Uutiset

Kuljetuskalusto

JAMKin Biotalousinstituutin johtajaksi KTT Minna Lappalainen

Biotalousinstituutin johtajan tehtävään on valittu KTT Minna Lappalainen. Hän on työskennellyt aiemmin mm. Fixteri Oy:n toimitusjohtajana, Jyväskylän yliopiston tutkijana, Lahden ammattikorkeakoulun markkinoinnin ja yrittäjyyden tuntiopettajana sekä metsäteollisuuden markkinoinnin tehtävissä. Lappalaisella on vahva biotalouden osaamisen tausta ja hän on toiminut vuosina 2012-2017 Suomen metsäkeskuksen johtokunnan jäsenenä.

”Pidän erityisen tärkeänä panostusta yritysyhteistyöhön ja kansainvälisyyteen. Biotalousinstituutilla on jo olemassa vahva kansallinen ja kansainvälinen yritysyhteistyöverkosto, mikä on erinomainen lähtökohta henkilöstön jatkuvaan osaamisen kehittämiseen”, toteaa Lappalainen.

”Biotalousinstituutin entistä vahvempi asema kansainvälisesti tunnettuna ja arvostettuna monitieteellisenä, käytännönläheisenä ja elinkeinoelämää eteenpäin vievänä voimana ovat haasteita, joihin tartun mielelläni”.

Johtajan tehtävää haki 19 henkilöä, joista seitsemän kutsuttiin haastatteluun. Valinnassa painotettiin vahvaa kykyä ja näkemystä johtaa asiantuntijaorganisaatiota nopeasti muuttuvassa digitaalisessa toimintaympäristössä sekä varmistaa henkilöstön osaamisen kehittyminen.

Minna Lappalainen aloitti tehtävässä 1.11.2017.

Biotalousinstituutti on osa Tarvaalan kehittyvää Biotalouskampusta ja siellä toimii mm. maan johtava kattilatestauslaboratorio.

Lue seuraavaksi