Uutiset

Kuljetuskalusto

Iveco houkuttelee omistajakuljettajia

Ivecon osaston kirkkaimmat halogeenilamput oli aseteltu erikoisvarustellun Stralis-rekkaveturin ympärille. Stralis Hi-Life -nimen saaneella ajokilla tavoitellaan erityisesti omistajakuljettajia, joskin Britannian parhaiten varustetulla Ivecolla pyritään helpottamaan myös suurten kuljetusliikkeiden rekrytointivaikeuksia. Hyvin varustetulla autolla on mahdollista saada hyviä kuljettajia.  Varusteiden joukkoon kuuluu muun muassa mikroaaltouuni, televisio ja DVD-soitin, kahvinkeitin sekä lisävalot yhdessä näyttävän teippauksen kera. Auton varusteiden joukosta löytyy myös vireystilavahti sekä taloudellista ajotapaa edistävä ajotavanseurantajärjestelmä.

Ivecon osastolla oli mahdollisuus katsoa myös tulevaisuuteen konseptiauton avulla. Niin ajokin ulkoinen ilme kuin siinä käytetyt tekniset ratkaisutkin ovat ennakkoluulottomia ja tulevaisuuteen luotaavia. Muun muassa käytettävä voimanlähde valitaan automaattisesti paikannuksen avulla: Kaupunkialueelle saavuttaessa auto vaihtaa automaattisesti sähkökäytölle, jolloin lähipäästöt jäävät alhaisiksi. Läpinäkyvät A-pilarit vähentävät katveita ja katon aurinkopaneelit tuottavat tarvittavaa virtaa LED-valoille. Rengaspaineen valvontajärjestelmä säätää rengaspainetta aktiivisesti kuormituksen mukaan. 

Myös uuden Hi-Matic-automaattivaihteiston saanut Iveco Daily oli mukana messuilla. Yhteistyössä ZF:n kanssa kehitetty vaihteisto on luokassaan ensimmäinen 8-portainen automaattivaihteisto. Valmistajan mukaan uudella vaihteistolla voidaan saavuttaa jopa neljän prosentin polttoainesäästö sekä neljän kilon painonsäästö aiempaan Agile-vaihteistoon verrattuna. Valikoimaan kuuluu kaikkiaan kolme eri vaihteistoa, jotka on ohjelmoitu toimimaan optimaalisella tavalla eri käyttöolosuhteissa. 

Ari Perttilä

Birmingham

Lue seuraavaksi