnustaa, ettei ole aikaisemmin ollut ”Hitachi-miehiä”, mutta päätti silti tarttua Juha Leivon tarjoukseen kiinni ja Hitachi ZX210LC-5B saapui Honkajoelle nopealla aikataululla.Hitachin valintaan vaikuttivat turvetöissä merkittäväksi tekijäksi nouseva helppo puhdistettavuus ja hyvä varusteltavuus sekä kilpailukykyinen hinta. Heinolan koneeseen asennettiin esimerkiksi erikoisleveät telat sekä sukset. Hitachissa jo perusvarustelu on kattava, sillä se sisältää esimerkiksi webaston ja erittäin tehokkaan työvalaistuksen.

Marraskuusta joulukuun loppupuolelle Hitachin mittariin oli kertynyt jo yli 200 tuntia ja uutuuskoneesta oli Harrille muodostunut jo tarkka mielipide. ”Juha antoi vakuudet Hitachin soveltuvuudesta turvetöihin, mutta täytyy myöntää, että minulla oli yhä hieman epäilyksiä erityisesti lastausvoiman riittävyydestä”, kertoo Heinola. ”Epäilykset ovat osoittautuneet turhiksi ja kuormaus sujuu vaivattomasti myös eco-asennolla, mikä takaa polttoainetaloudellisen työskentelyn raskaissakin olosuhteissa. Tähän mennessä keskikulutus on ollut 13,7 litraa, mikä on turvetöissä mainio suoritus”, jatkaa Heinola. Pistokauhalastauksessa myös yleisin käytettävä liikerata on päinvastainen kuin tavallisissa kaivutöissä, mutta tehokkaan hydrauliikan ansiosta ei tässäkään suhteessa ole ilmennyt ongelmia. Hitachi on saanut kiitosta myös hyvästä tasapainoisuudesta sekä helposta säädettävyydestä, mikä on tärkeää, kun samalla koneella työskentelee vuorottain useita kuljettajia.

Vapon Honkajoen Huidankeitaalla sijaitsevalla turvealueella oli joulukuussa käynnissä turpeen lastaustyöt ja Hitachin puikoissa istui Heinolan kokenut kuljettaja Petri Hautaviita. Hänellelle oli kertynyt jo yli sadan tunnin kokemukset Hitachista ja kokemukset ovat olleet poikkeuksetta positiivisia. ”Hitachin ohjaamo on hiljaisuutensa sekä tilavuutensa ansiosta mainio työpaikka ja loogiset hallintalaitteet tekevät työskentelystä sujuvaa. Puomin liikerata on toimiva ja liikkeitä voi suorittaa myös ajon aikana vauhdin siitä kärsimättä. Pitkäperäisyys antaa vaadittavaa tasapainoa turvesoiden usein pehmeissä olosuhteissa ja tehokas hydrauliikka tekee lastaustyöstä vaivatonta”, kertoo Hautaviita.  Harri Heinola ja Juha Leivo seurasivat kuinka ammattimiehen ja tehokkaan työkoneen yhdistelmällä turvetta toimitetaan suolta noin 3500 kuution keskimääräisellä päivävauhdilla.

Juha Leivo kertoo, että Konevuokraamo Rentin ja Rotatorin Merlo-kurottajilla alkanut yhteistyö on lähtenyt onnistuneesti liikkeelle. ”Hitachin maine kentällä on kestävyytensä, tehokkuutensa ja toimivien huolto- ja varaosapalveluiden ansiosta mainio. Asiakkaiden yhä useammin kysellessä juuri Hitacheja päätimme ryhtyä toimiin ja edustuksen yksityiskohdista päästiin Rotatorin ammattilaisten kanssa nopeasti yhteisymmärrykseen”, kertoo Leivo. ”Myyntialueenamme on lähinnä Pohjois-Satakunta sekä Suupohjan alue ja lisäkauppoja Hitacheista on Harri Heinolan koneen jälkeen tehty jo esimerkiksi Kristiinankaupunkiin. Olemme ottaneet myös vuokrauspalvelumme valikoimaan kaksi Hitachia ja niiden kysyntä on ollut kovaa”, lisää Leivo.

Lue seuraavaksi