Uutiset

Työkoneet

Kierrätys kunniaan – Purkupiha

Purkupiha-konserniin kuuluva Purkupiha Oy avasi marraskuun alussa kierrätysaseman Lappeenrantaan. Asema on yrityksen kolmas purku- ja muuta kierrätysjätettä vastaanottava toimipiste. Muut asemat ovat vuonna 2014 avattu Lahden toimipiste sekä kuluvan vuoden toukokuussa avattu Vantaan piste. Lappeenrannan uuden kierrätysaseman myötä pyritään tehostamaan purkualan toimintoja itärajan tuntumassa.

Purkupiha avasi marraskuun alussa uuden kierrätysaseman Lappeenrantaan. Asema ottaa vastaan rakennus- ja purkujätettä sekä pakkaus- ja energiajätettä, puu mukaan lukien. Lajittelukatoksen rakenteissa on käytetty paljon kierrätyselementtejä ja yhden seinän yläosaa peittävät aurinkopaneelit.

Lappeenrannan uusi kierrätysasema sijaitsee kaupungin itäpuolella, Pajarilassa. Se ottaa vastaan rakennusjätettä niin omilta kuin muidenkin toimijoiden purkutyömailta. Rakennusjätteen ohella otetaan vastaan pakkaus-, energia- ja puujätettä. Kierrätysasemalla vastaanotettu materiaali lajitellaan koneellisesti. Polttoon kelpaava, lajiteltu energiajäte toimitetaan poltettavaksi joko lähelle Lappeenrantaan tai hieman kauemmas Lahteen. Uuden aseman yhtenä tarkoituksena on vähentää näitä kumipyöräkuljetuksia mahdollisuuksien mukaan.
Yhtälailla Purkupihan työmailta viedään rakennusjätettä muiden toimijoiden asemille juuri logistisen järkevyyden saavuttamiseksi. Marraskuun alun avajaisissa Lappeenrannan uutta kierrätysasemaa tehtiin tutuksi aseman palveluiden osalta. Paikalla nähtiin paljon alueen purku-, kuljetus- ja maarakennusalan toimijoita. Asema tulee työllistämään täydellä teholla toimiessaan noin viisi henkilöä.

Massiivipurkutöillä alkuun

Purkupihan toimintaan kuuluu kolmen kierrätysaseman ohella myös massiivipurkua, jota se tekee maan laajuisesti. Itse asiassa yrityksen toiminta on alkanut juuri koneellisista purkutöistä pääkaupunkiseudulla vuosituhannen alussa. Kierrätysasemat ovat tulleet myöhemmin mukaan palvelutarjontaan.
Markkinointi- ja kehittämispäällikkö Kati Tuomisen mukaan yrityksellä on säännöllisesti noin 30 purkutyömaata toimenpiteiden alla. Yritystä työllistävät paljon teollisuuslaitosten, liikerakennusten, koulujen, sairaaloiden ja asuinrakennusten purkutyöt. Onpahan yksi kirkkokin pistetty maan tasalle. Nimittäin Vantaan Kaivokselan palaneen kirkon rauniot siistittiin Purkupihan toimesta.
Mainitsemisen arvoinen kohde on Helsingin Hernesaaressa sijaitsevan Wärtsilän telakkahallin purku. Lähes ydinkeskustassa sijainnut työmaa kesti yli vuoden, kun normaalisti hommat on hoidettu 2–3 kuukaudessa. Wärtsilän telakkahallin purkua leimasi rakenteiden ja laitteiden runsas hyödyntäminen eli erilaiset rakennuselementit, nosturit ja monet muut koneet saivat uuden elämän jossain muualla. Näin toteutuu samalla se hyvin tärkeä seikka, säästetään neitseellisiä raaka-aineita.

Purkupihan konekanta täydentyi viime kesänä Liebherrin pitkäpuomisella R 960 Demolition -purkukoneella. Yrityksellä on koneyksiköitä noin 70; kaivu-, purku- ja materiaalinkäsittelykoneita, pyöräkuormaajia, kuorma-autoja, Kleemann-murskain ja Brokk-purkurobotti.

Kierrätysosista tietenkin

Hyvänä osoituksena työlleen omistautumisesta Purkupiha tekee niin kuin valistaa. Lappeenrannan uudella kierrätysasemalla onkin käytetty juuri paljon purkutyömailta hyödynnettyjä rakenteita, kuten palkkeja (niin puu- kuin teräs-) sekä seinälevyjä.
Aseman katoksen yhtenä näkyvänä elementtinä ovat helposti siirrettävät, mutta tukevan tilanrajauksen antavat, jättimäisten legojen kaltaiset betonipalikat. Ne ovat paikallisen betonialan toimijan Karjalan Betonin valmistetta. Palikat soveltuvat hyvin kohteisiin, joissa tarvitaan väliaikaisia rakenteita tai muuten vaan helposti rakennettavia ratkaisuja. Kierrätysasemalla ne ovatkin omimmillaan suuren painonsa, mutta kuitenkin liikuteltavuutensa johdosta.
Lajittelukarsinoita on näin helppo muuntaa tilanteen mukaan. Betonipalikoiden käyttökohteet ovat rajattomat. Vain mielikuvitus on rajana niiden soveltamiseen erilaisiin kohteisiin, kuten rakennuksiin, sokkeleihin, räjähdyssuojiin, lastauslaitureihin, poijun ankkureiksi, patosuojiksi, pengerryksiin jne jne. Ja mikä tärkeintä, konstruktio voidaan purkaa ja palikat hyödyntää helposti jossain toisessa kohteessa. Tämä on todellista kierrätystä esikuvansa jalanjäljillä. Kuten kaikki Lego-palikoita aikanaan koonneet tietävät, niistä voi rakentaa ihan mitä vaan.
Uudessa kierrätyskatoksessa hyödynnetään myös aurinkoenergiaa, vaikka vallitsevassa ilmanalassa se kuulostaakin hieman utopistiselta. Katoksen yhden seinän yläosa on vuorattu aurinkopaneeleilla ja talteen saatua energiaa tullaan hyödyntämään aseman toiminnoissa.

Purkupiha Oy:n Itä-Suomen aluejohtaja Santeri Karell tässä peukuttamassa Karjalan Betonin valmistetta olevia betonipalikoita. Monikäyttöisten ja tukevien palikoiden sovellusmahdollisuudet ovat rajattomat. Purkupihan uudella Lappeenrannan kierrätysasemalla niitä käytetään lajittelukarsinoiden rajaamiseen. Tarpeen muuttuessa betonipalikat on helppo kasata uuteen muotoon Lego-palikoiden tapaan.

Betoni kiertoon

Purkupihan suuri työllistäjä on betoni. Betoni- ja tiiliaines murskataan edelleen hyödynnettäväksi Purkupihan itsensä tuotteistamana Demorock®-murskeena. Yritys suorittaa edellä mainittujen rakennuspurkujen ohella myös paljon betonia ja tiiltä sisältävien piippujen, siltojen ja muiden infrakohteiden purkua. Niistä syntyvä betonin purkumassa pyritään hyödyntämään mahdollisimman hyvin.
Yritys käsittelee nyt jo vuositasolla yli puoli miljoonaa tonnia jätebetonia. Siitä murskauksen osuus on noin 300 000 tonnia. Se tehdään viime vuonna hankitun Kleemann MR 130 Z Evo 2 -kierrätysmurskaimen avulla. Yksittäisestäkin purkukohteesta saadaan helposti 100 000 tonnia murskattavaa betonia ja tiiltä. Siirrettävä murskain kiertää purkutyömailla tarpeen mukaan, ja minimoi näin jätekuljetuksien määrää.
Purkupiha on kehittänyt palveluaan betonin purkutyön ja murskauksen lisäksi betonin uudelleenhyödyntämiseen. Siitä osoituksena yritys on lanseerannut edellä mainitun Demorock®-uusiokiviaineksen, joka on CE-merkittyä rakennusmateriaalia. Se soveltuu monenlaiseen väylä- ja kenttärakentamiseen sekä varastorakennusten pohjarakenteisiin.
CE-merkinnän myötä materiaali on tasalaatuista ja edellä mainittuihin kohteisiin täysin hyväksyttyä. Kati Tuomisen mukaan suurena haasteena murskatun betonin uudelleenhyödyntämisessä ovat asenteet. Hän uskoo kuitenkin tämän SFS-standardin hyväksynnän, josta CE-merkintä on osoitus, lisäävän betonimurskeen kysyntää. Murskaus tapahtuu valvotusti ja sertifikaatti tuo mukanaan säännölliset auditoinnit.

Uuden kierrätysaseman avajaiset vetivät myös Purkupihan omaa väkeä paikalle. Tässä aluejohtaja Santeri Karell (vas.), toimialapäällikkö Sauli Saarinen, huolto- ja kalustopäällikkö Ismo Sivula ja kierrätysyksikön johtaja Kimmo Rinne yhteiskuvassa takanaan Liebherrin materiaalinkäsittelykone, joka tulee lajittelemaan jätettä uudella asemalla.

Liebherr mainittu

Tehokas massiivipurkutyö edellyttää runsasta ja tehokasta konekantaa. Tänä päivänä noin 80 henkilöä työllistävällä Purkupiha-konsernilla on koneyksiköitä noin 70. Listalla on kaivukoneita materiaalinkäsittely- ja purkuvarustein sekä ilman, pyöräkuormaajia, kuorma-autoja sekä tuo jo mainittu Kleemann-murskain. Yksi Brokkin purkurobottikin on käytettävissä. Konemerkeistä Liebherr on edustetuin. Viime kesänä saatiin hommiin talon ensimmäinen pitkäpuominen purkukone, Liebherr R 960 (250 kW/100 t). Samalla se on myös Purkupihan suurin purkukone 33 metrin työskentelykorkeudellaan. Töiden sujuvaa toteuttamista varten koneiden työlaitevalikoima on varsin kattava; iskuvasaroita, pulveroijia, murskauskauhoja, nokkaleikkureita, saksia, magneetteja ja tietenkin kauhoja.
”Erilaisia työlaitteita taitaa olla yhteensä reilusti yli sata”, laskeskelee toimialapäällikkö Sauli Saarinen. Kaikissa yli 25 tonnin koneissa on pikakiinnike nopeaa työlaitteen vaihtoa varten.

Haitta-aineet talteen

Massiivipurkutöiden ohella Purkupiha tekee myös haitallisia aineita sisältävien kohteiden purkuja. Asbestin talteenotossa yrityksellä on pääsääntöisesti käytössään osastointi tai asbestin suurtehoimuroinnin menetelmät. Se soveltuu toki muidenkin haitallisten aineiden imurointiin. Purkupihan yritysryhmässä on nyt muutamakin nimenomaan haitallisten aineiden purkuun keskittyvää toimijaa. Viimeisimpänä ryhmään liittyi yritysoston myötä viime kesänä Porissa toimiva, asbestipurkuja tekevä Larbacon. Näin Purkupiha pystyy tarjoamaan kokonaisvaltaisen purku-urakan vaativiinkin kohteisiin.
Tähän loppuun täytyy vielä lisätä toimialapäällikkö Sauli Saarisen osuva mietelause: ”Kaikki mitä rakennetaan, tehdään purkajia varten”.


Lue myös: Kleemann-murskain ja Wirtgen-jyrsin ammattilaisten luottokoneita

Lue seuraavaksi