Uutiset

Työkoneet

JCB akuilla – Hiljaa työssä

Myös JCB tuo markkinoille vajaat kaksi tonnia painavan, akkukäyttöisen minikaivukoneen. Mallimerkintä on JCB 19C-1 E-TEC ja se on varustettu säädettävällä telaleveydellä. Kyseessä on nollapäästöinen laite, tosin akut taitavat olla jonkinasteista ongelmajätettä elinkaarensa loppupäässä. Uusi akkukäyttöinen minikaivukone esiteltiin JCB:n päämajassa Staffordshiressa samaan aikaan uuden Xseries-kaivukonemalliston kanssa. (Lue myös: JCB Xseries – Perusteellisesti testattu).

Latausajaksi ilmoitetaan joko kuusi tai 2,5 tuntia.

Kun pakokaasuja ei akkukoneessa synny, on työskentely esimerkiksi sisätiloissa tai tunneleissa helpompaa. JCB lupaa akkukoneelle myös viisi kertaa alemman melutason kuin dieselmoottorilla varustetulle virkaveljelleen. Kyseessä onkin melko äänettömästi työskentelevä minikaivukone. Meluttomuus antaa eväät työskennellä öisin ja myös meluherkissä kohteissa, kuten sairaaloissa tai vaikkapa kouluissa. Ja luonnollisesti myös värinöitä koneen runkoon aiheutuu vähemmän, kun dieselmoottori ei naksuta peltien alla.

”Akuilla päästään täysin samaan suorituskykykyyn kuin dieselmoottorilla. Ja koska aamuisin ei tarvitse tarkistaa erilaisia neste- ja öljymääriä, niin akkukone on nopeammin töissä”, valistetaan JCB:ltä.

Myöskään jäähdytystä ei akkukäytössä juuri tarvita. Vain hydrauliikkaöljylle on pieni lauhdutin sähkökäyttöisellä tuulettimella.

”Korvaamalla dieselmoottori 48 voltin jännitteellä operoivalla, sähköisellä voimansiirrolla ja autoteollisuuden käyttämillä akkutyypeillä, olemme JCB:llä onnistuneet taas menemään yhden pykälän eteenpäin minikaivukonemarkkinoilla”, kehaisee innovaatiojohtaja Tim Burnhope.

Dieselmoottori on korvattu sähkömoottorilla ja kolmella lithiumioni-akkupaketilla, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 15 kilowattituntia (312 Ah). Kuormantunteva hydrauliikka (Bosch Rexroth) on sama kuin dieselversiossa. Akut ladataan verkkovirralla (230 V) ja täysi lataus saavutetaan JCB:n mukaan kuudessa tunnissa. Optiona saa nopean laturin, joka suoriutuu tehtävästään 2,5 tunnissa. Ylä- ja alavaunu ovat täysin yhteneväiset dieselversion kanssa. Näin 1 100 millimetrin pidemmällä kauhanvarrella varustettuna maksimikaivusyvyydeksi saadaan 2,6 metriä.

JCB 19C-1 E-TEC tulee markkinoille kuluvan vuoden lopulla.

JCB:n liukuohjattujen pienkuormaajien konsepti on ainutlaatuinen. Yksiaisainen kuormaaja antaa vapaan käynnin ohjaamoon koneen vasemmalta puolelta.

Uudet liukuohjatut

JCB on tehnyt liukuohjattuja pienkuormaajia jo 25 vuotta. Ja koko ajan kilpailijoista poikkeavalla konseptilla eli yhdellä kuormaajan nostoaisalla. Näin ohjaamoon nousu on helpompaa kuin kauhan yli kiivettäessä.  Nyt esiteltiin seitsemän uutta mallia. Pyöräalustaisten koneiden mallimerkinnät menevät jatkossa siten, että 225 on nyt 250 ja 260 on 270. Mallimerkinnät 300 ja 330 pysyvät ennallaan. Tela-alustaisissa on sama logiikka, sillä 225T on nyt 250T ja 260 on 260T.  Mallimerkintä 300T pidetään ennallaan.

Kaikissa edellä mainituissa malleissa on uusi Hi-Viz -puomi. Vanhoihin malleihin verrattuna uusi puomi on nyt 50 millimetriä alempana kuin aiemmin. Tämä parantaa näkyvyyttä entisestään ohjaamosta oikealle. Ohjaamon ovi avautuu 15 prosenttia enemmän, avautumiskulma on 55 astetta. Malleissa 250 ja 270 kauhan murtovoimia on kasvatettu.

Kaikissa malleissa ohjaamon sisäilman laatua on parannettu muun muassa kolmen suodattimen avulla. Kaikki ovat vaihdettavissa ohjaamon ulkopuolelta. Etuikkunassa on kapeammat palkit, mikä JCB:n mukaan parantaa näkyvyyttä myös eteenpäin työlaitteelle. Käynnistystä on helpotettu siten, että jarrupolkimen painallus turvakaaren laskemisen jälkeen vapauttaa paitsi seisontajarrun, myös aktivoi joystickit ja lisähydrauliikan.

JCB 3TS-8T.

Edelleen teleskooppipuomilla varustetun pienkuormaajaperheen uutuuksia on tela-alustainen uutuusmalli 3TS-8T. Se on pyöräalustaisen 3TS-8W:n rinnakkaismalli. Sen maksimi kuormauskorkeus on 4,1 ja ulottuvaisuus eteen 2,25 metriä (teleskooppi ulkona). Kun puomi on täysin sisään vedetty, on kapasiteetti 1 676 kiloa. Täydellä ulottuvuudella vastaava lukema on 732 kiloa. Voimanlähteenä on Stage IIIB -vaiheen JCB EcoMAX (55 kW).

Ohjaamolla varustettu malli painaa 5 722 ja turvakaarella 5 662 kiloa. Kaatokuormat ovat 4 789 ja 2 092 kiloa. Jälkimmäinen täydellä ulottuvuudella.

Maaliskuun lehdistötilaisuudessa valotettiin myös JCB:n moottoristrategiaa tulevaa Stage V -vaihetta ajatellen. Tammikuussa 2019 Stage V -vaiheen säädökset tulevat voimaan teholuokissa alle 56 ja yli 130 kilowattia. Vuotta myöhemmin sama ruljanssi ulotetaan tehoihin 26-129 kilowattia. JCB:ltä kerrotaan, että JCB:n omat EcoMAX- ja DieselMAX-moottorit tulevat alittamaan uudet päästörajat helposti perinteisin tekniikoin, mikä tarkoittaa partikkelisuodatinta (DPF) ja hapetuskatalysaattoria (SCR) yhdessä. Koneiden runkoja, konehuoneita ym. ei tarvitse JCB:n mukaan tässä vaiheessa muuttaa mitenkään, vaan kaikki Stage V -vaiheen vaatimat lisäkomponentit sopivat olemassaoleviin konstruktioihin.

Myös yhdeksänjäseninen, 1-9 tonnin kapasiteetit omaava minidumpperimallisto on uusiutunut. Työmailta on viime aikoina raportoitu useista konetyypillä sattuneista onnettomuuksista, joten JCB:n uuden malliston kehityksen johtotähtenä on ollut turvallisuus. Esimerkiksi kuormatun dumpperin painopistettä on saatu 15 prosenttia aiempaa alemmas. Stabiliteettia parantavat myös pidemmät akselivälit ja kasvanut leveys. Kaikissa malleissa on nyt kamera eteenpäin.

JCB:n uusiutunut minikaivukonemallisto täydentyy mallilla 15C-1 (1,5 t/11,7 kW). 

Sir Anthony Bamford ylpeänä esittää.

Varsinkin ahtaissa sisätiloissa akkukäyttöinen kone on omiaan. 

Lue seuraavaksi