Uutiset

Kuljetuskalusto

Komella vienti vetää ja huolto pelaa

Kome Oy on jo vuosien ajan ollut aktiivinen toimija Venäjän markkinoilla, joista on muodostunut merkittävä tukijalka perinteikkäälle perävaunu- ja päällirakennevalmistajalle. Suomalaista kuljetusyrittäjää ei ole kuitenkaan unohdettu, eikä unohdeta, mistä osoituksena on vahva panostus jälkimarkkinointiin.

Haapajärvellä kotiaan pitävä, joskin toimipisteidensä kautta laajalti Suomeen levittäytynyt Kome Oy haluaa ottaa aikaisempaa vankemman aseman myös jälkimarkkinoinnin saralla.

”Toimipisteessämme Nummelassa on vankkaa osaamista niin valmistuksesta kuin korjaamisestakin. Tätä vuosikymmeninen aikana kertynyttä osaamista haluamme käyttää nyt aikaisempaa laajemmin asiakkaidemme eduksi”, summaa Komen toimitusjohtaja Harri Komulainen (vas.) syksyisessä Nummelassa yhdessä tuotantopäällikkö Kari Gröhnin kanssa.

Jälkimarkkinoinnin pääpaino on luonnollisesti oman konsernin tuotteissa, joskin mahdollisuuksien mukaan työn alle otetaan myös muitakin merkkejä.

Kome Oy:n juuret ovat vahvasti Haapajärvellä, missä valmistetaan edelleen puuperävaunuja, avorahtikärryjä sekä vaihtolavakalustoa yhdessä erikoiskaluston kanssa. Haapajärven tehtaalla on myös laajalti osa- ja komponenttivalmistusta muiden tehtaiden tarpeisiin.

”Tuotannon kehittämisen ohella olemme viime vuosina panostaneet huomattavasti myös suunnitteluun. Käytössä olevien 3D-suunnitteluohjelmien avulla voimme vähentää hitsaussaumoja, minkä kautta rakenteista saadaan aikaisempaa kevyempiä ja samalla myös lujempia”, kertoo Komulainen.

”Oikeilla materiaaleilla ja oikeilla muodoilla on saatu aikaan kevyt ja kestävä rakenne, joka on välttynyt reklamaatioilta”, jatkaa Komulainen, jonka mukaan materiaalikehitys tuo mukanaan alati uusia tuotteita.

”Nummelassa työskentelee kaikkiaan 15 henkilöä, joista yksi keskittyy aikaisempaa tiukemmin huolto- ja korjaustoimintaan”, kertoo toimipisteen vetäjäksi alkusyksystä siirtynyt Kari Gröhn, joka on työskennellyt perävaunuteollisuuden parissa viimeisen kolmen vuosikymmenen ajan.

”Näennäisesti samanlaiset rakenteet eroavat verrattain paljon eri käyttötehtävissä, joten oppimista riittää varmasti pitkälle tulevaisuuteen”, pohtii Gröhn esitellessään toimipisteen varaosavarastoa, joka pitää sisällään muun muassa kasettiperävaunujen kriittisimmät osakokonaisuudet.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi