Intermat 2018: Manitou-trukkeja jo 60 vuotta

Olli Päiviö

Ensimmäinen Manitoun perustajan Marcel Braudin ideoima haarukkatrukki MC 5 valmistui vuonna 1958. Intermatin osastolla oli esillä hienoksi entisöity, alkuperäinen MC 5.

Manitou 180ATJ.

Osastolta kerrottiin, että kyseinen yksilö oli joko toinen tai kolmas linjoilta asiakkaalle toimitettu. Juhlavuotta kunnioittaen yleisölle esiteltiin myös kaksi aivan uutta nelivetoista maastotrukkimallia. Ensi vuonna myyntiin tulevat tottelevat tyyppinumeroita MC 25 (2,4 t) ja MC 30 (2,9 t).

Hyvät maasto-ominaisuudet syntyvät osaltaan reilusta maavarasta, joka näissä uusissa malleissa on 300 millimetriä. Molemmat koneet ovat vain 1,45 metriä leveitä. Maksimisiirtonopeus on 25 kilometriä tunnissa. Enää ei ohjaamoa tarvitse nostaa ylös huoltotöitä varten, vaan kohteet löytyvät pääosin ohjaamon takana olevan konepeiton alta. Manitoun MC-trukkimallisto käsittää kaikkiaan kuusi mallia painoluokissa 1,8–3 tonnia.

Uusi malli on myös nivelpuomilla varustettu 180ATJ-nostin. Muotoilu on uutta ja Kubota-dieselmoottori on jo Stage V -luokkaan päivitetty.

Osaston katseenvangitsija oli kuitenkin tammikuussa Intermatin innovaatiopalkinnon (Intermat Innovation Awards) tukijalkojen tuentajärjestelmästään voittanut ympäripyörivä kurottaja MRT 2470. Kyseessä on seitsemän tonnin nostokapasiteetin ja 24 metrin ulottuvuuden omaava kurottaja.

Manitou on valmistanut haarukkatrukkeja jo 60 vuotta. Kuvassa alkuaikojen malli MC 5 ja uutta MC-mallistoa edustava, ensi vuonna markkinoille tuleva malli MC 25.

 

Yksi Intermatissa palkittu innovaatio on Manitoun vakautusjärjestelmä.