Uutiset

Työkoneet

Häggblom – autotallista alansa kärkeen

Suurten kauhojen ja telaketjusovellusten valmistajana sekä vara- ja kulutusosien toimittajana tunnettu Ab A. Häggblom Oy juhlisti elokuussa kuusikymmenvuotista taivaltaan Kokkolassa. Menestystarina alkoi vuonna 1954 pääsiäisen jälkeisenä tiistaina, kun Alf Häggblom päätti työsuhteensa ja ryhtyi päätoimiseksi yrittäjäksi tehden autotallissaan öljytynnyrien korjaushitsausta. Vielä 50-luvulla Suomessa oli paljon ennen sotia hankittuja maarakennuskoneita ja vähitellen toimenkuva muotoutuikin niiden korjaamiseksi. Työtä oli siinä määrin paljon, että Alf päätti investoida ensin siihen aikaan harvinaiseksi katsottuun sorviin ja myöhemmin 60-luvun lopulla hydrauliseen telaprässiin. Näin sai alkunsa tänä päivänä noin yhdeksänkymmentä henkilöä työllistävä ja kuudessa vuosikymmenessä yhdeksi Pohjois-Euroopan johtavista alansa yrityksistä kasvanut Ab A. Häggblom Oy.

Myös kuluva juhlavuosi on ollut yritykselle muutoksen aikaa. Loppuvuodesta eläkkeelle siirtyvän pitkäaikaisen toimitusjohtajan John Hagnäsin tilalle valittiin jo keväällä vara- ja kulutusosaliiketoiminnan vetäjänä aiemmin toiminut Jukka Karhula. Tässä yhteydessä yrityksen koko organisaatiokaavio uudistettiin ja nyt tavoite selkeästä kasvustrategiasta ja dynaamisesta sekä innovatiivisesta organisaatiosta näyttää toteutuneen.

Ab A. Häggblom Oy tunnetaan erityisen hyvin suurien kauhojen valmistajana ja niiden kulutusosien toimittajana sekä kauhojen huoltajana. ”Panostamme sekä tehtaalla että kentällä tapahtuvaan huoltoon, jotta asiakkaamme voivat keskittyä täysipainoisesti omaan toimintaansa. Tällä hetkellä tuotantotiloissamme on huollossa esim. kaivoksella työskentelevän Komatsu PC8000 -kaivukoneen 36 kuution kauha, eikä sellaisen valmistaminenkaan ole meille ongelma. Emme pelkää suuria projekteja, vaan haluamme tarttua jokaiseen haasteeseen, johon meillä on tilaisuus”, painottaa John Hagnäs.

”Jokainen valmistamamme kauha suunnitellaan erikseen asiakkaan tarpeet ja olosuhteet huomioon ottaen. Räätälöity ratkaisu takaa alhaisimman elinkaarikustannuksen ja parhaan käytettävyyden. Siksi olemme panostaneet parhaisiin suunnitteluohjelmistoihin ja viimeisimpään teknologiaan”, jatkaa Jukka Karhula.

Ab A. Häggblom Oy on Pohjois-Euroopan johtava maansiirtojärjestelmien alustojenvalmistaja, joka tarjoaa ISO9001-sertifioidusti kokonaispalvelua suunnittelusta huoltoon. ”Yrityksemme voidaan sanoa kehittyneen asiakkaiden mukana, sillä lähes kaikki innovatiiviset ja rohkeat ratkaisut, joita olemme yhtiömme historian aikana tehneet, ovat syntyneet asiakkaidemme toiveista. Siitä kiitos uskollisille asiakkaillemme, jotka ovat luottaneet kykyymme tehdä asioita oikein”, toteaa Hagnäs. ”Tällä hetkellä koko Euroopassa vain muutama yritys pystyy tekemään niin suuria telaketjusovelluksia kuin me olemme esimerkiksi Junttanille tehneet”, hän jatkaa.

Varaosa- ja huoltopalveluiden nopea ja joustava toimituskyky on jo vuosikymmenet ollut yrityksen vahvuus ja siitä Häggblomin yhtenäinen joukko lupaa pitää osavalmistajien ja toimittajiensa kanssa kiinni myös tulevaisuudessa. ”Haluamme säilyttää asemamme johtavana telakäyttöjen, kauhojen ja niihin liittyvien palveluiden asiantuntijana myös jatkossa”, painottaa uusi toimitusjohtaja Jukka Karhula.”

”Hyvä logistinen sijaintimme ja Skandinavian kattavin varasto takaavat nopeat toimitukset koko Suomeen sekä Pohjois-Ruotsiin ja -Norjaan. Suuri merkitys tehokkuutta ajatellen on myös yhdessä asiakkaan kanssa mietitty menekkiennuste, joka takaa kulutusosien saatavuuden ja turvaa koneiden käyntiasteen”

”Tietotekniikan mukaan tuleminen on ollut yksi suurimpia muutoksia alalla. Suunnitelmat piirrettiin aiemmin tussilla paperille ja nyttemmin tuo kaikki tapahtuu tietokoneella. Etäohjelmoitavien hitsausrobottien tulo oli myös merkittävä askel”, kertoo Hagnäs. ”Edellytys retken jatkumiselle on hyvät eväät repussa”, jatkaa Karhula ja viittaa yhtiön ammattitaitoiseen henkilökuntaan. ”Yhtiömme ei ole tarvinnut turvautua ulkomaiseen henkilökuntaan, vaan ammattitaitoiset tekijät ovat löytyneet läheltä ja se on meille turvallinen vaihtoehto.”

”Suuri on kaunista, jos puhutaan kauhoista tai niiden valmistajista”, toteaa Hagnäs. ”Toki valmistamme myös pienempiä, jopa alle kolme kuution kauhoja, mutta se on enemmänkin asiakaspalvelua kuin ydinliiketoimintaa.”

Luottavaisin mielin ja toiveikkaana katsoo tulevaisuuteen myös eläkkeelle jäävä Hagnäs. ”Vaikka Ab A. Häggblom Oy onkin pärjännyt aina hyvin, toivoisin maailmantalouden pian kääntyvän nousuun, jotta yrityksen perusliiketoiminta saisi lisää vauhtia rattaisiin ja jatkajani voisi keskittyä uusiin aluevaltauksiin”, maalailee Hagnäs ja viittaa Pohjois-Ruotsin ja -Norjan suunnitteilla oleviin uusiin kaivoshankkeisiin.

JK

Lue seuraavaksi