Uutiset

Työkoneet

Jasto ruotsalaisomistukseen

Jasto Oy on siirtynyt 31. maaliskuuta tehdyn kaupan myötä ruotsalaisen Olofsson-Persson Ab:n omistukseen. Jasto siirtyy näin osaksi OP-ryhmää, johon kuuluvat muun muassa ruotsalainen OP System Ab ja noin vuosi sitten hankittu tanskalainen OP System a/s.

Jaston edustamat Doppstadt-, Atlas Copco -tuotteet sekä kulutusosat kauhoihin ja varaosat iskuvasaroihin jatkavat edelleen yhtiön edustuksessa. ”Nämä tuotteet säilyvät edustuksessa ja lisäämme useita uusia tuotteita. Tämä tarkoittaa, että meidän täytyy palkata lisää henkilökuntaa sekä myyntipisteitä”, sanoo OP-ryhmän pääomistaja Mats Olofsson.

”Suomalaisille asiakkaille tämä tarkoittaa parempaa palvelua. Voimme nyt järjestää paljon suuremman osavaraston ja sitä myöden lyhyemmät toimitusajat sekä paremman ja tehokkaamman palvelun koko Pohjoismaiden markkinoilla”, jatkaa Olofsson.

Paikalliset juuret halutaan säilyttää ja siten henkilöstö jatkaa uuden omistajan palveluksessa. Myös Jaston perustajat ja entiset omistajat Topi Martin Kauppi ja Jaakko Karjalainen, joilla molemmilla on vuosien kokemus alalta, jatkavat työskentelyä yrityksessä.

Olofsson-Persson Ab on yli 25 vuotta pitänyt yllä tasaista kasvua Doppstadt-koneille Ruotsin markkinoilla. Sitä kautta saavutetun luottamuksen perusteella Doppstadt on antanut Olofsson-Persson Ab:lle myynnin ja palvelujen kehittämisen Pohjoismaiden markkinoilla. Sen seurausta oli vuosi sitten tanskalaisyhtiön osto ja nyt seuraavana askeleena Jaston kauppa.

Olofsson-Persson Ab:lla on noin 200 työntekijää ja liikevaihto 615 miljoonaa kruunua vuodessa. Liiketoiminta koostuu pääasiassa valmistuksesta (kuorma-autojen päällirakenteet), myynnistä ja palveluista. Kierrätyskonealalla edustuksessa olevia merkkejä ovat mm. Doppstadt, Sennebogen sekä Rublemaster ja maatalouskoneissa mm. John Deere. JK

Lue seuraavaksi