Joab on menestyvä ja kasvava perheyhtiö

Heikki Hiltunen

Joab on yrityksenä saanut alkunsa Jan Olssonin perustettua autotalliinsa autoalan yrityksen. Yritysnimi tuli perustajan etu- ja sukunimen etukirjaimista ja ruotsalaisesta osakeyhtiön lyhenteestä ab. Perustaja Jan Olsson on edelleen yli viisikymmentä vuotta toimineen yrityksen taustalla. Olssonin perhe omistaa Joabin. Nykyinen toimitusjohtaja Peter Olsson on perustajan poika. Peter Olsson kertoi marraskuun lopussa 2017 yrityksen historiasta ja nykytilasta. Kuljetusvälineiden päällirakenteiden ratkaisuihin panostava yritys on kasvanut kasvattamalla liiketoimiaan asiakkaiden mukana ja ostamalla toimintaansa sopivia osia alan toimijoita.

Menestystä asiakkaan kanssa

”Olemme laajentaneet toimintaamme kasvamalla asiakkaittemme kanssa, laajentamalla tuotetarjontaamme ja ostamalla yrityksiä. Haluamme olla yhdessä asiakkaiden

Joabin toimitusjohtaja Peter Olsson Joabin tehtailla Ruotsissa.

kanssa luomassa onnistuneita innovaatioita kuljetusalalla”, aloittaa Peter Olsson esityksensä Joabin pääkonttorilla Göteborgissa Ruotsissa. Aivan lähialueelta löytyy kuljetusvälineteollisuuden muitakin merkittäviä yrityksiä. Yhteistyö Joabilla ulottuu asiakkaiden lisäksi yhteistyökumppaneiden suuntaan. Joab-tuotemerkki tunnetaan Suomessa hyvin. Mutta Joab yrityksenä on suomalaisittain melko tuntematon. Liikevaihdostaan 75 miljoonaa euroa Joab saa lähes puolet viennistään muihin Pohjoismaihin ja Saksaan, Sveitsiin, Itävaltaan.

”Tuotteitamme löytyy monesta kuljetusalan laitteesta. Tähtäämme ja tiedämme olevamme koukkuvaihtolavalaitteiden, jätepakkareiden ja nostureiden asennuksissa aivan alamme huipulla. Toimimme oman visiomme mukaan ja olemme asiakkaiden kanssa koko ajan valmiita kehittämään tuotteitamme”, vakuuttaa Joabin toimitusjohtaja Peter Olsson.

Suomeen tulevan auton päällä Joab koukkuvaihtolavalaite

Joabin pihasta löytyi lähtövalmiina Suomeen matkalla ollut Scania, jonka varusteena oli Joab koukkuvaihtolavalaite. Matalarakenteinen ja järeä Joabin koukkulaite L26 antaa kuormatilalle korkeussuunnassa lisämahdollisuuksia. Joabin vaihtolavalaitteella kippaamista helpottaa kuormatilan etupäässä olevat apusylinterit, jotka antavat lavannostolle heti oikean suunnan. Vakiovarusteena olevat apusylinterit säästävät osaltaan koukkuvaihtolavalaitteen työntösylintereitä.

”Meille Joabilla tärkeää on, että tunnemme asiakkaan tarpeen ja että teemme oikeanlaisen tuotteen oikealle asiakkaalle. Paikallisen

Suomeen tuleva uuden sukupolven neliakselinen Scania R500 on saanut Joab koukkuvaihtolavalaitteen päällensä Göteborgissa.

lainsäädännön tuntemisen lisäksi pitää tuntea olosuhteet ja erityistarpeet, joita laitteiltamme vaaditaan. Omasta mielestäni Joabin suomalaisten asiakkaiden kanssa vuoropuhelu on vienyt molempia osapuolia kohti parempia ratkaisuja”, kiteyttää joabilaista toimintatapaa Mats Bylund. Mats naurahtaa, että joabilaisten määrä on Suomessa juuri tuplaantunut, kun hän sai tehtaan palkkaaman kollegan tekniseen tukeen. Mats itse toimii Närpiöstä ja hänellä on myyntivastuullaan Suomi ja Baltian maat.

Joabilla on tehtaita Ruotsissa

Yritysostoja Joab on tehnyt eri puolella Ruotsia. Perheyrityksen toimintaperiaatteena ei ole ollut tuoda kaikkea toimintaa Göteborgiin, vaan pikemminkin hyödyntää eri alueilla olevaa erityisosaamista. Peter Olsson mainitsee toisaalla Ruotsissa sijaitsevan Joabin jätepakkaajatehtaan, jonka lähellä sijaitsee kuorma-autovalmistajan ohjaamotehdas. Sielläkin alueellista osaamisen kertymää voidaan hyödyntää niin Joabilla kuin muillakin alueen toimijoilla. Jätepakkaajissa Joab on menestynyt Suomessa hyvin. Mats Bylund on ja toisaalta ei ole hämmästynyt Joab-jätepakkareiden menekistä Suomessa.

”Meille turvallisuus tulee aina ensin. Jätteiden keräämisessä ja pakkaamisessa ollaan paljon auton ulkopuolella ja lähellä käyttölaitteita. Toteutamme laitteiden turvavaatimukset ja ylikin. Tästä muodostuu varmasti lisäkustannuksia, mutta emme halua ottaa mitään riskiä. Autonvalmistajat ovat täysin mukana turvallisuusajattelussa. Jos jotain tapahtuu, muistetaan automerkki ensimmäisenä, mutta vastuu jakautuu myös laitevalmistajalle”, kuvaa Mats Bylund Joabille tärkeää periaatetta.

Tulevaisuuden näkymiä

Joabin toimitusjohtaja Peter Olsson ja yrityksen Suomen myynnistä vastaava Mats Bylund olivat samaa mieltä kuorma-autojen päällerakenteiden tulevaisuudesta. Sähköistyminen tulee voimakkaammin laitteisiin mukaan. Jo nyt Joab käyttää etädiagnostiikkaa. Joabin henkilöstö Göteborgissa pystyy tarvittaessa auttamaan esimerkiksi Suomessa käytössä olevaa Joab koukkuvaihtolavalaitteen tai jäteauton käyttäjää. Vianetsintä ja diagnostiikka ovat vain yksi puoli sähköistymisessä. Voimantuotannossa ja -siirrossa otetaan askeleita kohti täyssähköisyyttä.

”Silti emme lähivuosina näe sähköisyyden poistavan rinnaltaan hydraulisia järjestelmiä. Hydrauliikalla voidaan esimerkiksi ohjata hyvin tarkasti laitteita. Sähkömoottori pyörittämässä hydrauliikkapumppua on toisaalta jo arkipäivää”, painottaa Peter Olsson. Tanskassa on kokeilukäytössä Joabin konsepti E-Power. Konseptin tavoitteena on dieselpolttoaineen säästön lisäksi nosturikäytössä olevan kuorma-auton hiljaisen työskentelyn mahdollisuus. Kööpenhaminan ruuhkaisissa kaupunginosissa myöhäisilta- ja yöajat käytetään huoltoon ja korjauksiin. Vaatimukset työlaitteiden hiljaisuuteen tiukkenevat. Myös lähipäästöt voidaan sähkövoiman käytöllä minimoida.

Järeitä laitteita siisteiltä kokoonpanolinjoilta

Käynti Joabin kokoonpanolinjoilla Göteborgissa oli vakuuttava. Asiakaskohtaisesti suunniteltuihin kuorma-autojen päällerakenteisiin kuuluvat osat ja varusteet tuodaan

Joabin kokoonpanolinjalla riittää töitä.

alustan luo. Asennuslinja etenee tuotantosuunnitelman mukaisesti. Kahdessa rinnakkaisessa linjassa tapahtunut asentaminen oli Joabilla jaettu päällerakenteen työtuntitarpeen mukaan. Työn alla asennuksessa oli autoja, joissa on HMF-nosturi ohjaamon takana, koukkuvaihtolavalaite ja täydellinen aurausvarustus alustaterineen. Haastatellut  Joabin asentajat olivat tyytyväisiä töidensä mielekkyyteen ja hyvään ilmapiiriin. Uusien automallien tuomat koulutustarpeet varusteiden asennuksen suhteen on Joabilla huomioitu. Tieto eri valmistajilta kulkee sähköisessä muodossa ja joabilaiset kehuivat yhteistyön sujuvan automerkistä riippumatta kaikkien kanssa. Vierailuhetkellä työn alla oli kahden ruotsalaismerkisten monen eri autoyksikön lisäksi yksi saksalaismerkkinen kuorma-auto. Kaikkiin merkkeihin Joabin päällerakenteita saa.