Joab katsoo vahvasti Suomeen

Joab Suomessa

Joab vastaa aiempaa korkeampiin kokonaismassoihin tuomalla markkinoille 26-tonnisen koukkulaitteen. Suurimmat uudistukset on tehty hydrauliikkaan ja tarjolla on proportionaalinen joystic-ohjaus, jonka avulla erityisesti raskaiden lavojen käsittely voidaan tehdä turvallisesti. Laitteessa on myös pikaohjelma, jota voidaan käyttää tyhjiä lavoja käsiteltäessä. Sivuttaiskaltevuutta mittaava anturi taasen lisää turvallisuutta kaltevissa paikoissa kipattaessa. Uusien rakenneratkaisujen ansiosta L26-laitteen omamassa ja laitekorkeus on saatu aiemman 24-tonnisen laitteen tasolle.

Mats Bylund, Jan Olsson, Elmia

Viime vuonna 50-vuotisjuhliaan viettänyt Joab tunnetaan monella markkina-alueella valmistamistaan jätepakkareista ja vaihtolavalaitteista, joilla on vankka asiakaskunta myös Suomessa. Jan Olssonin (oik.) perustama yritys valmistaa vuosittain tuhatkunta asiakkaiden toiveiden mukaan räätälöityä yksikköä.

”Noin puolet volyymistä syntyy vaihtolavalaitteista ja puolet jätepakkareista. Ruotsi on meille tärkein markkina-alueemme, joskin myös Norja tuntuu vetävän tällä hetkellä oikein hyvin”, kertoo Olsson, joka uskoo Joabin vahvuuksiin myös Suomessa.

”Uudessa 26-tonnisessa koukkulaitteessa on huomioitu Suomen kasvaneet kokonaismassat”, painottaa Olsson esitellessään uutta tuotetta.

Närpiöläinen Mats Bylund vastaa Joab-jätepakkareiden ja vaihtolavalaitteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa. Bylundin mukaan jätepakkareiden markkinat Suomessa ovat kapeat ja keskittyneet, sillä jätehuollon parissa toimivat yritykset ovat kasvaneet kokoa.

”Yritykset pyrkivät keskittämään hankintojaan, jolloin yhdeltä toimittajalta halutaan saada kaikki tuotteet ja palvelut. Tuotevalikoiman laajentamiseksi olemmekin aloittaneet yhteistyön Zeller Faunin kanssa. Tämä saksalaistoimija on erittäin vahva tekijä kooltaan pienten ja suurten, kuten etulastaajien valmistuksessa”, kertoo Bylund kehityksestä suomalaismarkkinoilla.

“Haluamme ottaa markkinoista aiempaa vahvemman otteen myös jälkimarkkinointia kehittämällä. Tavoitteena on kasvattaa yksityisistä korjaamoista koostuvaa verkostoa verrattain nopealla aikataululla. Vuoden loppuun mennessä verkosto pitänee sisällään vajaat kymmenkunta pistettä”, summaa Bylund.

Ari Perttilä