Uutiset

Työkoneet

Huuhkajien kotinurmi uudistetaan

Huuhkajien kotinurmi uudistetaan juuri ennen huipputärkeitä EM-karsintaotteluja. Avuksi otetaan historiallinen ratkaisu. Hollantilaisen nurmen paino ja suomalaiset lannoitteet mahdollistavat turvallisen pelaamisen.
Tampereella Ratinan stadionilla järjestettiin elokuussa Rammsteinin konsertti ja Blockfest-musiikkifestivaali. Syyskuun alussa Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelaa siellä kaksi hyvin tärkeää ottelua. Yhtälö on hankala, sillä Rammsteinin käyttämät alumiinilevyt tappoivat stadionin kentän ruohon. Koska aikataulu on tiukka, nurmivainaa korvataan Hollannista tuotavalla siirtonurmella. Suomesta ei löydy riittävän painavia siirtonurmirullia. Juurtumista nopeutetaan suomalaiskehitteisillä lannoitteilla. Nurmen uusimisen hoitaa suomalainen Biolan Groupiin kuuluva Novarbo.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelaa syyskuun alussa kaksi keskeisen tärkeää ottelua Tampereella Ratinan stadionilla. Vastustajiksi saapuvat Kreikka ja Italia. Ottelut ovat osa Euroopan mestaruuskisoihin johtavia karsintoja. Otteluihin tuo oman haasteensa Ratinan nurmi, joka on uusittava täydellisesti ennen mittelöitä.

Uusiminen juontuu saksalaisen rockjättiläisen, Rammsteinin elokuisesta konsertista, jossa käytetyt alumiinilevyt tappoivat stadionin kentän ruohon. Rammstein esiintyi Ratinassa 9. ja 10. elokuuta. Sen jälkeen stadionilla kaikui Blockfest-musiikkifestivaali 16.–17.8.  Jalkapalloilijoiden vuoro ottaa kenttä haltuun on 5.9. ja 8.9. Nurmen uusimisen hoitaa suomalainen Biolan Groupiin kuuluva Novarbo. Ratinan uusi nurmi tuodaan Hollannista.

Novarbon Mika Nurminen.

”Kyse on jalkapalloilijoiden turvallisuudesta. Nurmeen kohdistuu pelaajien juoksussa, hypyissä ja käännöksissä iso paine, ja jos alusta liikkuu jalkojen alla, loukkaantumisriski on välitön. Olennaista ovat siirtonurmen paino ja juurtumisaika. Suomalainen nurmi tarvitsisi kuukauden juurtumisajan ennen kuin se olisi jämerä pelialusta. Se johtuu siitä, että suurimmatkin Suomesta saatavat siirtonurmirullat ovat niin kevyitä, että ne ovat jämeriä vasta juurruttuaan kunnolla. Täällä painavimmat rullat painavat noin 800 kiloa. Hollannista saamme noin 2 000 kiloa painavia rullia. Painonsa ansiosta nurmi pysyy pelaajien alla paikallaan, vaikka ei ehtisikään täydellisesti juurtua”, kertoo Novarbon nurmikonsultti Mika Nurminen.
Hollantilainen siirtonurmi ei siis juurru nopeammin kuin suomalainenkaan, mutta saatavilla olevien siirtonurmirullien paino tekee ratkaisevan eroavaisuuden. Suomesta saatavien siirtonurmirullien maksimileveys on 120 senttiä ja paksuus 25–30 millimetriä. Hollannista Ratinaan saadaan 240 senttiä leveää ja 35 millimetriä paksua nurmirullaa.
”Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa tehdään tällainen nurmen pikavaihdos ja tänne tuodaan tuollaista nurmea. Nyt tarve on selkeä. Suomesta ei löydy vastaavia nurmirullia, koska sellaisille ei ole täällä oikein menekkiä”, Nurminen sanoo.

Rammstein kieltäytyi nurmentappajalevyistä luopumisesta
Syyskuun alun karsintaottelut ovat miesten jalkapallomaajoukkueelle eli Huuhkajille äärimmäisen tärkeitä, koska ryhmä on aloittanut karsinnat loistavasti ja pedannut itselleen hyvän mahdollisuuden päästä lopputurnaukseen. Se olisi Suomelle ensimmäinen kerta miesten jalkapallon arvokisoissa.
Tampereen kaupunki pyysi Rammsteinia luopumaan alumiinilevyistään, mutta bändi kieltäytyi. Kyse oli ennen kaikkea Rammsteinin logistiikasta ja lavan rakentamisesta. Sen kiertuesirkus karautti Tampereelle yhteensä 80 rekalla. Levyt olivat nurmen päällä 8–9 päivää. Ne peittivät noin kaksi kolmasosaa Ratinan nurmikentästä.
”Alumiinilevyt tukahduttivat ruohon. Kuolleella ruoholla pelaaminen vertautuisi suunnilleen hiekkakenttään. Ilman yllätystakaiskuja uskallan luvata, että jalkapallofanit voivat uuden nurmen asennuksen ansiosta nukkua yönsä rauhassa”, Nurminen toteaa.

Suomalainen lannoitekeksintö nopeuttaa nurmen juurtumist
Vaikka käytettävissä oleva aika ei välttämättä riitä uuden siirtonurmen täydelliseen juurtumiseen, jalkapallo-otteluissa ei tarvitse pelätä nurmituppojen lentelyä.
”Ratinan uutta nurmea lannoitetaan Novarbo Green -tuotesarjalla, joka on kehitetty nimenomaan juurtumisen nopeuttamiseksi. Juurtuminen ei välttämättä ehdi täydelliseksi, mutta Suomessa kehitetyn lannoitteen ansiosta se ehtii varmasti hyvälle mallille. Nurmituppojen lentelyn, jollaista toisinaan jalkapalloareenoilla nähdään, estämisessä olennaista on myös hollantilaisen nurmimaton paksuus”, Nurminen kertoo.

Samaa ruoholajiketta ja sen asennusryhmää on käytetty monilla Euroopan huippujalkapallokentillä; esimerkiksi Jari Litmasen entisen seuran Amsterdamin Ajaxin kotistadionilla.

 

LUE MYÖS: Vihervakka Oy toimittaa siirtonurmikkoa huippuotteluun

 

 

Lue seuraavaksi