Uutiset

Työkoneet

Huddig päivitti ohjaamoaan

Ruotsalainen, kaivurikuormaajia valmistava Huddig AB on tehnyt asiakaspalautteen avulla muutoksia ohjaamoon. Niiden tarkoituksena on parantaa edelleen kuljettajan ergonomiaa ja lisätä käyttömukavuutta.

”Suurimmalle osalle Huddigin omistajia koneen ohjaamo on jokapäiväinen työpaikka. Omistajat tai kuljettajat viettävät ohjaamossa suurimman osan työpäivästään. Sen takia meille on tärkeää, että kaivurikuormaajamme täyttävät ja jopa ylittävät asiakkaiden niille asettamat vaatimukset”, kertoo Huddigin toimitusjohtaja Lars Lindahl.

Suurin muutos ohjaamossa on se, että joystickeillä voidaan nyt hallita neljää toimintoa samanaikaisesti. Tämä yhdessä hydrauliikkavalmistaja Parkerin kanssa kehitetty hallinnan muutos tekee Huddigin mukaan työstä entistä tehokkaampaa ja miellyttävämpää.

Myös joystickin konsoliin on tehty muutoksia. Säätövaraa on tullut lisää ja napeissa on uudet, entistä selkeämmät symbolit. Myös sijoitusta on muutettu ja valaistusta lisätty pimeällä tapahtuvaa käyttöä helpottamaan.

Ohjaamossa on nyt LED-valaistus ja kaikki antennit on upotettu huomaamattomasti rakenteisiin. Lisävarusteina ohjaamoon saa edelleen uudentyyppisen ilmajousitetun istuimen, kolme erilaista LED-työvalopakettia, lämmitetyt taustapeilit sekä vielä GSM-yhteyden avulla tapahtuva polttoaineen lämmittimen käynnistyksen.

Uusi ohjaamotyyppi on saatavilla kaikkiin Huddigin malleihin.

Lue seuraavaksi