Eltelin Suomen rataliiketoiminta GRK:lle

Graniittirakennus Kallio Oy (GRK) on tänään allekirjoitetulla kauppakirjalla ostanut ruotsalaisen pörssiyhtiön Eltelin Suomen rataliiketoiminnan. Liiketoiminta käsittää rautatie, metro- ja raitiotiet, sähkö- ja turvalaitejärjestelmien asennuksen sekä kunnossapidon ja suunnittelun. Raideliiketoiminnan tärkeimpiä referenssejä ovat Kokkola – Ylivieska kaksoisraiteen sähköistys- ja turvalaitetyöt, Länsimetron virtakiskojen ja turvalaitteiden asennus, Kehäradan sähköistysurakka ja Etelä- ja Länsi- Suomen käyttökeskusalueiden sähköradan kunnossapidot.

Kaupan mukana siirtyy GRK:lle vanhoina työntekijöinä noin 120 toimihenkilöä ja työntekijää sekä merkittävä rautatiesähköistykseen liittyvä kalustoa. Siirtyvällä liiketoiminnalla on toimipisteet Helsingissä, Mikkelissä, Pirkkalassa, Seinäjoella ja Kempeleessä. Rataliiketoiminnan vuoden 2016 liikevaihto oli noin 28 miljoonaa euroa. Kauppahinta on noin 8 miljoonaa euroa.Liiketoiminta tullaan kokonaisuudessaan sijoittamaan omaan yhtiöönsä. Kaupan oletetaan toteutuvan tammikuun 2018 lopussa.

”Olemme systemaattisesti pyrkineet rakentamaan GRK:sta sekä kansainvälistä että monialaista infra-rakentajaa. Toimimme insinöörirakennusurakoinnissa Virossa ja Ruotsissa sekä asfaltoinnissa ja radanrakentamisessa Suomessa. Ostettu liiketoiminta vahvistaa edelleen radanrakentamisosaamistamme sekä mahdollistaa liiketoimintamme kehittämisen myös muille infrarakentamisen sähkö- ja telematiikka- aloille” toteaa GRK:n toimitusjohtaja Petri Kotkansalo.

”Meille nyt siirtyvä liiketoiminta on tehnyt vuosia erinomaista työtä ja sillä on erittäin ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö sekä tyytyväiset asiakkaat ja aliurakoitsijat. Emme näe mitään syytä muuttaa heidän päivittäistä tekemistään” jatkaa Kotkansalo.

”Olemme orgaanisesti kasvaneet vuoden 2010 alle 10 miljoonan euron liikevaihdosta kuluvan vuoden yli 200 miljoonaan euroon. Aiomme kasvaa merkittävästi tulevaisuudessakin. Orgaanisella kasvulla on rajansa ja katsomme muitakin ostokohteita aktiivisesti,” kertoo GRK:n hallituksen puheenjohtaja Keijo Haavikko.

”GRK on tuloksentekijöidensä omistama yritys. Uskomme yrittäjyyden voimaan ja tulemme tarjoamaan myös ostetun liiketoiminnan tuloksentekijöille mahdollisuutta osakkuuteen aloittavassa yhtiössä,” jatkaa Haavikko.

"Graniittirakennus Kallio Oy on Suomessa, Ruotsissa ja Eestissä toimiva toimihenkilöidensä omistama innovatiivinen insinöörirakennusalan yritys. Toimimme kaikilla insinöörirakentamisen osa-alueilla sekä asfaltoinnissa osakkuusyhtiömme Asfalttikallio Oy:n kautta. Toimimme myös tytäryhtiömme Ab Infra Polarin voimin Pohjois-Ruotsin insinöörirakennushankkeissa sekä GRK Infra AS:nä Virossa, Tartossa. Radan rakentamisurakoinnista vastaa tytäryhtiömme Nordic Track Partners Oy."

GKR sanoo olevansa yksi kannattavimpia infra-alan urakoitsijoita Suomessa. Liikevaihto oli vuonna 2016 vajaat 200 miljoonaa euroa. Liikevaihto ja tulos tulevat yrityksen mukaan kasvamaan vuonna 2017.

Eltel on johtava pohjoiseurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja infraverkkotoimialalla, joka palvelee yhteiskunnan kriittisiä infrastruktuuriverkkoja. Toiminta jakaantuu segmentteihin Power, Communication ja Other. Toiminta-alueina ovat Pohjoismaat, Puola ja Saksa. Eltel tarjoaa laajan valikoiman palveluita ulottuen suunnittelu-, rakentamis- ja ylläpitopalveluista aina kokonaisvaltaisiin projektitoimituksiin asti. Yhtiöllä on monipuolinen sopimuskanta sekä kasvava asiakaskunta suurten verkonomistajien joukossa. Eltelin palveluksessa työskentelee noin 8400 työntekijää ja konsernin liikevaihto oli 1,4 miljardia euroa vuonna 2016. Eltelin osake on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa helmikuusta 2015 lähtien.