Uutiset

Työkoneet

Kaivua avustamaan iDig

Työkoneautomaatio on tullut osaksi arkipäivää suurilla ja keskikokoisilla maarakennustyömailla. Hyödyt ovat selkeät ja kiinnostusta automaatioon on myös pienillä työmailla. Kaivukoneisiin, jotka ovat harvakseltaan automaatiota tarvitsevilla kohteilla, mietityttää järjestelmän hankinta. Ratkaisuksi tällaiseen tarpeeseen Hannu Välikangas Ky hankki Metsätyö Oy:n markkinoiman iDig-kaivuavustusjärjestelmän.

Katso video: Kaivua avustamaan iDig

Hannu Välikangas Ky on toholampinen sora- ja maarakennusalan perheyhtiö, jossa toimivat isä Hannu Välikangas ja hänen kaksi poikaansa Matias ja Mikko. Kolmella sorakasettiautolla he ajavat soraa ja kalliomursketta neljältä omalta montulta pääasiassa omille työmailleen, joilla työkoneina toimivat 5-, 13- ja 21-tonniset kaivukoneet.

Viime syksynä Välikankaat miettivät kaivukoneidensa koneohjausta. Tarvetta järjestelmälle olisi kaikissa kaivukoneissa, mutta kaikkiin omien laitteiden hankkimisen kustannus näytti jäävän suhteessa hyötyihin turhan korkeaksi. Metsätyö Oy:n iDig-kaivuavustusjärjestelmä oli ominaisuuksiltaan sopiva ja hintakin sopivan maltillisella tasolla.

Sähkön anturit saavat niissä olevien aurinkokennojen avulla. ”Tämä laitteisto tuli meille vuodenvaihteen aikoihin. Alkuun mietitytti, että miten antureiden sähkö riittää varsin pimeään vuodenaikaan ja vielä pakkasessa. Mutta mitään ongelmia ei sen kanssa ilmaantunut”, kehuu Matias.

Oleellinen asia iDig-järjestelmässä Välikankaille on, että se voidaan siirtää koneesta toiseen helposti. Järjestelmä toimii omana kokonaisuutenaan liittyen koneen sähköjärjestelmään vain tupakansytyttimen kautta otettavan sähkön kautta. Lisäksi anturit toimivat langattomasti, joten mitään johtojen vetoja nekään eivät vaadi.

Välikankaiden kaikissa kolmessa kaivukoneessa on pikakiinnikkeet järjestelmälle. ”Muutamassa minuutissa tuon asentaa hyvinkin paikalleen tai ottaa pois. Se on siitäkin kätevä, ettei se jää ketään kiinnostamaan koneeseen, kun se jää seisomaan”, kiittelee Mikko.

Kalibrointeja voidaan tehdä monelle eri kauhalle ja käytössä oleva kauha pitää valita valikosta. Itse valikot ovat helppokäyttöisiä ja suomenkielisiä.

Kaivamista avustetaan sekä ison kosketusnäytön välityksellä että vielä helpommin sivusilmälläkin seurattavalla led-näytöllä. Järjestelmään voidaan asettaa esimerkiksi halutut kallistukset ja etäisyydet. Myös puomin korkeudelle saadaan korkeusvaroitus. ”Tilttianturilla olisi mahdollista saada myös kaksoiskallistukset näkymään, mutta tätä anturia meillä ei ole käytössä”, Matias selittää.

”Alkuun tietysti mietitytti, että kuinka tarkasti tuon mittaustulokseen voi luottaa. Työmaalla olemme verranneet mittauksia mittamiehen mittauksiin ja heittoa niihin ei ollut kuin 0,6 prosenttia. Nyt jatkossa jo uskaltaa luottaa tähän mittaukseen.”

Lähtökorkeus järjestelmälle annetaan viemällä kauhan kärki haluttuun nollapisteeseen. Tällä asetuksella mitat pitävät paikkansa niin kauan kun alavaunu on samalla kohdalla. Uutta asemaa varten pitää ottaa tasopiste, josta voidaan sijainti ottaa seuraavassa paikassa.

Jos työmaalla on laserkorkeusasema, pystytään sitä korkeutta hyödyntämään, sillä yhdessä antureista on laservastaanotin.

Tyypillisiä Välikankaiden työmaita ovat erilaisten rakennusten pohjatyöt ja saneerauskohteissa talojen ympäri salaojitukset. ”Erityisesti pikkukaivukoneen kanssa työskennellessä tämä saa olla aina kiinni, sillä työmailla on paljon mitattavaa. Myös korkeusvaroituksesta on siellä monesti hyötyä. Järjestelmän ansiosta on paljon vähemmän hyppimistä koneesta, kun mittojen kanssa ei tarvitse juosta”, Matias kertoo.

”Uskon, että tällainen edullinen, siirrettävä ja lisenssimaksuton järjestelmä hakee paikkansa maakunnasta. Tähän on mahdollisesti jossakin vaiheessa tulossa 3D-päivitys, jolloin käytettävyys laajenee vielä entisestään. Hintansa väärti varmasti”, päättää Matias.

Juha Kuusjärvi

Lue koko artikkeli Konepörssistä 5/2015 sivulta 73.

Lue seuraavaksi