Uutiset

Työkoneet

Doosan sulkee Belgiassa

Doosan Infracore ilmoitti sulkevansa kokoonpanotehtaansa ja varaosakeskuksensa Frameriesissä Belgiassa. Yhtiön edustajien mukaan kaivukoneiden kysynnän hiipuminen Euroopassa vuoden 2010 jälkeen on suurin syy tuotannon keskittämiselle Etelä-Korean tehtaisiin.

”Vaikka olemme tehneet kaiken voitavamme tehtaan kannattavuuden parantamiseksi ja työllisyyden säilyttämiseksi niin tuotannon kustannukset ovat silti edelleen liian suuret. Tämä tarkoittaa sitä, että Frameriesin tehdas ei kykene olemaan kilpailukykyinen nykyisessä markkinatilanteessa”, todetaan Doosan Infracoresta.

”Tämä päätös on osa suunnitelmaa parantaa yrityksen kilpailukykyä. Globaalit markkinat ovat nyt sillä tasolla, että pieni tehdas kaukana valmistajan muista tuotantolaitoksista ei ole riittävän kannattava nykyisessä kilpailutilanteessa”, tiivistää Suomen maahantuojan Dae-Tek Oy:n toimitusjohtaja Markku Lappalainen.

”Doosanin panostus uusiin tuotantolaitoksiin Etelä-Koreassa on nostanut niiden kapasiteetin tasolle, millä helposti pystytään turvaamaan myös Euroopan tarpeet ja mikä tärkeintä, kustannustehokkaammin.”

”Meille päätös Framerien tehtaan sulkemisesta ei tullut yllätyksenä. Sen osuus Dae-Tekin konetoimituksista kun on ollut viime vuosina vähäinen. Muutoksella ei ole vaikutusta Suomen näkökulmasta Doosanin myyntiin tai toimituksiin”, lopettaa Lappalainen.

Lue seuraavaksi