Uutiset

Työkoneet

Kiiruna muuttaa kaivoksen tieltä

Pohjois-Ruotsissa sijaitseva Kiiruna on kasvanut ja kukoistanut pitkälti keskustaajaman tuntumassa ja sen alla olevan, valtionyhtiön LKAB:n omistaman rautamalmikaivoksen ansiosta. Nyt yhä syvemmälle louhittava kaivos on kuitenkin riski koko kaupunkitaajamalle, joka on sortumisvaarassa.

Noin 18 000 ihmistä siirretään 2010-luvun aikana kolme kilometriä idemmäs, jonne rakentuu uusi kaupungin keskusta. Monia rakennuksiakin, kuten paanuseinäinen kirkko ja kaupungintalon kellotorni viedään kokonaisena uuteen paikkaansa. Puhumattakaan useista yksityisten omistamista omakotitaloista.

Vanha kaupungintalo puretaan, mutta kellotorni siirretään uuteen keskustaan.

Kiirunassa on harjoitettu kaivostoimintaa jo yli 100 vuotta ja alueella LKAB on merkittävä työnantaja. Noin 2 500 työpaikkaa tarjoavan kaivoksen jatko on kiinni kaupungin muuttamisesta. Mikäli keskustan siirtoa ei olisi toteutettu, olisi koko kaivos pitänyt sulkea ja ihmiset työntää kilometritehtaalle. Alueella ei juuri muita työpaikkoja ole tarjolla, joten kaupungin muutto jäi ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi.

Kaivostoiminnan uskotaan Kiirunassa jatkuvan vielä toiset sata vuotta. Kun malmin louhinta aikanaan alkoi, ei esiintymän kokoa tajuttu, ja kaupugin keskusta rakennettiin turhan lähelle kaivosta, jonka suoni kulkee viistosti kaupungin alla.

Uuden kaupungintalon rakentaminen on jo pitkällä.

Koko kaupungin keskustan muutto tulee kestämään vuosia. LKAB auttaa siirto-operaatioissa, joka on siis yksi vaihtoehto ja sitä tehdään ainakin kulttuurihistoriallisesti arvokkaille rakennuksille. Asukkaiden on mahdollista saada purettavan talon tilalle uusi, yhtä suuri talo. Kaivosyhtiö voi myös maksaa 25 prosentilla korotettua hintaa vanhoista taloista, jolloin myyjä hankkii itse uuden asunnon.

Arvokiinteistöjen lisäksi siirretään myös omakotitaloja.

Kiirunassa on paljon vanhoja puurakenteisia villoja, joista osa pääsee uuteen sijoituspaikkaansa. Mutta monia 1900-alussa rakenenttuja huonokuntoisia puutaloja uhkaa purkaminen. Uutta keskustaajamaa rakenentaan jo parhaillaan ja esimerkiksi uusi kaupungintalo on jo aika pitkällä. Suomalaisia rakennusfirmojakin on saanut töitä alueelta.

Allaolevassa videossa voi nähdä Volvo-maarakennuskoneita työskentelemässä alueella.

Lue seuraavaksi