Uutiset

Kuljetuskalusto

Finncont tähtää älykkäiden ympäristötuotteiden markkinajohtajaksi

Muovi- ja metallituotteiden kasvuyritys Finncont on laajentanut toimintaansa voimakkaasti ympäristöliiketoimintaan. Yritys ennakoi kiertotalouden kasvua ja kehittää aktiivisesti ympäristötuotteiden älyominaisuuksia. Tähtäimessä ovat erityisesti kansainväliset markkinat.

Virroilla sijaitseva Finncont Group Oy osti jäte- ja ympäristöhuoltotuotteiden myyntiin ja markkinointiin erikoistuneen Flaaming Oy:n vuonna 2017. Perheyhtiö Flaamingin nimi muuttui helmikuussa Finncont Ympäristötuotteet Oy:ksi. Yhdessä yritys työllistää jo yli 150 henkilöä Virroilla ja Lahdessa.

Uusi Finncont tähtää kansainväliseen kasvuun valttinaan erittäin kattava ympäristönhuoltotuotteiden valikoima, myös teollisuuden tarpeisiin. Maailmalta tavoitellaan liikevaihdon tuplausta vuoteen 2020 mennessä.

”Päämarkkina-alueemme on koko Itämeren alue ja tällä hetkellä yli kolmannes 28 miljoonan euron liikevaihdostamme menee vientiin. Asiakkaamme haluavat mielellään ostaa laajoja tuotekokonaisuuksia yhdeltä toimittajalta. Yrityskaupan myötä kykenemme heille niitä tarjoamaan”, sanoo Finncontin toimitusjohtaja Jyri Partanen.

Lahtelaisen perheyhtiö Flaamingin nimi muuttui Finncont ympäristötuotteet Oy:ksi. Sen tuotteet ovat tuttuja kaikille suomalaisille. Niitä ovat esimerkiksi siirtolavat, taloyhtiön katoksesta löytyvät 240-litraiset jäteastiat, kaupunkien katukuvassa näkyvät metalliset roskikset ja markettien takapihoilla olevat Rinki-ekopisteet.

”Luomme edellytyksiä kiertotaloudelle. Jätehuolto ja erilaiset keräysratkaisut ovat oleellinen osa kiertotaloutta. Ratkaisumme tuovat hyvin konkreettisia vastauksia ympäristön parantamiseen”, luonnehtii Finncont Ympäristötuotteiden toimitusjohtaja Mikko Kärkkäinen.    

Jyri Partanen näkee ympäristötuotteiden bisneksessä valtavan kasvupotentiaalin. Sitä vauhdittavat monet tekijät, kuten EU:n syntypaikkalajitteluun velvoittava jätteenkäsittelydirektiivi. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja monipuolistuvat ja matkalla kohti älykästä kiertotaloutta esimerkiksi IoT-ratkaisut (Internet of Things, teollinen internet) jätehuollossa arkipäiväistyvät.

”Voittajaksi selviytyy se, joka kykenee ketterästi kehittämään markkinoiden tarvitsemia tuotteita. Tähtäämme tässä edelläkävijäksi ja Design Studiomme on IoT-ratkaisujen kehittämisessä jo pitkällä”, Partanen sanoo.

Älykkäissä ympäristötuotteissa erilaiset täyttöastetta seuraavat anturit ja jäteastioiden paikannukseen ovat luontevia ensimmäisiä askeleita. Jatkossa lisäarvoa voidaan luoda monilla muillakin tavoin.

”Esimerkiksi Ruotsissa nopeasti yleistyvä trendi on kulunvalvonta roskakatoksissa, eli kontrolloidaan kenen jätteitä sinne voi tuoda. On vain ajan kysymys, että jätemaksut voidaan jyvittää vesimaksujen tai sähkölaskujen tapaan kullekin asukkaalle sen mukaan, paljonko he ovat jätettä tuottaneet”, Partanen visioi.

Finncontilla on vahva pohja myös metallisten ja muovisten IBC-säiliöiden sekä rotaatiovalettujen muovituotteiden sopimusvalmistajana. Myös sopimusvalmistajan näkökulmasta Partanen näkee maailman muuttuvan.

”Yhä useampi yritys myös asiakaskunnassamme positioi itsensä osaksi kiertotaloutta. On tärkeää, että meidän tuotteemme ja ympäristöarvomme tukevat tätä kehitystä ja ovat osa sitä”, Partanen sanoo.

Lue seuraavaksi