Uutiset

Työkoneet

Hitachi ZW75-6 – verraton vuokrakone

Hitachin pyöräkuormaajaperheeseen esiteltiin viime kevään Mansen Mörinöillä uusi kokoluokka Hitachi ZW75-6:n myötä. Kokoluokka on sopiva erityisesti kaupunkiolosuhteiden lumitöihin. LinnanInfra Hämeenlinnassa vuokrasi kaksi tällaista täksi talvikaudeksi.

Kaluston käyttöaste ja työhön sopiva luotettava kalusto ovat tämän päivän sanoja konetyössä. Enää ei konekannan omistaminen ole itsestäänselvyys, vaan kokonaistaloudellisimmaksi vaihtoehdoksi valikoituu yhä useammin vuokraus. Tähän on päädytty myös Hämeenlinnan kaupungin yhdyskuntapalvelujen liikelaitos LinnanInfrassa.

Vastaava mestari Markus Lahtinen on tyytyväinen vuokraamalla hankittuun konekalustoon sen monien hyvien puolien takia. Taustalla LinnanInfran tämän talven toinen Hitachi-pyöräkuormaaja ja sen nimikkokuljettaja Terno Jokivalo.

”Meillä on jo muutamana vuonna ollut vuokrakalustoa kausitöihin: lumikoneita talveksi ja pyörivä kaivukone sekä kumipyöräjyriä kesäkaudelle. Myimme juuri pari vanhemman pään traktoria pois ja hankimme niiden tilalle kausivuokraan sopivasti varusteltuja pyöräkuormaajia”, kertoo kunnossapitopalveluiden vastaava mestari Markus Lahtinen.

Kaksi vuokratuista pyöräkuormaajista ovat siis Hitachin uutta pienen kokoluokan konetta ZW75-6. Molemmat tulivat samanlaisilla varustuksilla, johon kuuluu muun muassa zoom-aurat. Koko paketti on vuokrattu Rotarentiltä huoltosopimuksin.

Ensilumelle

Hitachit tulivat Hämeenlinnaan marraskuun alussa ja ensikosketus lumitöihin saatiin heti marraskuun ensimmäisellä täydellä viikolla. Molemmille koneille on nimetty nimikkokuljettajat, jotka pääsivät osallistumaan myös toivelistalla koneiden ominaisuuksista ja varustelusta.

Sami Niemi sai esittää toiveita koneesta ja varustuksesta ja kiittelee, että kone vastaa hyvin toiveita. Tässä takana on ensimmäinen vartti, mutta tunteja tulee lukuisia tulevan talven aikana tässä ohjaamossa istuen.

Toinen Hitacheista hoitaa Tiiriön alueen kevyen liikenteen väyliä Sami Niemen nimikkokoneena. ”Esimerkiksi koneen mitoista oli kysymystä ja tämä on riittävän matala alikulkuihin, mitä alueella on. Toivelistallani oli erityisesti zoom-aura, jollainen oli käytössä viime talvena ja sellainen tähän nyt tulikin. Tämä on juuri sopivan ketterä alueen ahtaimpiinkin kohteisiin. Ei tuo zoom-siipi oikein mitään heitä, mutta ei sen tässä tarvitsekaan”, toteaa Niemi. ”Tämän alueen koko on sellainen, että normaalisti aurauskierros kestää noin kymmenen tuntia. Tavallisesti lumisateen aikana lähdemme yöllä yhdeltä, jotta reitit ovat aamulla liikennöitävässä kunnossa.”

”Viime talvena tällä alueella oli vuokrakoneena nelipyöräohjattu pyöräkuormaaja. Kyllä senkin kuljettamiseen tottui, mutta aiempi kokemus minulla on runko-ohjatuista koneista ja täytyy sanoa sen olevan kyllä toimivampi näissä ahtaissa koukkauksissa mitä näissä tehtävissä on.”

”Vielä ei kokemuksista oikein voi kertoa, mutta ensimmäiset 15 minuuttia osoittivat ainakin, että nopeasti koneen kanssa pääsee sinuiksi ja näkyvyys on hyvä. Ikkunaa on melkein joka suuntaan, joten näkyvyys on kyllä varsin esteetön. Ihan kelpo koneelta tämä vaikuttaa.”

Vuokraamalla aina sopiva kalusto

Vuokrakaluston etuihin kuuluu tuoreet koneet. ”Rotarentin vuokrakalusto on viimeisintä tekniikkaa edustavaa ja varmasti luotettavaa”, sanoo LinnanInfran kanssa vuokraussopimuksia tehnyt Juha Myötämäki Rotarentiltä. ”Kyllä tämä vuokraus on selvästi kasvattanut suosiotaan erityisesti kalustontarpeen huippujen tasaamisessa, mutta myös kausivuokrauksessa, kuten tämä LinnanInfran tapaus.”

Luotettavuutta lisää Rotarentin vuokrakoneissa oleva Track Unit -palvelu, jonka kautta huoltotiedot rasvarin rasvamäärästä lähtien paikkatietoihin välittyvät Rotarentille. Näin tarvittava huolenpito on aina ajantasaista.

Vastaava mestari Lahtinen pitää vuokrausta erittäin järkevänä tapana hankia konekalustoa. ”Käytössä on aina kaudelle sopiva, uusi tai uudehko kalusto, mikä on myös työturvallisuuden kannalta hyvä.” Lahtisen johdettavana on parikymmentä omaa yksikköä ja toinen mokoma ulkopuolisia urakoitsijoita, jotka hoitavat 430 kilometriä teitä ja katuja sekä 380 kilometriä kevyen liikenteen väyliä. Omassa käytössä on kuusi tienhoitoautoa, kolme tiehöylää ja 15 traktoria tai pyöräkuormaajaa. LinnanInfran kunnossapito työllistää 40 henkilöä, koko LinnanInfra 110 henkilöä.

Lue seuraavaksi