Kokkolan Autoilijat Oy investoi nopeampaan lumenkuormaukseen – Lumikuormaaja paitsi kuormaa, myös tiivistää kuorman

Uutinen julkaistu 04.05.2012

Länsirannikon kasvaneet lumimäärät ovat yksi syy Kokkolan Autoilijoiden uusimpaan hankintaan, Mählersin lumikuormaajaan. Kuusikymppinen KTK-yritys on kalustoltaan ja toimintatavoiltaan moderni, yli 50 yrittäjän yhtiö.

Noin kahdeksan miljoonan liikevaihto syntyy pääosin soranottoalueista, kiviainestuotannosta, kuljetuksesta ja maan­rakennuksesta.

”Kokkolan kaupungin hyvä kehitysvire, sataman kasvu, isot lähialueiden hankkeet ja suuri määrä pienempiä projekteja vie meitä vakaasti eteenpäin”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Ingmar Åkerblom.


Lisää tehoa uudella lumenkuormausratkaisulla

Helmikuun lopulla Kokkolan Autoilijoille luovutettu lumikuormaaja on yhtiön tavoitteiden mukainen. Sen avulla nostetaan toiminnan tehokkuutta ja lasketaan kustannuksia. Kustannukset laskevat kahdesta syystä. Lumikuormaaja kuormaa samalle lavalle noin 35 % enemmän lunta kuin pyöräkuormaaja ja tekee sen vieläpä yli puolta nopeammin. Tästä syystä yksi kolmesta kuormasta jää pois verrattuna saman lumikuutiomäärän poiskuljetukseen perinteisellä kuormaustavalla. Työtehoa lisää myös se, että kuormaus tehdään liikennevirran suuntaisesti eikä kuten pyöräkuormaajatyönä, usein poikittaisena ja sivulta suoritettavana kuormauksena. Lumikuormaaja voi kulkea kokonaan kuorma-auton takana, vinottain takana tai suoraan sivulla.

”Tämä lumikuormaaja on varustettu omalla moottorilla ja se on yllättävän hiljainen. Eikä peruuttavan pyöräkuormaajan varoitusääntä enää kuulu kuten tavallisessa kuormauksessa. Tämän vuoksi uusi lumenpoistomenetelmä sopii varsin hyvin myös asuntoalueille”, painottaa Åkerblom.


Enemmän kiloja kuormaan

Lumikuormaaja pakkaa lunta merkittävästi kuormauksen yhteydessä. Ensimmäisessä vaiheessa roottorin siivissä ja toisessa lumimassan iskeytyessä lavalle. Tästä syystä kevyellä pakkaskelillä ajettu reunavallin kuormaustesti osoitti pyöräkuormaajan tekemässä kuormassa olevan noin 7,5 tonnia lunta, kun taas lumikuormaajalla samalle lavalle saatiin 10,1 tonnia lunta.


Lumikuormaajalle on tilausta

Ensimmäiset viikot lumikuormaajalla ovat osoittaneet sen käytettävyyden olevan korkeaa luokkaa.

”Harkitsimme useiden vastaa­vien menetelmien ja koneiden välillä ja  tämä Mählersin lumikuormaaja oli vertailun ykkönen. Sen ratkaisut on tehty kovaan urakointikäyttöön ja valinta oli siltä osin selvä. Moottori täyttää viimeisemmät Stage 3B -ympäristövaatimukset ja on siten hyväksytty käyttöön vuoden 2012 jälkeenkin.

Kun tämä lumikuormaaja ei tarvitse ulkopuolista teholähdettä, se on lisäksi helppo kytkeä olemassa olevaan konekantaan”, sanoo Åker­blom.

Lumikuormaajalla on kuormattu sekä kadun reunavalleja, että puhdistettu liikenneympyrä. Ympyrässä se osoittautui aivan erinomaisen tehokkaaksi, koska liikennevirrassa nopeasti suoritettu kuormaus vei vain tunteja, verrattuna entisellä menetelmällä vaadittuun 1–2 työpäivään.

Nopein, noin 18 kuution lavan täyttö mitattiin kun lunta oli lumikuormaajalle riittävästi tarjolla. Aika oli 45 sekuntia.

”Siitä ei enää paljon voi ottaa pois – eikä tarvitsekaan. Keskimäärin kolmen auton kuormaus kaupungissa väistöliikkeineen veivät selvästi alle puolentoista minuutin autoa kohti. Mählers-lumikuormaajalla voimme täällä Kokkolassa tarjota vaihtoehtoa joka on asiakkaallemme sekä nopea että edullinen”, päättää Åkerblom.

Katso videot 1 2