Jyväskylän kuljetusmessuilta 2017 lyhyet uutiset

Heikki Hiltunen

Lyhyitä uutisia ja tapahtumia Kuljetusmessuilta 2017 Jyväskylästä

 

Ab Ekeri Oy

Ab Ekeri Oy on toiminut Pohjanmaan Kolpissa vuodesta 1945. Edelleen yrityksen perustajan Bror Eklundin perheen omistuksessa olevaa yritystä on johtanut vuoden 2017 alusta alkaen toimitusjohtaja Matti Laurila. Matti Laurilalle talon tuotteet ja asiakasryhmät olivat ennestään tuttuja. Jyväskylän kuljetusmessuilla 2017 Laurila kertoi Flexirent -palvelun olevan uutta Ekerillä. Hänen mukaan kauppa käy tällä hetkellä kohtuullisesti koko Ekerin päämarkkina-alueella eli Pohjoismaissa.

 

Verkossa

www.ekeri.fi

www.flexirent.fi

Ekerin varustama vaarallisten aineiden kuljetukseen tarkoitettu umpikaappiyhdistelmä on lähdössä asiakkaalle. Kuvan oikeus © Ab Ekeri Oy

 

Hiab Suomi, Cargotec Finland Oy

Hiab Suomen osastolla oli esillä uutuuksia alkaen perälautanostimesta raskaisiin X-sarjan kappaletavaranostureihin. Hiabin puutavaranostureiden myyntijohtaja Jani Koskinen kertoi pian asiakkaalle luovutettavasta Suomen ensimmäisestä Hi-Vision™ etäohjattavasta puutavaranosturista. Kuljettajan turvallisuutta ja mukavuutta edistävä virtuaalilasien kautta ohjattavan puutavaranosturin ohjausjärjestelmää pääsi kokeilemaan messuilla. Kokeilupaikka oli täysin virtuaalinen eli yhtään oikeaa puuta ei liikutettu.

Multilift Optima 20S.56 -koukkuvaihtolavalaite on vastaus Hiabin asiakkaiden pyytämään kevyeen versioon. Raskaita 20 tonnin kuormiakin nostava vaihtolavalaite on pelkistetty varustukseltaan ja sopii laitteita vähemmän käyttävälle autoilijalle. Vaihtolavalaitteen omamassa jää alle kahteen tonniin.

Hiabin laajaan tuotevalikoimaan kuuluvasta Zepro perälautanostimen uutuusominaisuuksista on luettavissa lisää seuraavassa Konepörssin numerossa.

 

Verkossa

www.hiab.fi

Puunkuormaajamestaruuskilpailu jatkuu kesätauon jälkeen 28.8. Kajaanissa Wetterillä. Kiertueen mukana kulkevaan Hi-Vision™ puutavaranosturiin pääsee kiertueen yhteydessä tutustumaan. Vuoden 2017 puunkuormaajamestari on tiedossa 30.9. finaalin jälkeen. Finaalimittelö käydään Tuurissa.

 

 

Iveco Finland Oy

Iveco Finland juhlisti Jyväskylän kuljetusmessuilla Niemi-Korpi Oy:n kolmekymmenvuotista taivalta Iveco jälleenmyyjänä Suomessa. Maahantuonnin tasavuosijuhlan kunniaksi yritykselle luovutettiin näyttävä muisto. Ivecon tuotetarjonta on laaja. Messuosastolla oli asiakkaiden tutustuttavana kaasukäyttöinen puoliperävanun vetoauto, jonka toimintasäde on peräti 1 500 kilometriä. Vaihtoehtoiset polttoaineet ovat Ivecolla olleet jo vuosia asiakkailla käytössä. Vaasan seudulle Niemi-Korven maaliskuussa 2017 luovuttama koukkuvaihtolavavarustuksella varustettu Iveco Stralis 330E6 on toiminut ajossa ilman suuria murheita.

 

Verkossa

www.iveco.fi

www.niemikorpioy.com

Jouni (vas.) ja Miika Niemi-Korpi ottivat vastaan Ivecon Suomen jälleenmyyntiuran 30-vuotisesta välietapista.

 

 

Kilafors Industri Ab

Kilafors oli Jyväskylässä paikalla myyntiedustaja Jaakko Ervastin ja Ruotsin tehtailta messuille tulleen Ingemar Hermanssonin voimin. Ingemar kertoi Ruotsin tieliikenteessä käytettävien massojen korotuksen olevan edelleen kesken. Monen vaiheen jälkeen 74 tonnin yhdistelmät ovat sallittuja koko maassa, mutta nyt on havahduttu, ettei teiden infrastruktuuri sitä kestä. Puutavaraperävaunujen kauppa on naapurimaassa tyrehtynyt lähes kokonaan. Jaakko Ervasti lupasi kertoa Kilaforsin uutuuksista kesän aikana. Riiko Oy:n henkilöstö Jari Riikosen johdolla kertoi yrityksen palveluista samalla osastolla.

 

Verkossa

www.kilafors.se/fi

www.konekorjaamoriikonen.fi

 

Kilaforsin Suomen myyntiedustaja Jaakko Ervasti pääsi asiakkaan kanssa keskustelemaan Jaakon myymän puutavaraperävaunun takuuasiasta. Siirtotelillä varustettu perävaunu oli toiminut asiakkaalla hyvin, mutta liukupalat olivat päässeet kulumaan loppuun.

 

 

Koivunen Oy, Top Truck -ketju

Koivunen Oy on tuotteistanut K27 raskaan kaluston varaosat. Raimo Kilpinen Koivuselta kertoo laadukkaiden jarruvaraosien saavan Koivusen etukirjaimen ja yhtiön perustamisvuoden 1927 mukaan K27-brändätyn logon. Jatkossa logon käyttö laajenee. Harri Salo totesi Koivunen Oy:n tuovan maahan PM-nostureita. Salon mukaan nosturitarjonta laajenee nyt aiempaa pienempään luokkaan. Myös Suomeen tuotu Top-Truck -ketju laajenee. Tällä hetkellä sopimuskorjaamoja on 32 kappaletta, mutta määrä kasvaa edelleen. Henry Andberg kertoo maanlaajuisen korjaamoketjun toiminnan kehittyvän korjaamojen ja asiakaskysynnän mukaan.

 

www.koivunen.fi

www.toptruck.fi

 

Koivunen Oy ja Top-Truck -ketju olivat Jyväskylän messuilla näkyvällä yhteisosastolla liikkeellä. PM nosturit täydensivät näkyvyyttä.

 

 

Maantec Oy

Maantec oli messuilla esillä Kuljetusliike Tauno Salmiselle juuri luovutetun Effer 2055 nosturin kera. Jani Salminen sanoi aloittaneensa työskentelyn Volvo FH:n päälle asennetulla Effer 2055 -nosturilla. Uusi nosturi ei ole vielä joutunut äärimmäisiin ponnistuksiin. Maantecin MRAS-järjestelmä kiinnosti myös Italiassa toimivan Efferin tehtaan edustajaa Reinhard Prantneria.

 

www.maantec.fi

www.effer.fi

 

Jan Lindqvist Maantecilla on soveltanut Effer -nosturiin jotain sellaista, joka kiinnostaa muitakin Efferin maakohtaisia edustajia. Reinhard Prantner oli Efferin pääkonttorilta ottamassa selvää MRAS-järjestelmän toimivuudesta.

 

 

NTM Jyväskylässä 2017

NTM esitteli osastollaan asiakkaille jo tuttuja päällirakennetuotteita. Uudet vaihtoehtoisilla polttoaineilla energiansa saavat kuorma-autot teettävät päällirakentajille hieman lisätyötä. Kun kaasukäyttöiseen kuorma-auton alustaan asennetaan jätepakkaaja, ei polttoainejärjestelmään voi koskea. Yhteistyö kuorma-auton valmistajan ja päällirakentajan välillä korostuu.

 

Verkossa

www.ntm.fi

NTM varustaa jätepakkaajat tarvittaessa neljälle eri jätelajikkeelle. Vuosien kokemus tuo tuotekehittelyyn osaamista. Tämän monilajittelijan pilottilaite on edelleen käytössä, NTM:ltä kerrotaan.

 

 

Pro-Lift nostoalan ammattilainen jo 20 vuoden kokemuksella

Pro Lift Oy on nosturi-, vaihtolava- sekä muihin nostolaitteisiin erikoistunut yritys. Yritys palvelee asiakkaitaan ympäri Suomen. Päätoimipiste sijaitsee Nurmijärvellä. Toiminta kattaa nosturien ja nostolaitteiden maahantuonnin, myynnin, asennuksen sekä huoltopalvelut. Jyväskylän messuilla juhlistettiin 20 vuoden toimintaa työn merkeissä asiakkaita tavaten. Tanskalaisen nosturimerkin HMF:n laajasta tuotetarjonnasta Pro Lift tuo Suomeen lähinnä tehtaan keskiraskasta ja raskasta mallistoa. Huoltopisteiden palveluun Pro Lift panostaa pitämällä yllä kattavaa varaosavarastoa saatavilla.

 

Verkossa

www.prolift.fi

www.hmf.dk

Pro Liftin messuosaston vetonaulana nuoren polven mielestä oli henkilönostokori, jolla pääsi hieman keinumaan. HMF on tanskalainen nosturimerkki. Merkillä on pitkä historia.

 

 

Renault Trucks lanseerasi C- ja K-mallit

Renault Trucks toi uudet raskaan mallisarjan kuorma-autot Suomen markkinoille. C- ja K-mallin Renault kuorma-autojen myynti on käynnissä. Ensimmäinen C-mallin Renault luovutetaan asiakkaalle näinä päivinä. Jyväskylän messuilla uuden mallin Renaultin ohjaamoihin riitti kiipeilijöitä. Renault raskaiden kuorma-autojen tuotepäällikkö Ville Mamia kertoi C-mallin sopivan suomalaiseen raskaaseen maansiirtotehtäviin tai vaihtolava-autotehtäviin. Molempia raskaampia Renault-malleja saa moniakselisena ja eri vetotavoilla. K-sarjan Renault kuorma-auto on tarkoitettu erityisen raskaisiin tehtäviin, sitä saa vain rautajousivaihtoehtona. Palaamme Konepörssin sivuilla uuden Renault C-mallin teknisiin yksityiskohtiin.

 

Verkossa

www.renault-trucks.fi

 

Renault Trucksin tuotepäällikkö Ville Mamia aloitti merkin palveluksessa alkuvuonna 2017. Ville on innoissaan raskaiden Renault C- ja K-mallien tulosta Suomeen.

 

 

 

Suvanto Trucks Oy

Suvanto Trucks oli mukana Jyväskylän messujen ulkoalueella. Messukävijöitä kiinnosti vaihtoautojen lisäksi varaosat, joista oli tarjolla hyviä messualennuksia. Suvanto Trucksin Vantaan toimipiste on saanut vilkkaasti kauppoja aikaiseksi, myyntipäällikkö Tomi Yrjänäisen mukaan. Pääkaupunkiseudun toimitilat saadaan piakkoin valmiiksi ja kesätauon jälkeen on aika pitää viralliset avajaiset.

 

Verkossa

www.suvantotrucks.fi

 

Suvanto Trucks oli mukana messuilla muutaman vaihtoauton ja varaosien messutarjousten kanssa. Kauppa käy vilkkaasti, Suvanto Trucksilta kerrotaan.

 

 

TIP Trailer

TIP Trailer toi Suomen vuokramarkkinoille myös varsinaiset perävaunut. Yritys on tunnettu puoliperävaunujen välittäjänä. Tarjonnan laajentuminen TIP Trailerillä näkyy myös säiliöperävaunujen ja kuorma-auton päällirakenne -tuotteina. Palveluun panostetaan. TIP trailerin tavoite on pitää huoli, että kalusto pyörii asiakkaan palveluksessa keskeytyksettä. Se vaatii kaluston vuokralle antajan huoltotoiminnan laajentumista sinne missä kalusto vuokraajalla liikkuu. Marcus Hede vie viestiä asiakkaille myyntipäällikkönä.

 

Verkossa

www.tipeurope.com

Marcus Hede kertoi TIP Trailerin palveluista ja niiden kehittymisestä Suomessa. Marcus painottaa, että kuljetusyrittäjän päätoimiala on tavaroiden kuljettaminen menestyksellisesti. Siinä hän voi auttaa.

 

 

 

Veho Oy Ab

Vehon messuosastolla riitti toinen toistaan hienompia Mercedes-Benz merkkisiä hyötyajoneuvoja. Oli mukana sähkötoiminen Fuso Canterkin. Vehon hyötyajoneuvojen johtaja Juha Ruotsalainen kertoi Daimler konsernin tuovan yhä enemmän sähköisiä palveluja ajoneuvojen kuljettajien ja omistajien tueksi. Raskaiden Mercedes-Benz kuorma-autojen sähköinen palvelu UpTime tulee Suomessa käyttöön heinäkuun alusta alkaen tänä vuonna. Palvelu seuraa ajoneuvon kuntoa reaaliaikaisesti. UpTime ilmoittaa mahdollisesta huolto- tai korjaustarpeesta jo ennen kuin käyttäjä sitä osaa kaivata.

Kuljetusliike A Järvimäelle Tuusulaan luovutettiin uusi Mercedes-Benz Actros puoliperävaunun vetoauto. Auto sisältää uusimmat turvavarusteet kuten Active Brake Assist 4:n. Vehon myyntijohtaja Jouni Kummala ilmaisi tyytyväisyyden Mercedeksen raskaiden mallisarjojen valmistumiseen ja kehittymiseen.

 

Verkossa

www.vehotrucks.fi

www.uptime.com

 

Järvimäen uusi Mercedes-Benz Actros on hyvin varusteltu ja näyttävän näköinen erikoismalli. Messuvieraat pääsivät tutustumaan auton sisätiloihin.

 

 

Volvo Finland Ab

Volvo kuorma-autojen messuosasto oli hyvin keskeisellä paikalla. Vieraat pääsivät tutustumaan Volvon malleihin. Näyttelytiloissa olleet kuorma-autot oli varustettu eri väittämillä kuten ’HD-puskuri kestää’ tai ’ryömien eteenpäin’, kertoen auton ominaisuuksista. Volvon kertoi kaksoiskytkimellä varustettujen Fuel-Duel vetoautojen polttoainekulutuksista. Tatu Ljokkoi Volvo Finlandilta kertoo, että vertailussa olevien Volvo FH500 puoliperävaunun vetoautojen keskikulutukset on saatu niin alas, ettei lukemia meinata aluksi uskoa todeksi. Palaamme Konepörssin sivuilla Volvon Fuel-Duel haastekilpailun tuloksiin tarkemmin. Volvo Finlandin myyntijohtaja Arto Taipola kertoi raskaiden kuorma-autojen kaupan käyvän kohtuullisesti. Hänen mukaansa alkuvuosi näytti jopa ennätyksellisen hyvältä. Vaikka tahti on hieman laimentunut, tästä vuodesta 2017 tulee myyntijohtaja Taipolan mukaan hyvä.

 

Verkossa

www.volvotrucks.fi

Volvo Finlandin myyntijohtaja Arto Taipola avasi Jyväskylän kuljetusmessut Volvon osalta positiivisella sanomalla. Volvo on lähellä kuorma-autojen myynnin kärkisijaa tai kärjessä alkuvuoden myyntilukemien perusteella.

 

 

MovaLube voitelee oikein hyvin

Suomalainen keskusrasvausjärjestelmä MovaLube löytyi Jyväskylän kuljetusmessuilla monesta ajoneuvosta. Schmitz Cargobull osastolla myyntipäällikkö Markku Salo kertoi MovaLuben Risto

Cargotecin Zepro takalaitanostimen piirikortti on suojassa,  mutta tarvittaessa hyvin saatavilla. MovaLube -voitelujärjestelmän tiedot ovat integroitavissa Zepron järjestelmään.

Sinisalon kanssa yhteistyöstä, jolla on pitkä tausta.

Fokorin osastolla vahvistettiin MovaLuben toimivan myös pakettiauton päälle rakennettujen perälautanostureiden voitelussa. Päällirakentajan asiakas kertoi messuilla ottavansa lisää uusia ajoneuvoja vastaavalla voitelujärjestelmällä.

Jyväskylän messuilla MovaLube ilmoitti tekevänsä yhteistyötä Fleetlogisin kanssa. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi kuormatilan kunnon valvonnan ja raportoinnin osalta. Tietojen jakaminen ja keruu on osa Fleetlogisin IOT -osaamista.

MovaLube löytyi myös vääksyläisestä Pakkas-ELLIstä eli EL-korin varusteleman auton perälautanostimesta.

 

Verkossa

www.movalube.fi

www.cargobull.com/fi

www.fokor.fi

www.fleetlogis.fi

www.elkori.fi

 

Movalube on asennettu Schmitz Cargobullin kuorma-auton päällirakenteen perälautanostimeen. MovaLuben Risto Sinisalon mukaan kuvan MovaLuben asennus Palfinger -perälautanostimeen ei poikkea muun merkkisistä.

 

 

 

KOME laajenee

KOME uudistaa ja laajentaa tuotantoaan Haapajärvellä. KOMEn myyntijohtaja Seppo Saarnio esitteli komposiitin tulemista asfalttilavojen rakenteeseen. KOME on jo pitkään toimittanut asiakkailleen esimerkiksi hakeperävaunuja ja autojen päällirakenteita, jotka perustuvat komposiittiin. Nyt tätä ainetta voidaan käyttää myös kuuman asfaltin kuljettamiseen tarkoitetun kuorma-auton tai perävaunun lavan rakenteessa. Materiaalin lämmön säilyttämisen ominaisuudet tekevät komposiitistä houkuttelevan vaihtoehdon. Aidoissa työolosuhteissa testatut komposiittilavat ovat vahvistaneet KOMEn komposiitin käyttökelpoisuudesta.

Seppo Saarnio vinkkasi käymään Siimetin lavettien luona. Messuilla ollut erikoisvalmisteinen koneenkuljetukseen valmistettu kaksiakselinen Siimet lavetti sisälsi paljon toiminnallisia yksityiskohtia. Sen molemmat akselit ovat ohjaavia.

 

Verkossa

www.kome.fi

www.siimet.fi

 

KOMEn komposiitti sopii asfalttimassan ajoon tarkoitettuun lavaan metallilevyjen väliin eristeeksi. Taustalla näkyvän hakeperävaunun päällirakenne on tehty komposiitista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Siimet lavetin päällä istuu hyvin, kun samalla voi kuunnella messujen tarjoamaa ohjelmaa.

 

 

 

 

 

 

Närko

Närkon messut olivat sujuneet positiivisessa tunnelmassa. Myyntipäällikkö Krister Nyholmin mukaan messujen aikana on tullut poikkeuksellisen paljon aitoa keskustelua tuotteista. Tämä ei koske pelkästään Närkon omia asiakkaita vaan myös kilpailevia tuotteita käyttäviä autoilijoita.

 

Verkossa

www.narko.fi

 

Närkon tuotteet olivat hyvin esillä messualueella. Kävijöitä riitti ja heillä oli aikaa keskustella, Närkon myyntipäällikkö Krister Nyholm totesi.

 

 

Onnin Auto

Onnin Auto esitteli työkalu- ja varaosaratkaisujaan messuilla sisätiloissa. Onnin Autosta kerrottiin, että kuljettajan turvallisuuteen on tullut viime aikoina esimerkiksi Garminilta lisäapua. Yhdistetty etu- ja peruutuskamera, jotka voidaan yhdistää navigaattoriin, tuo lisäapua esimerkiksi jakelukuljetuksiin.

 

Verkossa

www.onninauto.fi

 

Onnin Auton esittelyperävaunu oli tällä kertaa sisätiloissa.

 

 

 

OEM

OEM on yritysostoilla laajentanut tuotetarjontaansa. Yritysoston kautta hydrauliikan asiantuntijana OEM:n palveluksessa jatkava Harri Laaksonen kertoi kippimaailman

CornerEye kamera näkee laajalla 270 asteen kulmalla katvealueille. Kuljettajan turvallisuutta lisäävä laite on nyt saatavissa OEM:n tarjonnasta. Kuvan oikeus (c) Orlaco.

muutoksista. Mitään järisyttävää ei ole tiedossa, mutta Harri mainitsi yksisylinterisen etukipin nousevan hiljalleen markkinaosuuksissa. Erityisesti Suomessa markkinamuutos on kuitenkin hidasta, vaikka viime aikoina maansiirtoajossa on yleistynyt puoliperävaunuyhdistelmien käyttö. Niiden kippiratkaisu on aina etukippi.

Orlacon CornerEye lanseeerattiin Suomen markkinoille Jyväskylän messuilla. CornerEye tarjoaa näkymän ajoneuvon hytin ympäriltä katvealueilta. Monitori asennetaan hytin oikeaan kulmaan, jossa myös suurin osa katvealueista sijaitsee.CornerEye tuottaa HD-laatuista kuvaa reaaliajassa. HD-kamera välittää kuvaa myös hämärässä sekä huonolla säällä. Kameran kotelointiluokka takaa toimivuuden Suomen vaativissa olosuhteissa.

 

Verkossa

www.oem.fi

OEM:n tuotetarjonta on laaja. OEM automaatio on yksi yrityksen tuoteryhmistä.

 

 

Lisää uutisia ja tunnelmia voit katsoa alla olevista videoista.

Kuljetusmessut 2017 Jyväskylässä 18.5.2017:

Kuljetusmessut 2017 Jyväskylässä 19.5.2017:

Kuljetusmessut 2017 Jyväskylässä 20.5.2017: