GRK:n ja Pöyryn konsortio voitti allianssiurakan Kuopiossa

Graniittirakennus Kallio Oy:n ja Pöyry Finland Oy:n muodostama SAWON SYKE -tarjoajakonsortio on valittu Kuopion kaupungin allianssikumppaniksi Savilahden alueen rakentamisen ykkösvaiheessa. SAWON SYKE oli yksi kolmesta osallistumishakemusten perusteella neuvottelumenettelyyn kutsutusta ryhmittymästä.

”Menestyksellä Savilahden allianssikilpailutuksessa on GRK:lle kahdella tavalla iso merkitys. Se on toisaalta ensimmäinen voittamamme projektiallianssi. Toisaalta se on Suomessa ensimmäinen aluekehityshanke, joka toteutetaan allianssihankintana tärkeässä osaamislajissamme – kaupunki-infrassa. Uskomme Savilahden projektissa vahvasti allianssimalliin ja oman osaamisemme lisäarvontuottokykyyn kumppaneillemme”, sanoo GRK:n johtaja Jouko Viitala.

Hankkeen kehitysvaihe on tarkoitus käynnistää maaliskuun 2018 aikana. Kehitysvaiheen tavoitteena on laatia allianssikumppanien kesken yksityiskohtainen rakennussuunnitelma, jonka pohjalta hanke aikanaan toteutetaan. Kehitysvaihe päättyy ja rakentaminen voidaan aloittaa, kun lopulliset toteutusratkaisut ja yksityiskohtainen rakennussuunnittelu on saatu vaiheeseen, jossa töille voidaan määrittää allianssikumppaneiden kesken yhteinen hankesuunnitelma ja tavoitekustannus.

”Hanke on vaativa erityisesti turvallisuuden ja logistiikan näkökulmasta, koska katu- ja kunnallistekniikkaan painottuvan työmaan sijainti on keskellä elävää olemassa olevaa, Kuopion toista kaupunkikeskusta”, Jouko Viitala kertoo.

Toteutusvaiheeseen on tarkoitus siirtyä tilaajan päätöksellä viimeistään 1.1.2019. Kadut on tarkoitus avata liikenteelle viimeistään 2022 mennessä. Hankkeen toteutusvaiheesta Kuopion kaupunki tekee erillisen hankintapäätöksen ja toteutusvaiheen allianssisopimuksen. Tämän hetkinen arvio hankittavan kokonaisuuden kustannuksista on noin 30 milj. euroa.

Savilahti on Kuopion seudun merkittävin aluekehitysprojekti ja Kuopion kaupungin kärkihanke. Savilahdesta kehitetään keskustaan kytkeytyvä noin 35 000 asukkaan, työntekijän ja opiskelijan viihtyisä ja moderni kaupunginosa. Alue sijaitsee Kallaveden rannalla noin kahden kilometrin päässä Kuopion torilta hyvien vapaa-ajanvietto- ja virkistysmahdollisuuksien äärellä.