Uutiset

Kuljetuskalusto

Kokonaismassauudistus toteutuu – lokakuussa voimaan

Valtioneuvosto on päättänyt parantaa kilpailukykyämme aiempaa raskaammilla ja korkeammilla yhdistelmillä. Lokakuun ensimmäisenä päivänä voimaan astuvasta asetuksesta annettiin päätös 6. kesäkuuta.

Päätöksellä ajoneuvojen suurin sallittu korkeus nousee 4,2 metristä 4,4 metriin ja massa 60 tonnista 76 tonniin.

Nykyisen 60 tonnin kokonaismassan sijasta kahdeksanakselisen yhdistelmän kokonaismassaksi sallitaan enintään 68 tonnia ja vähintään yhdeksänakselisen yhdistelmän massaksi 76 tonnia. Suurempia yhdistelmämassoja voidaan soveltaa, mikäli yhdistelmässä olevan perävaunun tai perävaunujen massasta vähintään 65 prosenttia kohdistuu paripyörin varustetuille akseleille.

Viiden vuoden siirtymäaikana tällä hetkellä käytössä olevalle kalustolle sallitaan nykyistä suuremmat massat tietyin poikkeuksin. Muun muassa seitsemänakseliselle yhdistelmälle sallitaan 64 tonnin kokonaismassa. Edellytyksenä on, että ajoneuvot täyttävät niitä koskevat turvallisuus- ja tekniset vaatimukset myös suuremmilla massoilla.

Strategisesti tärkeät kuljetusreitit arvioidaan yhteistyössä Liikenneviraston, kuntien, ELY-keskusten ja elinkeinoelämän kanssa. Teiden ja siltojen parannustoimet aloitetaan valtion tieverkolla vuonna 2014. Kunnat päättävät omat aikataulunsa ja voivat suunnitella katujen ja siltojen parannuksia niille sopivaan tahtiin. Tienpitäjät voivat liikennemerkkien avulla päättää, millä väylillä rekat ajavat. Hallitus on osoittanut tiestön kunnostukseen kehyskaudella yhteensä 55 miljoonaa euroa lisärahoitusta, jolla voidaan korjata logistisesti kriittisimpiä kohteita.

Uudistuksen tavoitteena on parantaa Suomen kilpailukykyä ja päästä kuljetuskustannuksissa lähemmäksi keskieurooppalaista tasoa. Kuljetuskustannukset ovat Suomessa pitkien etäisyyksien vuoksi suuremmat kuin useissa muissa maissa. Säästö logistiikkakustannuksissa olisi Liikenneviraston mukaan 20 vuodessa noin 1,6-3,2 miljardia euroa. Lisäksi liikenteen hiilidioksidipäästöjen arvioidaan vähenevän uudistuksen myötä noin kaksi prosenttia vuodessa.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi